tiistai 29. huhtikuuta 2025

Tomaattien ensimmäinen ulkoiluyö

Muutamat viime päivät ovat olleet sen verran lämpimiä, että tomaatintaimia on pystynyt ulkoiluttamaan päivisin aurinkoisella, suojaisalla eteläterassillamme.
Pienikin ulkoilu on taimille hyväksi, suora
auringonvalo ja pieni viileys vahvistaa
niitä nopeasti.
Se tekee taimille hyvää, karaisee ja vahvistaa niitä selviytymään ulkosalla.

Viime yö oli myös viimein ensimmäinen sen verran lämmin yö, että uskaltauduin jättämään taimet yöksi ulos terassille, enkä kuskannut niitä edestakaisin sisälle.
Harso on nopea ja helppo "henkivakuutus" taimille 😊

Taimet saivat varmuuden vuoksi harson peitokseen, ja selviytyivät oikein hyvin ensimmäisestä vähän viileämmästä yöstään.

Lyhyeksi jäi kuitenkin tuo ilo, sillä tuleviksi öiksi on jälleen luvassa pakkasta, joten ei auttanut kuin kiikuttaa taimet jälleen kiltisti sisälle. Onneksi niitä on nyt vähän vähemmän kuin aiempina vuosina, niin eipä tuo ole kovin kummoinen urakka.

Ei näytä olevan kunnolla lämpenevää vielä ensi viikollakaan, joten taimien kuljettelu jatkunee... Mutta toisaalta, eikös tämä ole aika tyypillistä vappusäätä 😄

8 kommenttia :

  1. Minulla on ollut tomaatit jo pitkään lämmittämättömässä kasvihuoneessa. Tai olen "lämmittänyt" kynttilöillä. Välillä kyllä hirvittää, kun luvataan pakkasta yöksi, mutta hyvin ovat siellä pärjänneet. Kasvutahti ei kuitenkaan päätä huimaa, kun yölämpötilat ovat niin matalia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kynttilälämmitys kasvihuoneessa on tosi toimiva juttu, hyvä ettätomaattisi ovat pärjänneet! Olen tuota kynttilälämmitystä näissä olosuhteissa vähän ikävöinyt "vanhasta elämästäni". Nyt kun ei ole täällä rivarissa kasvavia, enkä tuonne terassille uskalla kynttilöitä viritellä.
      Mutta ei tosiaan näissä lämmöissä tapahdu kasveissa juuri edistymistä. Ovatpahan kuitenkin "poissa jaloista" sisätiloista, ja tulee varmaan ainakin hyvin karaistuneet taimet 😊 Toivottavasti tästä nyt piakkoin lämpenisi! Hyvää vappua joka tapauksessa 😀

      Poista
  2. Tomaattien kiikuttaminen ulos ja sisälle kannattaa, kun yöt ovat edelleen kylmiä tai jopa pakkasta esiintyy. Harmittaisi valtavasti, jos menettäisi tomaatit oman laiskuuden vuoksi. Malttamattomuutta on täälläkin, mutta koitan sinnikkäästi vastustaa sitä.
    Kivaa vappua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on totta, että pienellä mokalla tai saamattomuudella voisi tehdä ison vahingon, esim jos vain unohtaisi taimet kylmyyteen. No sitä ei ehkä ihan helposti tapahdu, sen verran runsaasti ne on mielessä 😊
      Aika vaikeaa näitä multasormia on nyt pidellä kurissa, kun aina vain kylmää lupailee... 😞
      Hyvää vappua sinnekin, yritetään tarjeta!

      Poista
  3. tänään lähes ulkoilutin kurkut hengiltä .huomenna ehkä näkee pelastuvatko.ainakin näyttää siltä.tomaatit ovat kasvihuoneessa muttei uskalla kylminä öinä olla lämmittämättä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hui, kurkut on niin herkkiä 😞 Olikohan liian kylmää, aurinkoista vaiko tuulista? Kaikkia näitä kun on nyt ollut. Toivottavasti kurkkusi selviävät! Kyllä on aika haastavat nämä suuresti vaihtelevat olosuhteet nyt.

      Poista
  4. Hyvä, että teillä on ollut riittävän lämmintä tomaattien ulkoilutukselle. Täällä on ollut sen verran aurinkoista ja tuulista, etten ole itse uskaltanut vielä viedä oikein mitään ulos. Kellarissa talvehtineet puuvartiset ja kärhöt ovat sentään ulkoilleet välillä mutta niitä nyt ei ole tarvinnut edes suojata kun ovat vasta kasvuun lähdössä. Tottuvat alusta alkaen ulkoilmaan. Toivoisin kyllä, että tulisi leppeämpi pilvipoutainen tai tihkusateinen sää, niin laittaisin silloin kerralla ulos kaikki kylmänkestävämmät kasvit ja mahdollisuuksien mukaan muitakin jo vähän totuttelemaan ulkoilmaan.

    VastaaPoista
  5. Jep, ulkoilma on kyllä kasveille ihan parasta, mutta tarkkana saa nyt olla lämpötilojen kanssa, ja tosiaan vielä lisäksi nuo kovat tuulet. Ei pystyisi tosiaan täälläkään taimia vielä ulkoiluttamaan, ellei olisi tuota suojaisaa eteläterassia, se on nyt eri hyvä.

    VastaaPoista

Kiva kun kävit, tulethan toistekin!
Ja laitathan mieluusti kommenttia,
jos sinulla on mielessä toiveita tai muuta blogini suhteen!