lauantai 15. lokakuuta 2022

Mainio maa-artisokkasato!

Syksy on edennyt sen verran pitkälle, että tuli aika kaivella maa-artisokkasato esiin maan uumenista. Olisivat ne voineet olla maassa vielä pidempäänkin, aina pakkasten tuloon saakka.

Maassa nuo säilyisivät kaikkein parhaiten, paitsi että pelkäsin myyrien hyökkäystä, sillä maa-artisokat ovat niiden suurta herkkua. Yhtenä syksynä ne veivät koko sadon.

Maa-artisokka on kiitollinen ja helppo kasvatettava. Odotin tänä vuonna huomattavasti heikompaa satoa, sillä minulla jäi mukuloiden istuttaminen hyvin myöhäiseen, eivätkä ne lähteneet ensin edes kovin hyvin kasvuun. 

Tässä vain yhden kasvin runsas sato. Jätin kuitenkin muiden varsien mukulat vielä toistaiseksi maahan, kun on niin kovin lämmintä. Täytyy toivoa, etteivät päädy myyrien hampaisiin.

Jotain kuitenkin tapahtui, kasvit ottivat yllättäin hyvän kasvuspurtin ja tuottivat lopulta jopa tavanomaista paremman sadon.

Tästä pääset juttuuni, jossa kerron tarkemmin maa-artisokan kasvattamisesta ja vähän vinkkejä sen käyttöön.

Tässä vielä konstini juuresten puhdistamiseen. Surautan savet pois nopsasti painepesurilla. Saman teen myös porkkanoille. Täytyy vain varoa, ettei paine ole liian kovalla, jottei se vahingoita kasvisten herkkää kuorta. Mutta näin lähtevät nopeasti ja helposti puhtoisiksi 🙂

#maa-artisokka

4 kommenttia :

  1. Maa-artisokissa onkin hinkkaaminen puhtaaksi savesta. Tänä vuonna en niitä istuttanut, vaikka mukulatkin oli hankittu. Köpelösti kävi niiden kanssa. Onnittelut hyvästä ja varmasti maukkaasta sadosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riitta, juu näin on tuon putsaamisen suhteen, varsinkin näin savimaassa.
      Juu, joskus voi käydä noin, että jää istuttamatta. Mullekin usein juuri maa-artisokkien kanssa, kun ensin tuntuu, ettei niiden kanssa ole mitään kiirusta. Ehkä ensi vuonna sitten!
      Mulla jäi tänä vuonna istuttamatta yhdet punasipulit, enkä tänä päivänä tiedä, missä ne istukkaat ovat 🙂 Olen odotellut, jos ne tulisivat tässä syyssiivouksissa jostain vastaan...

      Poista
  2. Maa-artisokan putsaaminen onkin aikamoinen operaatio, varsinkin savimaassa kasvaneiden mukuloiden. Pitääpä koettaa itsekin tuota konstia. En ole itse vielä katsonut, minkä kokoisia mukuloita meillä on. Nuo sinun mukulasi ovat melkoisen kookkaita, joten selvästi pitivät kuluneesta kesästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa tosiaan kokeilla, tulla keinoin putsaaminen muuttuu aivan iloksi 🙂 Mukavan kokoisia olivat tosiaan mukulat, alun haasteista huolimatta.

      Poista

Kiva kun kävit, tulethan toistekin!
Ja laitathan mieluusti kommenttia,
jos sinulla on mielessä toiveita tai muuta blogini suhteen!