sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Miniporkkanoita ja ensimmäinen kesäkurpitsa


Olen malttamattomana tarkkaillut, milloin maaliskuun lopulla sankoon kylvämäni porkkanat olisivat kasvaneet niin, että pääsisi maistamaan näitä pirteänoransseja pikkuherkkuja.

Eilen näytti viimein siltä, että ensimmäiset yksilöt saattaisi napsaista nautittaviksi.

Vähän pikkuriikkisiä olivat vielä, mutta parempi niin kuin ei porkkanoita lainkaan!

Myös ensimmäinen, astiassa kasvava kesäkurpitsa alkaisi olla syöntivalmis. Vaan mikä hassua, näin talven jälkeen ei olekaan oikein ajatusta siitä, mitä tuosta odotetusta herkusta valmistaisi.


Kesän ensimmäiset vihannekset tuntuvat aina niin erityisiltä, että niille pitäisi keksiä jokin vähän tavanomaista parempi käyttötarkoitus.

Täytynee nyt ensinnnä tutkia oma vanha kesäkurpitsapostaus, jos sieltä saisi jotain ideanpoikasta.

Ensimmäistä kertaa kokeilemani punajuurten astiakasvatus näyttäisi myös toimivan. Punajuurenalut vaikuttavat viihtyvän astiassaan ja ovat kasvaneet ihan mukavasti.





Varhaisia punajuuria kasvamassa astiassa. Joukossa myös vähän salaattisipulia.
ps. vielä tänään ehdit osallistua blogiarvontaani liittymällä lukijaksi. Sitten onkin arvonnan aika!


Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kiva kun kävit, tulethan toistekin!
Ja laitathan mieluusti kommenttia,
jos sinulla on mielessä toiveita tai muuta blogini suhteen!