torstai 27. syyskuuta 2018

Vähän ruuhkaisempi viikonloppu :)

Luontokuvatapahtuma oli komeassa paikassa, Jämsänkosken
Ilveslinnassa - jossa toiminta on ilmeisesti harmi kyllä päättymässä. 
Viime viikonloppuna oli tarjolla niin paljon kaikenlaista mielenkiintoista tapahtumaa, että meinasi melkein lähteä lapasesta.

Piti alunperin vain käväistä lauantaina yhdessä luontokuvatapahtumassa Keski-Suomessa.
Vaan perjantaiaamuna kuulin radiosta, että Janne Tulkki oli konsertoimassa illalla komean big bandin kanssa tuossa naapuripitäjässä. Eihän siinä pidätellyt mikään, sinnehän oli lähdettävä.

Senkin uhalla, että menetin lempiohjelmani Vain elämän :( Mutta hieno konsertti oli, kannatti käydä!

Kotiin tultua katsoin vielä sen Vain elämänkin sitten jälkikäteen. On muuten tällä kertaa mielestäni jotenkin erityisen ihanan maanläheisiä, positiivisia ja valovoimaisia artisteja. Ihan etunenässä tällä kertaa emännöintivuorossa ollut superviehättävä Anne Mattila. Ohjelman katsomisesta jää aina niin hyvä mieli ja energinen olo.

Odottava tunnelma hetki ennen konsertin alkua. 
Ja mitä Anne Mattila kertoikaan ohjelmassa - että hänellä on Karvialla Parkanon kupeessa ihastuttava taidekahvila, joka on nyt viimeisiä päivä auki ennen talvea.

Piti heti tutkia asiaa tarkemmin, ja kuinka ollakaan, tuolla kahvilassa oli vielä lauantaina iltapäivällä maksuton Anne Mattilan päätöskonsertti. Eipä siinäkään muu auttanut, kuin että lähdin kesken sen luontokuvatapahtuman ajelemaan kohti Karviaa!

Eipä tullut turhaa lähdettyä; taidekahvila oli kaikkineen viehättävä, ja konsertti aivan ihastuttava ja mukavan intiimi, mutkaton Anne pisti parastaan 🙂


Väliin mahtui myös hauskaa sanailua Mattilan
elämänkumppani Kari "Kille" Tenkulan kanssa.

Taidekahvilan galleriarakennus.

On kyllä aika kätevää, kun asumme täällä keskellä Suomea, niin täältä pääse aika nopeasti ja näppärästi melkein minne vain!

4 kommenttia :

  1. Ihanat kokemukset ja elämykset. Joskus kannattaa vain jättää liika suunnittelu ja mennä sinne minne nenä näyttää. Näin saa parhaimmat reissut.

    VastaaPoista
  2. Katsoimme just tuon Anne Mattilan osuuden ja ihastelin, miten aito ja lämminhenkinen ihminen AM on. Hänen äänensäkin on tosi kaunis. Kiinnostuin tuosta hänen paikastaankin ja pitää joskus yrittää poiketa sinne. Hyvää syksyä sinne teille kaikille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaan luonnollisuuteen tykästyin minäkin, ja se toimi vallan loistavasti myös tuossa pienehkössä kahvilakonsertissa. Oli myös hauska katsoa ohjelman seuraava jakso sen jälkeen, kun oli viikkoa aiemmin nähnyt Mattilan livenä. Jotenkin se tuntui ihan erilaiselta.

      Poista

Kiva kun kävit, tulethan toistekin!
Ja laitathan mieluusti kommenttia,
jos sinulla on mielessä toiveita tai muuta blogini suhteen!