sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

Miten monta sorttia taimia?

Suurin osa taimista on parhaillaan ulkoilemassa kasvihuoneessa (niillä
mahtaa olla siellä tässä vesisateessa vilpoisan karaisevat oltavat!).
Siksi tähän päätyi kuvituskuvaksi vähän basilikantaimia (edessä tavallista, ja
taaempana thaibasilikaa). Lisäksi edessä vasemmalla yksi kurkkumeloni. 



Tuossa taimivauvoja hoivaillessa tuli mieleen laskea, kuinkas monta erilaista kasvilajia siinä mahtaakaan olla kasvamassa?



Vihannesten osalta pääsin seitsemään: 
- tomaatit (ehkä n. kymmentä lajiketta, tätä en saanut nyt laskettua)
- juurisellerit
- purjot
- butternut-kurpitsa (vain yksi taimi, kaverit menehtyivät :(
- kurkkumelonia (mielenkiintoinen uutuuskasvi Ruotsista, saas nähdä miten näiden kanssa käy...)
- basilikaa
- persilja, jota kylvin vasta hiljattain, eivät ole vielä nousseet

Eipäs kun kahdeksaan, maissit unohtuivat matkasta!

Ja sitten vähän kukkia:
Pioniunikon siemenet itivät vähän turhankin hyvin.
- pioniunikoita (ihana uutuus minulla. Näitä riittääkin, sillä itivät järkyttävän hyvin, tuli kylvettyä vähän turhan ronskilla kädellä)
- hajuherneet (kylvin nämä vähän turhan aikaisin jo helmikuussa, ovat kasvaneet aika kookkaiksi :)
- kesäkukkaseosta

Lisäksi olen tänä viikonloppuna kylvänyt vähän härkäpapuja, muutaman kesäkurpitsansiemenen sekä avomaankurkkuja.

Lähiaikoina pitäisi vielä kylvää kaalit ja lantut sekä vähän salaattia aikaisen sadon saamiseksi.

Kasvatatko sinä taimia itse?




16 kommenttia :

  1. Mulla on kanssa pikkutaimet parhaillaan pienessä kasvihuonekaapissa terassilla. Mietin samaa, että taitaa Siperia opettaa tällä säällä... Mutta eihän niitä voi jatkuvasti sisälämmössäkään hemmotella, siitäkään ei pidemmän päälle hyvä seuraa. Oi, sulla varmasti myös kukkii tuoksuherneet ajoissa. Minä ajattelin vasta kylvää ne ensi kuussa. :D Tänään aion kylvää lisää kesäkukkia ja koristeheiniä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyllä tämä voi jonkinasteista sokkihoitoa olla, mutta tätähän Suomen kesäkin on, paras tosiaan tottua!
      Yleensä nuo tuoksuherneet on kasvaneet paljon hitaammin - ja nyt kerrankin, kun sain ne kylvettyä hyvissä ajoin, ne ovatkin kasvaneet oikein ennätysvauhtia.
      Jospa vaikka nyt kerrankin pääsisi näkemään jo ennen paikoilleen istuttamista, minkä värinen mikäkin niistä on. Yleensä se on ihan tuuripeliä :)
      Kesäkukkia on kiva kylvää jo tässä vaiheessa, niin kukkivat sitten hyvissä ajoin!

      Poista
  2. Kiva määrä esikasvatettavia! Mulla on yli parikymmentä eri lajia kylvettynä ja ulos kylvän varmaan suurin piirtein saman määrän. Kesäkukkia ja perennoja pääosin, muutama hyötykasvi myös.

    VastaaPoista
  3. Piti laskea minunkin... vihanneksista ja yrteistä pääsin 12 lajiin, lisäksi kylppärissä itämistä odottaa kahdeksan lajia lisää. Kukkia on seitsemän lajia olkkarissa, itämässä pari muuta. Kaikki on vielä sisällä, ulkona ei ole oikein mitään suojaa, joten saavat odotella kunnes voi laittaa suoraan ulos. Seuraavat kylvöt ajattelin kokeilla laittaa ruukuissa vanhoista ikkunanpokista ja ikkunalasista tehtyyn minilavaan terassille, kun sisälle ei enää mahdu. Kai se vähän suojaa ja lämmittää, vaikka pohja on ihan avonainen terassia vasten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus on tosiaan hauska laskeskella, mitä sitä onkaan saanut aikaan!
      Tämä on kyllä ollut aika haastava kevät, kun yöt on niin kylmiä, että mitään ei voi jättää ulos. Tila meinaa loppua auttamatta kesken, eikä ainakaan minun aikani riitä kuljettelemaan taimia päivittäin ees taas, kun pitäisi keretä töissäkin käymään :)
      Nyt ajattelin kyllä kokeilla kaalinsiementen kylvämistä esikasvamaan suoraan kasvihuoneen maahan, lämmittävän lasin alle.

      Poista
  4. Hyvät taimi-istutukset sinulla on. Minulla on enimmäkseen vain kukkien taimia. Ja muutama chili. Kaikki ovat vielä sisällä ja saavatkin olla ihan rauhassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anneli A :) Kukatkin ovat tosi kivoja! Teillä saattaakin olla vähän talvisempaa, muistelen että olet Itä-Suomesta päin.

      Poista
  5. Hyvältä näyttää! Kohta miehenikin haluaa kasvihuoneen, niin paljon on esikasvatuksia. Saisi jo vähän lämmetä! 😀

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saaristopuutarha! Kovin on nyt kylmää kyytiä, juuri pelastin purjot ja muut vähemmän aratkin taimet kasvihuoneesta takaisin sisälle.
      Kasvihuone on kyllä varsin mukava, yksinkertaisimmillaan sellaisen saa hyvinkin edullisesti/helposti - ainakin jos vaihtoehtona on lisää neliöitä taloon ;)

      Poista
  6. Taimipottien määrä sen kuin lisääntyy täällä :) On hyötyä ja kukkaa monenlaista. Suuren osan kylvän vasta ensi kuussa, etteivät joudu olemaan liian kauan sisätiloissa. Pioniunikot olen kylvänyt aina suoraan avomaalle pariin kertaan, siten niistä saa nauttia pitempään. Taimien kouliminen on vähän työlästä puuhaa ja siksi kylvän portaittain, ettei ole koko koulintaurakka kerralla edessä. Kasvihuone olisi kyllä tosi kiva lisätila.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo olikin minulle uutta, että pioniunikot voi kylvää suoraan pihalle. Kuvittelin, että ne täytyy esikasvattaa. Innolla odotan näitä minulle uusia tulokkaita :)

      Poista
  7. Kaiken aikaa taimien määrä lisääntyy... Mihin niiden kanssa joutuukaan ennen kuin ne saa siirrettyä kasvihuoneeseen ???? Pakko silti kylvää lisää....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on paha tämä kylvömania! Ja kun homma yleensä paisuu myös vuosi vuodelta; pitää kasvattaa aina ne vanhat hyvät tutut, että myös aina vähän jotain uutta :)

      Poista
  8. Se on kasvukausi ja kevät pitkällä, kun siementaimet valtaavat kaikki sopivat (ja sopimattomat) paikat :). Tänä vuonna minulla ei taida olla kuin kymmenisen itänyttä lajia siemenkylvöjä. Minä ajattelin huitaista kohta esimerkiksi pioniunikot suoraan sinne, missä toivon niiden kasvavan. Ja niillä no tosiaan tapana itää oikein kunnolla, joten koetan kitsastella siementen kanssa.

    Sini K.
    kasvihormoni.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä se määrä aina... Hyvä se vain on, jos malttaa pysyä kohtuudessa! Kovasti mielenkiinnolla odotan noita pioniunikoita :)

      Poista

Kiva kun kävit, tulethan toistekin!
Ja laitathan mieluusti kommenttia,
jos sinulla on mielessä toiveita tai muuta blogini suhteen!