sunnuntai 28. elokuuta 2022

Muutama päivä poissa kotoa...

Omaan puutarhaan on aina jännä palata muutaman poissaolopäivän jälkeen. Pienessäkin hetkessä ehtii varsinkin näin satoa pursuavaan aikaan tapahtua suorastaan pieniä ihmeitä.

Kurkut kiipeilevät raudoitusverkossa.
Kurkkuja oli valmistunut jälleen sylillinen, ja papuja kypsynyt lähemmäs sankollinen. 

Laskin juuri huviksi, että jääkaapistamme löytyy tällä hetkellä 27 kpl kappaletta reippaankokoisia avomaankurkkuja 🙂 Täytynee yrittää säilöä niitä, joskaan etikkakurkut eivät ole oikein lemppareitani.


Rakastamiani pulleita herneenpalkoja oli riittämiin rouskuteltavaksi.

Herneet ja runsassastoinen salkopapu kiipeilevät
sulassa sovussa harjateräksessä.



Tästä pidän erityisesti, kun salkopavut roikkuvat rehevinä pään yllä
kietoutuen myös vieressä oleviin maisseihin.

Myös tänä vuonna erittäin runsasta satoa pukkaavat maissit olivat jatkaneet kypsymistään, joskaan eivät vieläkään vaikuttaneet aivan valmiilta. Toivottavasti riittävän lämpimiä päiviä vielä riittäisi, joskin säätila taitaa nyt olla harmi kyllä muuttumassa huomattavasti kylmemmäksi.

Kesäkurpitsoita oli valmistunut sopivasti vain muutama.

Kovasti myös odottelen milloin seuraava ihana hokkaidokurpitsa mahtaisi olla kypsä poimittavaksi. Se on tämän kesän mielenkiintoinen uutuuskasvikokeiluni. Yhdestä kurpitsanpallerrosta olen päässyt tähän mennessä nauttimaan.

Välillä kannattaa ottaa vähän etäisyyttä puutarhaan, niin kaikki tuntuu taas hetken aikaa aikaa uudelta ja erityiseltä.

2 kommenttia :

Kiva kun kävit, tulethan toistekin!
Ja laitathan mieluusti kommenttia,
jos sinulla on mielessä toiveita tai muuta blogini suhteen!