tiistai 12. huhtikuuta 2016

Jotain uutta, jotain vanhaa, jotain sinistä... - piipahdus Kevätmessuilla

Postauksessa vähän yritysyhteistyötä

Kun mietin, mitä viikonlopun Kevätmessuilta Helsingistä tarttui päällimmäisenä matkaan, tuli mieleeni oitis otsikon vanha morsmaikun pukeutumisohje.

Ulkotyöpaja Ladon osastolta löytyi myös
hauska Kesäkukkabaari.
Messuista on jo monissa blogeissa kerrottu, mutta kannanpa tässä vielä kekoon oman pienen messukertomukseni. Aika paljon oli tarjolla kaikenlaista uutta mukavaa.

Messuosastoista ehdottomasti hienoin ja tyylikkäin oli mielestäni Lyhty ry:n Ulkotyöpaja Ladon osasto.

Osastolla oli sellaista rouheaa, maanläheistä tyylikkyyttä, mikä toi elävästi mieleeni taannoisten ruotsalaismessujen tunnelman.

Rakennustelineet toimivat mainiosti
messuosaston hauskana taustahyllykkönä.
Osaston taustalle oli pystytetty isot metalliset rakennustelineet, joiden muodostamat hyllyt pursuivat monenlaisia houkuttelevia kasveja.








Osastolla vilisi luonnonläheisiä, silmää miellyttäviä materiaaleja; muun muassa puuta, sinkkiastioita ja betonitöitä.


Lyhdyn osastolla oli kaikkea kivaa,
messupöydänkin voi kasata yksinkertaisesti kuormalavoista :)




Silmänruoan lisäksi tällä osastolla lämmitti myös mieltä se, että tuo ulkotyöpaja tekee tärkeää ja merkittävää työtä; se tarjoaa oppimismahdollisuuksia kehitysvammaisille aikuisille.







Tuhansittain tulppaaneja

Keväästä kertoivat monet, monet tulppaanit kymmenissä eri väreissä.

Myynnissä oli mm. edullisia 50 kpl:n tulppaaninippuja, jotka oli pinottu hauskasti hyllyyn. En ole ikinä nähnyt kerralla näin paljon tulppaaneja!


Mielenkiintoisia uutuustuotteita

Paikalla oli myös kotimainen Neko-niminen yritys monine kiinnostavine tuotteineen.

Sain heiltä testattavaksi luomuviljelyyn sopivaa luonnonlannoiteliuosta.

Kasviperäinen liuos sisältää erityisesti kaliumia, jolla on satoa lisäävä vaikutus.

Lannoite on paksua, ruskeaa "mönjää", sen pitäisi vaikuttaa myös maan mikrobitoimintaa parantavasti. Minulla on aiemmin ollut vastaavaa, erityisesti tomaateille tarkoitettua lannoitetta joltain toiselta valmistajalta.

Ainakin viime kesänä tomaatit kasvoivat erityisen hyvin, kenties ainakin osin tuon lannoitteen ansiosta.

Mielenkiinnolla odotan nyt kokeilua tällä lannoitteella. Kunpa malttaisi vielä tehdä niin, että jättäisi osan tomaateista lannoittamatta tällä liuoksella, niin pääsisi oikeasti vertailemaan tuloksia!
Kukkaiselämää-blogin Sadun värikäs miljöö.


Bloggaajien valtakunta

Monelle bloggaajalle yksi vetonauloista oli varmasti se, että messujärjestäjät olivat keksineet nostaa puutarhabloggareita esiin messuilla.

Neljä blogin pitäjää olivat saaneet jokainen sisustaa näytille oman tyylisensä kasvihuoneen. Erityisen mukavaa oli tavata "livenä" Kukkaiselämää-blogin Satu, jonka blogia olen seuraillut jo pidemmän aikaa. Ihan kuin olisi tavannut vanhan hyvän tuttavan!

Tämä rustiikkinen lyhty Koti kaupungin laidalla
-blogin kasvarilla oli niin minun makuuni :)
Sadun osastolla yllätyin, kuinka hänen ompelemat taidokkaat puput (jotka muuten sattuvat pysyttelemään piilossa tässä kuvassa), olivatkin huomattavasti kookkaampia kuin miksi olin ne blogikuvien perusteella ajatellut - samaa oli kuulemma hämmästellyt useampi muukin kävijä.


Entäpä se vanha?

Olihan sitäkin, eikä siinä sinänsä mitään pahaa, en ole itsekään mikään suuri uutuuksien metsästelijä.

Mutta, mutta, suomalaisilla messuilla ajattelen tuoksi vanhaksi ennen muuta jonkinlaisen levottomuuden sekä vähän sekavan, tyylittömän ja aiheeseen sopimattoman "krääsän", mitä - ikävä kyllä - meikäläisiltä messuilta edelleen löytyy enemmän kuin riittävästi.

Jos Ruotsissa puutarhamessuilla käynnin jälkeen olotila on ennen muuta virkistynyt ja voimaantunut, niin valitettavasti täytyy todeta, että meikämessujen jälkeen tunnen olevani enemmänkin vähän nuutunut. Toki parempaan suuntaan ollaan onneksi menossa, mutta melkoisen hitain askelin. Täydelliseen harmoniaan on vielä matkaa!

Tästä aihepiiristä on tullut kirjoitettua jo riittämiin aiemmin, joten eipä tästä nyt tämän enempää.


Ja lopuksi vielä sitä sinistä...

Nyt tekee melkein mieli varoittaa, tämä oli ainakin minusta aika hurjaa.

Aika mielenkiintoinen väri, kuva ei juuri valehtele!
Mitä tykkäät tästä?
Kuin pisteeksi i:n päälle, tarjolla oli nimittäin myös harvinaisen ärtsyn väristä vaaleansinertävää perhosorkideaa. Tämä oli jotenkin niin hurja ja erikoinen, etten oikein osaa sanoa, onko tuo kaunis vai mikä?

Mutta kenties - oikeassa ympäristössä, tai oikealle henkilölle ojennettuna, mikä jottei...?

12 kommenttia :

  1. Olipa kiva tavata messuilla! Ei kyllä tuo orkidea houkuttele.. Lyhdystä ostin ihanat ruukut yrteille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tännepä olikin ilmaantunut mukavasti kommentteja pienen blogipoissaoloni aikana, muutkin (kuin me)ovat näemmä messuilleet :)

      Joo, kiitos samoin, oli tosi mukava tavata!

      Poista
  2. Aina näitä messukuvia on mukava katsella, kun itse en päässyt messuille osallistumaan. Kiitos kuvien jakamisesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä sitä tosiaan aina tarvitse messuilla, itsekin yritän rajoittaa yksiin messuihin/kevät. Mutta blogien myötä on kiva päästä mukaan eri messujen tunnelmaan :)

      Poista
  3. Messuilla oli paljon kiinnostavaa katsottavaa, jos olisin ollut omalla autolla liikkeellä, niin varmasti olisi reppuun sujahtanut yhtä sun toista. Kerrohan Nelkon mönjän teho syksymmällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo-o, se kyllä usein vähän rajoittaa näitä puutarhahankintoja, jos ei ole autolla liikkeellä. Mutta katselukin on ihan mukavaa.
      Ja mielelläni kerron tuon lannoiteliemen tehosta, ulkonäkönsä puolesta on ainakin aika vaikuttavaa, ei mitään "litkua" :)

      Poista
  4. Näillä messuilla en ollut, mutta kuvista päätellen en paljoa menettänyt. Toki katseltavaa riittää, mutta olen samaa mieltä tuosta krääsästä. Peltipurkkia, tekovanhaa jne. Täysin en ymmärrä, miksi kasvimökistä tehdään huvimaja, mutta se lienee omaa vajavaisuuttani...
    No, yhdet messut keväässä on silti koettava ja suuntanani on Lahti ensi viikonloppuna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää messuilua sinulle Lahteen, ehkä oletkin siellä jo ollut!
      Näin se on, ikävä kyllä, että suomalaisille messuille ei kannata mennä kovin suurin odotuksin. Toisaalta, silloin vastaan voikin sitten tulla jotain positiivisia ylläreitä :)

      Poista
  5. En ole koskaan päässyt naapurimaan messuille, mutta kuvista päätellen se on huikean erilaista kuin täällä meillä. Aina jään kaipaamaan enemmän kukka- ja puutarhaosastoja ja kivaa sisustusta pihalle. Olihan sitä nytkin, mutta jotenkin vaisua.
    Bloggaajien kasvihuoneet oli kiinnostavia ja samoin Lyhty ry. kiinnosti, koska eräs serkuistani on sen loistavan toiminnan perustajia.
    Kiva piipahdus messuille, mutta aina on parantamisen varaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on jännä juttu tuo ero meikäläisten ja naapurimaan messujen välillä. Siellä naapurissa messut on toteutettu läpikotaisin tyylikkäästi, kuin "kudottuna" sinne sisään, ihan jokaista näytteilleasettajaa myöten.
      Suomessa taas tuntuu, että kun messuille yritetään tehdä jotain tyylikästä, niin se on toteutetaan jonain erillisenä, vähän steriilinä yleiskoristelualueena, joka jää irralliseksi muusta messualueesta - eikä muuten yleensä ole kovin toiminnallinen tai muutoin käsin kosketeltava.
      Jos mahdollistuu, niin kannattaa joskus piipahtaa Ruotsin puolella :)

      Poista
  6. Aivan kamalat nuo sinertävät phalaenopsikset. Voisivatkohan ne olla värjättyjä? Leikkokukkiakin värjätään imeyttämällä ja muin tavoin (krtsanteemeja, neilikoita mm.).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama oli minunkin ensireaktioni, ja mietin myös tuota samaa värjäämisen mahdollisuutta, sen verran luonnottoman näköisiä nuo olivat. Olisipa pitänyt kysyä asiaa! Mutta kun niitä aikansa katsoi, niin joku niissä alkoi vähän kiehtoa - jotenkin niin hirveitä, että niissä oli myös jotain puoleensavetävää... Ja vaaleansininen sattuu vielä olemaan inhokkivärejänikin :)

      Poista

Kiva kun kävit, tulethan toistekin!
Ja laitathan mieluusti kommenttia,
jos sinulla on mielessä toiveita tai muuta blogini suhteen!