![]() |
| Maan uumenista löytyi kauniita maa-artisokanmukiloita. |
sunnuntai 9. marraskuuta 2025
Vihoviimeisiä sadonkorjuita
keskiviikko 22. lokakuuta 2025
Herkuttelemaan omilla paprikoilla 😊
![]() |
| Varsin mukavilta ja houkuttelevilta näyttivät. |
![]() |
| Sisuksissakaan ei ollut moittimista. |
torstai 16. lokakuuta 2025
Viimeiset sinnittelijät
![]() |
| Lehtikaalia ruukussa. |
![]() |
| Lokakuiset tomaatinvarret. |
keskiviikko 15. lokakuuta 2025
Krassien syysyllätys
Tämä on ollut minusta kerrassaan erikoista. Kylvin keväällä mukamas keltakukkaisen köynnöskrassin siemeniä, kun olen vähän kyllästynyt siihen kirkkaan oranssikukkaiseen normikrassiin.
Vaan kuinka ollakaan, kaikkien taimien kukat osoittautuivat kuitenkin niiksi kirkkaan oransseiksi, vaikka siemenet olivat peräisin keltakukkaisesta krassista, ei mahtanut mitään, niillä mentiin.
Mietin siinä kohtaa, että onkohan oranssi jotenkin dominoivasti periytyvä krassin väri, joka vie voiton muilta?
Yllätys olikin vielä suurempi, kun nämä samaiset krassintaimet alkoivatkin nyt yhtäkkiä tässä kohtaa syksyä pukkaamaan odottamiani keltaisia kukkia! Mitä kummaa, en meinannut uskoa silmiäni. Sinänsä mukava myöhäissyksyn yllätys, kun kerran keltaisia kukkia olin odottanut.
![]() |
| Tässä parvekkeella vielä viihtyvä krassi, joka teki tismalleen saman tempun - kukki ensin kesän kirkkaan oranssina, ja vaihtoi nyt värinsä keltaiseen 😊 |
Jotenkin olisin tämän käsittänyt, jos näin olisi sattunut tapahtumaan vain yhden kasvin kohdalla - mutta ei, näitä kummajaisia on useampi.
Ei voi ymmärtää krassin sielunelämää 😀
Kysyin tätä tekoälyltäkin, se vastasi näin:
"Ei, krassin kukat eivät vaihda väriä kasvuun vaikuttavien tekijöiden vuoksi, vaan kukin lajike säilyttää oman värisävynsä. Krassin eri lajikkeet tuottavat keltaisen, oranssin ja punaisen sävyjä, ja yksittäisen kasvin kukat ovat samanvärisiä, kun taas eri kasveilla voi olla erilaisia värejä."
Ei siis voi kuin ihmetellä...
#krassi #kukka #väri #keltainen #köynnöskrassi
lauantai 4. lokakuuta 2025
Paprikat pääsivät sisälle - ja kuinkas sitten kävikään... 😊
![]() |
| Ilo oli suuri, kun todella pitkään vihreänä olleen paprikan kyljessä oli selvästi havaittavissa jotain oranssinkellertävää... 😊 |
![]() |
| Oranssin määrä lisääntyi ensi alkuun hyvää vauhtia, mutta sitten sekin tuntuu tyssänneen... Saa nähdä, miten pitkään joutuu vielä odottamaan ensimmäistä kypsää paprikaa 😊 |
![]() |
| Paprikat peittävät ison osan makuuhuoneen ikkunasta 😊 |
torstai 25. syyskuuta 2025
Hullunkurisia tomaatteja ja kesän viimeisiä kukkijoita
![]() |
| Tomaatti kasvatti hassun hatun tai "kruunun", tai miksi tuota sanoisi? Ei mielestäni erityisen edustavan näköinen 😊 |
![]() |
| Kerro, kerro kuvastin... Kellä on komein koristus? :) |
Ihana tuoksuherne jaksaa vielä kukkia parvekkeella kauniisti vanhassa kuparisessa puuhellan vesisäiliössä. Onneksi tulin ottaneeksi sen matkaan vanhasta asunnostamme. Keksin vielä tänä kesänä taivuttaa siihen harjateräksenpätkän tuoksuherneen tueksi. Tykkään 😊![]() |
| Jaksaa, jaksaa... Vähän jo raottelee ihana auringonkukannuppu, jospa se tästä vielä aukeaa... |
Sitä tässä vielä jännitän, ehtivätkö kauniin vaaleankeltaiset erikoisauringonkukat avaamaan nuppunsa. Niiden kylvö jäi minulla vähän turhan myöhäiseen, samoin kävi viime vuonna.
En meinannut keväällä millään keksiä, mitä kivaa kukkaa laittaisin kasvamaan parvekkeelle, kunnes viimein muistin näiden auringonkukan siementen olemassaolon.
Katsoin juuri, että viime vuonna nuput olivat avautuneet 28.9. Vielä olisi siis pieni hetki aikaa siihen!
lauantai 20. syyskuuta 2025
Ihana maa-artisokka 😊
![]() |
| Maa-artisokan versot huitelevat korkealla kahden ja puolen metrin korkeudessa. |
![]() |
| Maa-artisokka kurottelee kohti vaahteranlatvoja... 😊 |
maanantai 15. syyskuuta 2025
Lautasella oman pihan satoa ja muita mukavia juttuja
perjantai 5. syyskuuta 2025
Pika-minikasvihuone parvekkeen nurkkaan
![]() |
| Jos ei muuta suurempaa hyötyä, niin ainakin tämä minikasvihuone on varsin mukavan näköinen parvekkeen nurkassa 😊 |
![]() |
| Tässä vielä vähän toisesta vinkkelistä, ennen kuin mahdutin pari paprikaakin tomaattiruukun viereen. |
Paprikoita kuskasinkin kaikkein kylmimpinä öinä sisälle. Kun yöt vähän lämpenivät, en jaksanut sitä enää tehdä, niin piti saada niille jonkinlaista suojaa.
![]() |
| Vähän on ruuhkaista "minikasvarissa", jospa sopu sijaa antaa 😊 Ja saisivat kyllä alkaa paprikat jo saamaan väriä... |
tiistai 2. syyskuuta 2025
Lumikärhö on osoittautunut aivan ihanaksi ❤️
![]() |
| Lumikärhöllä on niin sievät pienet kukat, ja sen nuputkin on koristeellisia. Se jaksaa kukkia pitkään, vielä näin loppukesäpainotteisesti, kun ei ole enää niin runsaasti muita kukkijoita. |
![]() |
| Lumikärhö ja aronia viihtyvät mainiosti yhdessä. Niiden juurella kasvaa raparperi. |
![]() |
| Lumikärhö kiipeilee vasemmalta harajateräskaarta pitkin. Taaempana on toinen kaari, jota pitkin kiipeilee loistokärhö. Pihamme mukavan vaahteran runko pilkottaa taka-alalla. |
![]() |
| Kärhöä on mukava katsella myös yläilmoista parvekkeelta. |
































