sunnuntai 21. kesäkuuta 2020

Nyt kelpaa kastella!

Mitä tästä isosta, mutta kevyestä paketista löytyikään?
Olen jo pidemmän aikaa kaivannut puutarhaan vähän isompaa kastelukannua, siis suurempaa kuin tavallista 10-litraista.

Ajattelisin, että samalla kun vettä kerran kannan ja kuljetan, kulkisi sitä samantien enemmänkin, mikä säästäisi aikaa. Ei tarvitsisi ravata niin monta kertaa kannua täyttämässä.

Etsinnöistä huolimatta en ole sellaista onnistunut löytämään kaupoista enkä kotimaisista nettikaupoista. Laitoin jopa yhteen nettikauppaan toiveen, josko haluaisivat yrittää etsiä tuollaisia kannuja. Ei ole tuottanut sekään tulosta, vaikka lupasin heti pari kappaletta ostaa 🙂


Lopulta onnistuin löytämään Briteistä havittelemani kannun, joten ei muuta kuin tilaamaan. Ja tietysti samantien kaksi kappaletta 🙂

Parin viikon odotus, ja kaivattu lähetys saapui! Aika mukavilta vaikuttavat nämä 14-litraiset kannut.

Onnistuin itse asiassa löytämään toisesta ulkomaisesta nettikaupasta jopa 15-litraisia kannuja, jotka myös näyttivät muutoinkin vielä vähän paremmilta kuin nämä. Niitä ei kuitenkaan ollut tällä hetkellä saatavilla, enkä tietenkään malttanut nyt yhtään odottaa tämän kannuasian kanssa, varsinkaan näillä helteillä.

Aika kiva näissä on myös tuo tappi, mihin voi laittaa talteen suutinosan, kun sitä ei tarvitse. Ne kun tuppaavat aina katoamaan, viimeksi onnistuin rikkomaan yhden maassa olleen astumalla sen päälle.

6 kommenttia :

  1. Noin isoja kastelukannuja ei kotimaisissa kaupoissa taida olla. Kukkaiselämää -blgin nettikaupassa on Xalan Lungo -kannuja, jotka vetävät 12 l.
    Näillä keleillä kasteltavaa kyllä riittää useammallekin kannulliselle.
    Mukavaa alkavaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta Between, Lungot onkin tosiaan aika isoja. En tiedä, miten käytännöllisiä ne kuitenkaan olisivat meidän tarpeisiimme, kun vettä kuluu näillä keleillä päivittäin useampi sata litraa. Tosi kauniin näköisiä nuo Lungot kyllä ovat!

      Poista
  2. Hienot kannut💚 Mitäpä ei Englannista löytäisi jos se liittyy puutarhanhoitoon👍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta Minna, enpä tullut tuota yhteyttä ajatelleeksikaan :) Ehkä siitä vinkkelistä olisi saattanut löytyä Hollannista myös!

      Poista
  3. Hienoa, että kannut löytyivät. Itse en onnistunut vielä löytämään! Ihmettelen kyllä, miten jaksat noita kantaa. Itselle tuo Lungokin täynnä on ihan riittävän painava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu etsinnöistä! Huomasin itsekin olevani iloissani siitä, kun totesin, että vielä jaksan hyvin noita kannuja kannella :) Osansa on varmaan kahvakuulailulla, jota harrastan aika ahkerasti ympäri vuoden. Olen huomannut, että siitä on varsin paljon hyötyä näihin puutarha- ja muihinkin hommiin :)

      Poista

Kiva kun kävit, tulethan toistekin!
Ja laitathan mieluusti kommenttia,
jos sinulla on mielessä toiveita tai muuta blogini suhteen!