perjantai 5. heinäkuuta 2019

Oletko menossa Avoimiiin puutarhoihin?

Jokakesäinen Avoimet puutarhat - teematapahtuma onkin jo ylihuomenna sunnuntaina 7.7. Ajankohta ainakin on tällä kertaa varsin hyvä, puutarhoissa on näihin aikoihin jo runsaasti nähtävää.

Oletko sinä ajatellut vierailla tuolloin avoimissa kohteissa? Minulla tämä on vielä vähän harkinnassa. Mieli kyllä tekisi, on tämä niin ainutlaatuinen tilaisuus päästä kurkistamaan sellaisiin kohteisiin, joihin ei normaalisti ole asiaa.

Tai oletko kenties esittelemässä puutarhaasi teemapäivänä?
Tomaattikuvat Tomaatti-Ritun puutarhasta
toissavuodelta.

Vierailin Avointen puutarhaojen kohteissa ensimmäistä kertaa toissavuonna. Silloin suuntasin Turkuun "tomaatti-Ritun" huikeaan pihapiiriin, jossa kasvaa yli 100 erilaista tomaattilajiketta. Varmaan Suomenennätys? Ritun tomaattiparatiisi oli todella mielenkiintoinen. Se myös nosti odotukset puutarhapäivän suhteen kertalaakista aika korkealle. Paikka näyttää olevan mukana myös tänä vuonna, vahva suositus tälle!

Viime vuonna pyörin useammassa puutarhassa Loviisan seudulla. Oikein mikään kohde siellä ei kuitenkaan tehnyt aivan erityisen suurta vaikutusta.

Nyt ei ole oikein selkeää suunnitelmaa, minne suuntaan sitä lähtisi. Tänä vuonna kohteita on avoinna yli 600, joten luulisi sieltä joku sopiva löytyvän!

Hyviä vinkkejä otetaan vastaan!

Jos puutarhamatkailu kiinnostaa, voit katsoa täältä listaukseni aina avoimista, mielenkiintoisista puutarhakohteista eri puolilta Suomea.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kiva kun kävit, tulethan toistekin!
Ja laitathan mieluusti kommenttia,
jos sinulla on mielessä toiveita tai muuta blogini suhteen!