keskiviikko 3. kesäkuuta 2015

Pepi polttelee

Kävin puutarhaliikkeessä kuolaamassa...

Siellä oli lähes vastustamattoman ihana Pepi-päärynäpuu. Meillä ei toistaiseksi kasva yhtään päärynäpuuta, mutta tykkään kovasti päärynöistä...

Pepi oli vielä aika pieni, mutta täynnänsä hohtavanvalkoisia kukkia. Netissä joku kertoi saaneensa tällaisesta 500 hyvänmakuista päärynää, voiko olla totta?!

Pepille ei vain valitettavasti ole nyt oikein sijaa majatalossa, en millään keksi, minne nurkkaan päärynäpuun vielä mahtuisi istuttamaan. Ja mielellään kai toisenkin kaveriksi, vaikka Pepi onkin itsepölytteinen.

Vielä joutui Pepi jäämäään kauppaan, en raatsinut sitä ostaa, mutta kovasti se siellä polttelee. Kuinkahan iso Pepistä mahtaa tulla, voisikohan sekin vielä mahtua tuonne perennapenkin nurkkaan?

Hauskoja muuten nämä päärynäpuiden nimet. Juuri luin ihan pihalla -blogista Tuitiinan hankkimasta Lada-päärynästä - Lada ja Pepi, siinähän voisi olla mainio yhdistelmä!

5 kommenttia :

  1. Ainakin minulle kerrottiin taimistolla, että päärynät kasvavat suuriksi! Ja onhan tuo meidän puu jo kovasti samaan aikaan istutettuja normirunkoisia omenapuphta kookkaampi.

    VastaaPoista
  2. Ihana puu. Minulla tosin on huonoa onnea jo omenapuidenkin kanssa. Ainakin 10 vuotta oen odottanut omenapuunkukkia, mutta mitään ei tule. Uhkailin jo tänä keväänä kaataa koko komeudet. Saapa nähdä tehoaako uhkailu .D

    VastaaPoista
  3. Kiitos tiedosta Minna. Onhan tuo varmaan tosiaan niin, että jos yksi puu voi todella tuottaa jopa 500 hedelmää, niin eihän siihen ihan pienikokoinen puu kykenekään! Ei sille siis aivan pieni kolonen riitäkään, täytyypä vielä pohtia asiaa.
    Enkulin käsityöt, kuulosta erikoiselta. Joskus kukinnan alkaminen voi kestää, mutta että noin kauan! Tiedätkö, mitä lajiketta nuo puut ovat?
    Uhkailu tuntuu kyllä usein olevan tehokas keino, toivottavasti se auttaa!

    VastaaPoista
  4. Mulla on päärynäpuu nimeltä Jukka. Kovasti nyt odotan, että Jukka alkaisi kasvaa ja tuottaa satoa.

    Päärynä tosiaan on aika iso puu, suurempi kuin omenat. Ihan helposti voin kuvitella päärynään 500 hedelmää, viimevuonna töissä puissa oli niin valtavasti hedelmiä että niitä oli pakko harventaa.

    Tosin ne ei ole hyviä, mutta ihan hyvää hilloa niistä saa.

    VastaaPoista

Kiva kun kävit, tulethan toistekin!
Ja laitathan mieluusti kommenttia,
jos sinulla on mielessä toiveita tai muuta blogini suhteen!