sunnuntai 8. syyskuuta 2019

Vähän sai odotella näiden kukintaa!

Hyvää kannattaa odottaa, eikö - vaikka 25 vuotta!

Näiden liljojen kohdalla on todellakin odotettu, mutta sitkeitä sissejä ovat myös olleet.

Hankin nämä tosiaan noin neljännesvuosisata sitten, kun muutimme nykyiseen asuinpaikkaamme.

Silloin istutin liljantaimet varmaankin turhan varjoisaan paikkaan talon pohjoispuolella olleeseen kukkapenkkiin.

Eivät ne siinä kukkineet, eivätkä juuri kasvaneet, mutta säilyivät kuitenkin hengissä. Sittemmin tuo kukkapenkki purettiin, ja siirsin liljat uuteen paikkaan. Siellä ne jäivät nuoren, kasvavan kirsikkapuun varjoon. Sama juttu, ei kukintaa, ei juuri kasvua, muttei myöskään kuolemaa.

Minulla ei oikein ollut tarkkaa muistikuvaa siitäkään, millaisin kukkasin nämä ovat varustettuja. Sen muistin, että useampaa väriä, varmaan ainakin keltaista ja oranssia.

Tänä keväänä pelastin liljat viimein kirsikkapuun alta vähän valoisampaan paikkaan puun toiselle puolen. Tämäpä olikin niille mieleen, ja ensimmäinen liljoista paljasti nyt viimein kauneutensa, aika kivan värinen tuo onkin.

Muut olivat ujompia, eivät ole vielä näyttäneet sulojaan, kasvattaneet vain lehtiä. Toivottavasti "jo" ensi vuonna... 



10 kommenttia :

  1. Vastaukset
    1. Olikin mukavaa, että juuri tuo väri aukesi ensimmäisenä, on ihan lempivärejäni!

      Poista
  2. Sinnikyys palkittiin. Erikoinen väri, kaunis.

    VastaaPoista
  3. Vastaukset
    1. Tykkään kyllä kovasti itsekin. Saa nähdä, minkä värisiä muut ovat, jos suostuvat joskus aukeamaan :)

      Poista
  4. Onpas se kaunis! Vähän harvinaisempi väri. Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy sanoa, olen monesti ihaillut ihmisten reheviä, upean näköisiä liljakasvustoja. Olen iloinen, että minullakin alkaa pian olla sellainen :)

      Poista
  5. Oi, kylläpä oli pitkä odotus! Meillä kesti 7 vuotta ennen kuin yhdet punertavat päivänliljat alkoivat kukkia. Luulin jo etteivät ne ikinä kuki. Kauniin värinen tuo lilja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nähtävästi vähän hitaanpuoleisia ovat, hyvä että sinäkin maltoit odottaa!

      Poista

Kiva kun kävit, tulethan toistekin!
Ja laitathan mieluusti kommenttia,
jos sinulla on mielessä toiveita tai muuta blogini suhteen!