keskiviikko 30. kesäkuuta 2021

Vähän jälkijunassa mennään...

Puutarhahommani on tänä vuonna edistyneet kuin hidastetussa filmissä, on ollut niin paljon muita kiireitä, lähinnä valokuvauksen saralla. 

Tänään, kesäkuun viimeisenä päivänä, sain kuin sainkin kylvettyä viimeisetkin siemenet - varhaisporkkanat! Eikös kesäkuu ole hyvinkin porkkanan kylvöaikaa... :) Saapa nähdä, ehtiikö näistä mitään tulla?

Se pieni lohtu tässä kuitenkin on, että tämä oli nyt vihdoin viimeinen, kevään ja alkukesän kiireiden vuoksi viivästynyt homma. 

Herneitäkin kylvin vasta muutama päivä sitten. 

Tämä on ehdottomasti tärkein porkkanankasvatusniksini:
kylvörivit kannattaa peittää kaupasta ostetulla mullalla,
eikä kasvimaan (rikkaruohoisella) maalla. Näin pienet
porkkananalut saavat mahtavan etumatkan rikkaruohoista,
eikä alkuvaiheen kitkeminen ole ollenkaan niin työlästä. 
Vielä vähän vettä ylle, niin pääsee itäminen hyvään vauhtiin. 




Yksi haaste on myös ollut varsin vaihtelevat säätilanteet. Toukokuussa oli niin sateista, ettei saviselle kasvimaallemme ollut juuri asiaa. 

Nyt juhannuksena tuli taas aivan valtava vesiryöppy, jonka jäljiltä kasvimaa oli syvään upottavaa savivelliä! Ei siis taaskaan asiaa sinne. 

Oli kuitenkin pakko saada kylvettyä herneensiemenet, kun olin ehtinyt ne jo liottaa. Ei auttanut kuin ottaa avuksi pulkka, jonka avulla sain joten kuten liikuttua lilluvalla savella :D Toivottavasti ei sattunut naapurien näkökenttään! 

Vankat maissinvarret huitelevat ulkosalla jo noin metrin korkuisina.

Jos tarkkaan katsoo, niin tomaattien juurella kiemurtelee jotain 
uutta - eikä se ole käärme :) Kerron siitä tarkemmin tässä lähiaikoina. 

Toisaalta olen aivan erityisen iloinen ja onnellinen niistä kasveista, jotka olen kaikesta huolimatta onnistunut saamaan maahan varsin hyvissä ajoin, ja joille kuuluu pelkästään hyvää. 

Tällaisia ovat muun muassa mukavasti itäneet talviporkkanat (jotka siis ovat huomattavasti pidemmällä kuin nämä nyt kylvämäni varhaisporkkanat :) sekä kasvihuoneen tomaatit, joissa ensimmäiset raakileet alkavat pian olla täysikokoisia. 

Tomaattien lomassa köynnöstävät tänä vuonna ensimmäistä kertaa kokeilemani mielenkiintoiset parsapavut. Niiden latvat kurottelevat jo kohti kasvihuoneen kattoa. Muutama ulos istuttamani taimi ei sen sijaan ole vielä juuri pituutta venähtänyt. 


Kurkut on myös olleet harvinaisen varhaisia,
niitä on päästy nauttimaan jo useita kappaleita.


6 kommenttia :

  1. Olisipa ollut hauska nähdä, kun kuljet pulkan kanssa kasvimaalla. Savimaassa on ainakin se hyvä puoli, että se pidättää kosteutta. Toivotan reipasta itämistä ja kasvua herneillesi.
    Kasvihuonekurkku on tosi tuottelias. Emme ehdi syödä niin paljon, kuin sitä pienestä kasvihuoneesta tulee.
    Mukavaa heinäkuuta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, joo, oli kyllä mielessä kuvan ottaminen tuosta hommasta :) Ei vain sattunut olemaan kännykkää mukana, ja oli sen verran vaikeuskertoimia tuossa, ettei viitsinyt mitään ylimääräistä yrittää. Todennäköisesti en olisi selvinnyt kännykänhausta ainakaan ilman mutakylpyä.
      Lopputulemana kävi myös niin, että vanha pulkka halkesi lopulta painoni alla kahtia :( No, mitä sitä ei kasvimaan vuoksi uhraisi!
      Kurkut on kyllä kiitollisia. Niitä tui viime kesänä todella paljon. Nyt laitoin sen vuoksi maltillisesti vain neljä tainta.
      Hyvää heinäkuuta sinullekin Between!

      Poista
  2. Toivotaan, että saat kesän mittaan hyvää satoa. Kiva kun olette päässeet herkuttelemaan jo kurkuilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anneli A, näin toivotaan! Lupaavalta vaikuttaa tämä kesä, kun vain jaksaa kastella.

      Poista
  3. Piti lukea ihan kahteen kertaan: pulkalla juhannuksena kasvimaalle! :D Alkukesä oli kyllä todella sateinen, joten ymmärrän kyllä, millainen savivelli kasvimaallasi on mahdollisesti ollut. Toivottavasti porkkanat ja herneet kasvavat reippaasti syöntikokoon, ettei mennyt vaivannäkö hukkaan.
    Aurinkoista heinäkuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeps, mulla on kyllä pulkat aika tehokäytössä puutarhahommissa. Käytän niitä mm. taimikasvatukseen, ja nyt siis taas vähän uudenlainen käyttötarkoitus.
      Mukavaa heinäkuuta myös sinulle Minna!

      Poista

Kiva kun kävit, tulethan toistekin!
Ja laitathan mieluusti kommenttia,
jos sinulla on mielessä toiveita tai muuta blogini suhteen!