Maissit maistuvat - ja butternutit näyttävät lupaavilta...

Tämän syksyn ykkösherkkuja on jälleen itse kasvatetut maissintähkät. Tuskin mikään voi päihittää vasta poimitun, suoraan grilliin pistetyn maissintähkän makeanpuhuvaa makua.

Viimesyksyisessä postauksessani kirjoitin siitä, mistä voi tietää, milloin maissintähkä on korjuukypsä. 

Kerroin myös siitä, miksi omat maissit päihittävät ostoyksilöt mennen tullen. Syynä on se, että maissin sokeri alkaa hajota tärkkelykseksi melkein heti kun tähkän irrottaa kasvista. Maissintähkät pitäisi sen takia saada kypsennettyä mahdollisimman nopeasti korjuun jälkeen, mielellään parin tunnin sisällä.

Butternutteja, tuskin malttaa odottaa näiden kypsymistä.

Tänä vuonna ensimmäistä kertaa kokeilemani butternut-kurpitsat näyttävät tällä hetkellä aikalailla "oikeilta".

Eivät ne ihan niin kookkaita ole kuin kaupassa myytävät ulkomaiset sisarensa, mutta ihan mukavan kokoisia kumminkin. Ja niitä on tulossa aika monta, muutamasta taimesta pitkälti toistakymmentä kurpitsaa.

Ensi alkuun iloisen vihreät butternutinpullukat alkavat hiljalleen saada kellertävää väriä. Kaupassa myytävät yksilöthän ovat sellaisia lähinnä rusehtavan värisiä, kai näistäkin pitäisi tulla samanlaisia ennen kuin ovat valmiita. Mistähän sitä tietääkään, milloin ne olisivat korjuukypsiä? Sitä täytynee tässä lähiaikoina tutkailla, ja toivoa, että sää jaksaisi pysytellä niin lämpöisenä, että butternuttien kypsyminen vielä jatkuu.

Se ainoa vesimeloni.

Muutamasta melonintaimesta kypsyi yksi ainoa pieni vesimeloni. Taimet kärsivät pahoin kesäkuun surkeasta säästä. Istutuin ne suoraan maahan, kunnes hoksasin, että taimet olisivat varmasti viihtyneet paljon paremmin isoissa ruukuissa, joita olisi voinut tarpeen tullen siirrellä vaikka kasvihuoneen lämpöön. Yritinkin pelastaa taimet vielä myöhemmin siirtämällä ne ruukkuihin, yksi taimista jaksoi jatkaa näin kasvuaan.

Vannoin jo, että tämä jää viimeiseksi melonikokeilukseni, mutta jos sittenkin vielä ensi kesänä... niihin ruukkuihin...?