keskiviikko 8. kesäkuuta 2022

Kiri, kiri, hääkukkaset!

Hui, enää reilu kaksi viikkoa h-hetkeen, eli tyttären juhannushäihin, jonne yritän itse kasvattaa koristekukat.

Viileä, tai suorastaan kylmä alkukesä on hankaloittanut projektia huomattavasti, ja nyt vielä lisähaastetta tuovat räjähdysmäisesti levinneet lehtokotilot.

Saa nähdä, riittääkö nyt viimein lämmennyt sää tarjoamaan riittävän loppukirin, näin toivon 🙂

Tämä tarhaneito ehti aukaisemaan
nuppunsa kukista ensimmäisenä.
Pisimmällä ovat luonnollisesti ensimmäisenä eli maaliskuun alussa kylvämäni kukantaimet, jotka pääsivät jatkamaan kasvuaan laatikoihin lämpimälle kasvihuoneen seinustalle. Ne ovat jo isoilla nupuilla ja muutama kukkakin löytyy, joten näiden osalta ajoitus osunee kohdilleen. 

Pelkästään nämä eivät kuitenkaan läheskään riitä, vaan täydennykseksi tarvittaisiin vielä runsaasti muitakin kukkasia.

Pisimmällä ovat nämä laatikoissa kasvavat.








Olen toiveikas myös kasvihuoneessa tomaattien lomassa kasvavien kukkasten suhteen. Sen sijaan ulkona maassa kasvavien kukinnasta taidamme päästä nauttimaan vasta häiden jälkeen.

Myös tällainen pikkuinen kukkii jo.
Tästä minulla ei ole aavistustakaan,
mikä laji tämä on? 
Onneksi juhannuksen aikaan saanee tarvittaessa lisäapuja myös luonnonkukista, joten vielä ei ole toivoa menetetty 🙂

4 kommenttia :

  1. Pitkä kolea kevät laittoi teilläkin suunnitelmat sekaisin. Saimme onneksi vihdoin lämpimämpiä säitä, joten eiköhän puutarhastanne löydy kukkia hääjuhlan koristukseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin toivotaan Between, että pienten vaikeuksien ja pienen jännityksen kautta voittoon!

      Poista
  2. Jospa saisitte häihin riittävästi kukkia ja luonnonkukat sitten lisäksi. Lämpimämpää säätä on nyt tulossa ja kukkasi ovat varmasti vahvistaneet juuriaan alkukesän jaksaakseen kukkia pian komeasti :)

    VastaaPoista

Kiva kun kävit, tulethan toistekin!
Ja laitathan mieluusti kommenttia,
jos sinulla on mielessä toiveita tai muuta blogini suhteen!