perjantai 24. heinäkuuta 2020

Persiljat pakastusvuorossa

Moni nähtävästi pakastaa mausteyrttejä, ja se on kyllä järkevää. Näin on aina helposti tarjolla tuoreen veroista maustetta, jota yleensä kuuluu kerralla huomattavasti vähemmän kuin kaupan yrttiruukullinen. Rahallinen säästökin on huomattava yrttiruukkuihin verrattuna.

Tillin pakastaminen on yksi luetuimpia blogijuttujani, ja se on minusta hauskaa 🙂 Äidiltä oppimaani tillin pakastusniksiä luetaan useita kertoja päivässä, yhteensä sitä on luettu yli 10 000 kertaa.

Tillin ja korianterin lisäksi myös persiljan pakastaminen on minulla jokavuotinen rutiini. Persiljat ovatkin nyt parhaimmillaan pakastettaviksi.






Huuhdotaan ja silputaan

Homma alkaa persiljanvarsien huuhtomisella, joka käy näppärästi tiskialtaassa, johon voi laskea vettä persiljatukun päälle ja pyöritellä lehviä hetki veden alla.

Huuhtelun, kevyen ravistelun ja hetken valuttamisen jälkeen nypin paksuimmat varret pois ja laitan lehvät monitoimikoneeseen, missä hienonnan persiljan sopivaksi silpuksi.

Tämän jälkeen kaadan ja lusikoin silpun pakasterasiohin. Rasioita täyttäessä silppua on hyvä painella kevyesti vähän tiivimmäksi, niin se ei pääse kuivahtamaan pakkasessa.

Sitten ei muuta kuin rasiat pakastimeen. Persilja säilyy näin aivan tuoreen veroisena, jäistä persiljasilppua on helppo rapsuttaa veitsellä aina kulloinkin tarvittava määrä.

Onko sinulla hyviä vinkkejä mausteyrttien säilöntään?

Suuresta persiljapuntista tuli puolisen litraa valmista persiljasilppua pakastettavaksi.

#persilja #säilöntä #pakastus #pakastaminen

6 kommenttia :

  1. No mutta kiitos hirmuisesti tästä vinkistä👍 Minulla ei ole monitoimikonetta mutta saisikohan sauvasekoittimella persiljan myös silputtua sopivaksi. Täytyy testata!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna, kiva jos näistä vinkeistä on hyötyä :) Voisi varmaan onnistua sauvasekoittimellakin, kannattaa kokeilla. Ja tietysti sitten ihan veitsellä silppuamalla, toki se on vähän työläämpää.

      Poista
  2. Haa! Tillin pakastusvinkki tulikin tarpeeseen, sillä katselin juuri omaa tillirivistöäni sillä silmällä, että pitää pian keksiä joku säilöntävinkki tai menee sato hukkaan. Ihan noin paljoa ei tule kerralla käytettyä meillä mitenkään. Basilikaa ja oreganoa olen pakastanut ihan kokonaisina lehtinä tai oksanpätkinä pieniin pakasterasioihin. Sieltä on sitten talvella helppo ottaa tarvittava määrä ja murskata jäisenä vaikka pizzan päälle. Timjami ja rosmariinikin säilyvät tuoreen veroisina pakastimessa.

    VastaaPoista
  3. Pakastan joka syksy tilliä ja persiljaa. Monitoimikoneella silppuaminen tuo ehdottomasti parannuksen persiljan säilömiseen ja tillien kääriminen folioon myös. Kiitos hyvistä vinkeistä.

    VastaaPoista
  4. Aattelin pakastaa persiljaa jääpalarasioihin. Tiiviisti painellen ????

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on oikein hyvä idea! Jääpalasta saa sitten aina kerralla sopivan annoksen persiljaa.

      Poista

Kiva kun kävit, tulethan toistekin!
Ja laitathan mieluusti kommenttia,
jos sinulla on mielessä toiveita tai muuta blogini suhteen!