Uuniomenat vähän uudella tavalla

Uuniomenat on yksi parhaista - tai ehkä paras - syysherkku, jonka tiedän. Tänä syksynä tuli mieleen tehdä tämä ihana herkku pikkaisen uudella tavalla, jolloin lopputulos oli vielä aavistuksen parempi kuin aiemmin.

Puolitin kahtia omenat, joista olin ensin poistanut siemenkodat omenaporalla. Asettelin omenanpuolikkaat halkaistu pinta alaspäin uunivuokaan. Täyttelin puolikkaiden keskikolot tavanomaisella täytteelläni, johon tulee rasvaa, kaurahiutaleita, (fariini)sokeria/siirappia, mantelirouhetta sekä kanelia mausteeksi.

Valmiina uuniin.

Lopuksi lorotin omenoiden pintaan hieman siirappia. Paistoin noin 200 asteessa 15-20 minuuttia.

Halkaistuna uuniomenoista tulee erityisen täyteläisiä, kun omenanpuolikkaiden pohjat mehevöityvät vuoan pohjalle valuvassa makoisassa siirappisessa liemessä. Omenat myös kypsyvät näin nopeammin kuin kokonaisena kypsennetyt. 

Herkullisen ryppypintaisiksi kypsyneet omenat valmiina nautittaviksi.
Ei muuta kuin jäätelöpaketti esiin ja herkuttelemaan :)

Onko sinulla jotain niksejä uuniomenoiden tai muiden omenaherkkujen valmistamiseen?

Perhekoon vihanneksia

Meikäläisen vihanneksilla näyttää tänä vuonna olevan vähän taipumusta isotteluun.

Kurpitsapenkkiin oli putkahtanut sellainen kesäkurpitsa, että enpä ole moista aiemmin nähnyt. Pakko oli ottaa kuva ja mitat. Pituutta pötkylällä on tasan puoli metriä. Naurattaa, kun se köllöttelee tuossa keittiönpöydällä. Piti pistää tuo toinen normaalimpi viereen vertailukohdaksi.

Kurpitsa on Latino F1 -lajiketta, jota olen kasvattanut jo monta vuotta, mutta eipä ole koskaan aiemmin mitään tällaista ilmaantunut. Kaunishedelmäiseksi tuota lajiketta kuvataan - no joo, mutta oikein hyvänmakuinen se ainakin on.

Jos kaipaat vinkkejä kesäkurpitsan käyttöön, löydät niitä aiemmasta postauksestani. 

Tuo tomaatti taas on Virosta ostamaani Herodes-lajiketta, jonka pitäisikin kasvattaa aika isokokoisia tomaatteja.

Vähän sai odotella näiden kukintaa!

Hyvää kannattaa odottaa, eikö - vaikka 25 vuotta!

Näiden liljojen kohdalla on todellakin odotettu, mutta sitkeitä sissejä ovat myös olleet.

Hankin nämä tosiaan noin neljännesvuosisata sitten, kun muutimme nykyiseen asuinpaikkaamme.

Silloin istutin liljantaimet varmaankin turhan varjoisaan paikkaan talon pohjoispuolella olleeseen kukkapenkkiin.

Eivät ne siinä kukkineet, eivätkä juuri kasvaneet, mutta säilyivät kuitenkin hengissä. Sittemmin tuo kukkapenkki purettiin, ja siirsin liljat uuteen paikkaan. Siellä ne jäivät nuoren, kasvavan kirsikkapuun varjoon. Sama juttu, ei kukintaa, ei juuri kasvua, muttei myöskään kuolemaa.

Minulla ei oikein ollut tarkkaa muistikuvaa siitäkään, millaisin kukkasin nämä ovat varustettuja. Sen muistin, että useampaa väriä, varmaan ainakin keltaista ja oranssia.

Tänä keväänä pelastin liljat viimein kirsikkapuun alta vähän valoisampaan paikkaan puun toiselle puolen. Tämäpä olikin niille mieleen, ja ensimmäinen liljoista paljasti nyt viimein kauneutensa, aika kivan värinen tuo onkin.

Muut olivat ujompia, eivät ole vielä näyttäneet sulojaan, kasvattaneet vain lehtiä. Toivottavasti "jo" ensi vuonna...