Kotosalla jälleen, Kroatian-matka takana!

Vuosikausien haaveeni pääsi viimein toteutumaan, kun sain läheisiltä lahjaksi matkan Kroatiaan, Adrianmeren kristallinkirkkaiden vesien ja upean luonnon ääreen.

Hauskoja sateenvarjoja Mihovil Depolon teoksessa Korčulan saarella.

Kroatia oli vähintään niin ihana kuin olin odottanutkin. Ensimmäistä kertaa oli matkalta palatessa vahvasti sellainen tunne, ettei olisi lainkaan halunnut tulla takaisin.

Sinne vuorten kainaloon, turkoosin meren ääreen olisi voinut jäädä huomattavasti pidemmäksikin aikaa.

Kummasti sitä huomasi tarkkailevansa etelän ympäristöä erityisesti "puutarhasilmin". Onhan tuo siinä mielessä melkoinen paratiisi. Kukka-, kasvi ja muun loiston keskellä ei voinut kuin ihmetellä, miksi sitä pitää asua Suomessa. No, kyllä tämä varmasti menee ohi!  


Erikoisinta oli, kun katseli noita toinen toistaan upeampia, jotenkin tutun oloisia kasveja, ja yhtäkkiä tajusi, että talon seinän peittävä valtava kasvi onkin verbena, siis se, mitä meillä yritetään kasvatella pienenä amppelissa! Tai ne jättimäiset buganvilleat - meikäläisen on vähän heikossa hapessa, se sinnittelee kolmilehtisenä ;)

Verbenoilla on vähän paremmat kasvuolot
kuin kotomaassamme.

Buganvillean kukkarunsautta :)

Kiva oli toki myös nähdä, miten oma Puutarha onkaan viikossa muuttunut. Maissit ovat varttuneet metrin verran, herneet puolisen metriä, pavut ovat kasvaneet ja tuuheutuneet melkoisesti. Muille kasveille ei ole tapahtunut niin suurta.

Oleanteriin törmää vähän siellä sun täällä.

Tässä hiukan kuvatunnelmia matkalta. Laitan myöhemmin vielä toisen, ehken vähän merellisemmän postauksen.

Lisää harjaterästä :)

Kesän tultua on taas käynnistynyt meikäläisen harjateräsliikennöinti rautakaupan ja kodin välillä. Vaikka harjateräs- ja raudoitusverkkorakennelmia on jo aika lailla, aina on mielessä jotain uutta.

Kahdeksanmilliset ja ohuemmat teräksenpätkät kulkevat kätevimmin, kun ne taivuttaa kaarelle peräkärryyn. Ja tietysti sitoo hyvin kiinni, sillä kaarelle taivutetussa teräksessä on melkoiset voimat. Tämä kuljetustapa sopii ainakin silloin, jos teräksestä on tekemässä kaarevia muotoja. Ei tarvitse "taistella" ylipitkän kuljetuksen kanssa.

Tällä kertaa ajattelin tehdä harjateräksestä yksinkertaisen "majanmallisen" köynnöstuen. Siihen tulee kuusi täysmittaista harjateräksenpätkää, jotka tökätään ristikkäin maahan isoiksi kaariksi ympyrän tai neliön muotoon, halkaisijaltaan reilu metri. Ensin kaksi rautaa ristikkäisiin kulmiin ja loput niiden väliin siten, että kaikki risteävät ylhäällä samassa kohtaa. Tästä ne vielä sidotaan rautalangalla kiinni toisiinsa.

Ennen paikalleen laittamista teräksenpatkät kannattaa ensin taivutella yksitellen sopivan kaarevaan muotoon.

Sitten vain köynnöksiä kiipeilemään valmiiseen rakennelmaan!

Tästä löytyy aiempia juttujani harjateräksen ja teräsverkon käytöstä puutarhassa:
Harjateräs taipuu moneksi
Marjapensaan tuki harjateräksestä, yksinkertainen malli
Kestävät marjapensaiden tuet
Kukkiva kaivonrengas
Harjateräs toimii talvellakin

Keltaista kylkeen

Sipaisin vanhan kattilan kyljet iloisen keltaisiksi, jotta kattilasta saisi kukkapurkin.

Tarkoitus oli viedä istutus mökille. Siitä tuli kuitenkin niin hauskan näköinen, että raatsinkohan sittenkään viedä sinne, vai jäisiköhän kuitenkin kotipihaan?


Sama väri sopisi loistavasti myös maitohinkkiin :)

Täytynee mennä kirpparille etsiskelemään lisää vanhoja astioita, niistä saa pienellä vaivalla niin mainion näköisiä.

No ny kävi hauska juttu, puutarhabloggaus uusille urille!

Kerttuli.

Yksi viime aikojen erityisen mukavia asioita on ollut se, kun Klingelin Naistenhaku-sivustolta kävi kutsu ryhtyä heidän puutarhabloggaajakseen!

Miten olinkaan tästä riemastunut, vastasin kutsuun oitis myöntävästi. Viime ajat on vaihdettu ajatuksia asiasta, tehty sopimuksia ja nyt ollaan viimein siinä pisteessä, että alkaa tapahtua!

Täältä löydät vastauksiani Naistenhaun tekemiin haastattelukysymyksiin. Ensimmäinen blogitekstini ilmestynee lähipäivinä. Paljastettakoon jo, että kerron siinä kokemuksiani haitallisten vieraskasvien, etenkin ikävien jättiputkien hävittämisestä. On sovittu, että kirjoitan heille postauksen kerran - kaksi kuussa.

Keittiöpuutarhan kuulumisia

Kirjoittelin aiemmin varsinaisen kasvimaamme kuulumisista sateen keskeltä, eipä kuulunut erityisen hyvää.

Pienemmässä keittiöpuutarhassa asiat ovat onneksi paljon paremmin. Joskin olisihan se kai parempi toisin päin, kun kasvimaa kuitenkin on huomattavasti suurempi.

Keittiöpuutarhassa maa on multavampaa kuin savisessa kasvimaassamme, ja ennen muuta pääsin tekemään kylvöt niin varhain, että ne ehtivät hyötymään toukokuun lämpöisistä päivistä.

Salaattia on keittiöpuutarhasta nautittu jo kuukauden päivät, kesäkurpitsoja on tullut tähän mennessä muutamia. Varhaisperunoita on syöty juhannuksesta, tilliä ja persiljaa löytyy myös.

Pitkästä aikaa kasvattamaani pinaattia olen saanut kerättyä jonkin verran. Yllätyksekseni jo yhdestä kasvista tuleekin aika paljon syötävää! Aika moni taimista alkoi kyllä kukkia ennen aikojaan.

Onneksi istutin keittiöpuutarhaan myös jonkin verran esikasvattamiani pavuntaimia, ne ovat selvinneet hyvin suojattuina sateelta ja kylmyydeltä.

Kymmenkunta maissintainta on myös varttunut mukavasti 

viileästä kesäkuusta huolimatta. Maissien edessä kasvaa

Butternut-kurpitsa. Kasvatin taimen ruokakaupasta

ostetusta kurpitsasta talteen ottamistani siemenistä.

Ensimmäiset kesäkukat kukkivat, monet ovat nupulla.

Kasvihuoneessa kasvavat tomaatit kehittelevät viidettä - kuudetta kukkaterttuaan. Suurimmat raakileet alkavat olla - mihinkähän tuota vertaisi - pikkuvauvan nyrkin kokoisia :) Kiinanakaalit ovat alkaneet pikkuhiljaa koota sisempiä lehtiään kerälle.

Nyt siis odotellaan tomaattien kypsymistä ja sitä, tuleeko kasvihuoneessa kasvavista kiinankaaleista jotain syötävää!

Kasvimaalta kauppaan

Olen saanut möyriä lämpimät viime päivät mullassa oikein sydämeni kyllyydestä.

Eräänä päivänä tuli kuitenkin kasvimaalta äkkilähtö käymään kylällä ja kaupassa. Mitä siinä turhaan kasvimaavermeitä vaihtamaan, suihkussakäynnistä puhumattakaan, kädet sentään pesin.

Tietysti juuri tällä kauppareissulla tulivat vastaan kaikki mahdolliset ja mahdottomat tuttavat. Minusta alkoi tuntua kaupassa multavaatteissani siltä kuin olisin hiljalleen muuttumassa myyräksi... Enpä ole varma, oliko multaa kuononpäässäkin ;)

Monet esittelevät blogeissa hienoja rakennekynsiään, minulla tämä rakenne on hiukan toisenlainen, ainakin näin sulan maan aikaan. Olen tosi laiska käyttämään hanskoja suojana, ne tuntuvat aina olevan lähinnä tiellä. Viime aikoina olen vähän yrittänyt opetella niiden käyttöä, ei kovin hyvällä menestyksellä ;)

Hajuherneitä, ah!

Haju- eli tuoksuherne taitaapi olla lempikukkani. Ainakin päätellen siitä, miten olen odottanutkaan näiden itse kasvatettujen taimien ensimmäisten kukkanuppujen avautumista.

Olen käynyt katsomassa nuppuja päivittäin (tai myönnetään, jopa useamman kerran päivässä...), joko, joko?

Kylvin hajuherneet maaliskuussa sellaisesta monivärisestä seospussista, joten on lopulta arvoitus, minkä värinen itse kukin taimi on.

Aika pitkään noita on siis odoteltu, yli kolme kuukautta. Ja nyt, yhtäkkiä tänään ensimmäinen hajuherne oli avannut melkein salaa ihastuttavat kukkansa, oli herkän vaalean lila. Ei ollut lainkaan se taimi, jonka odotin puhkeavan ensimmäisenä kukkaan. Nyt lämpimän myötä muut taimet tulevat varmasti pian perässä.

Hajuherneen kukinta palkitsee runsaudellaan kun se viimein alkaa, ja tietysti ihanalla tuoksullaan - harmi kun ei sitä voi lähettää tässä blogissa, ainakaan vielä ;)

Hajuherne kiipeilee korkeuksiin teräsverkosta taivutetussa kaaressa.

Metsästä löytyi vuorikaunokkia!

Kävin tuossa vähän pihan ulkopuolella ja törmäsin yllättäin metsässä kasvaviin vuorikaunokkeihin.
Olin iloinen tästä löydöstä, sillä uudehko perennapenkki kaipasi vielä täydennystä. Sinikukkainen vuorikaunokki sopii joukkoon oikein hyvin.

Vuorikaunokit ovat varmaan kotoisin jostain pihamme entisistä vanhoista perennapenkeistä, mistä ne ovat joko karanneet metsään tai siirtyneet sinne maamassoja liikuteltaessa.

Mukavaa, että nämä asukit saadaan palautettua jälleen pihan puolelle. Tämän löydön jälkeen en meinannut enää muistaa, miksi alunperin meninkään käymään siellä metsän puolella. - Ai niin, menin katsomaan, näkyisikö siellä jo sieniä, nyt kun on ollut näin sateistakin, v edenpuutetta niillä ei ainakaan pitäisi olla. Vaan eipä ollut sieniä vielä näkyvissä, ehkä ne kaipaavat lisää lämpöä - sitähän on onneksi nyt luvassa.

Espoosta kuulemma löytyy jo niin kypsiä mustikoita kuin kantarellejakin, ollapa siellä!

Kaunokki päätyi perennapenkkiin kuvassa vasemmalle, krassin eteen.

Etualalla harjaneilikat ovat hauskan näköisiä juuri ennen kukkaan puhkeamistaan. 

Tässä on kala haudattuna - yritys karkottaa myyrät mansikkamaasta

Päätin kokeilla mummojen konstia; kalojen hautaamista maahan myyrien karkottamiseksi mansikkamaalta.

Myyrät mylläävät lähinnä talvikaudella siten, ettei mansikankasvatuksesta tule oikein mitään. Aina on puskat tuhottuina ja joutuu istuttamaan uusia.

Onkiessa tuli vähän kalansinttejä, jotka hautasin nyt kokeeksi mansikkamaan laitaan. Tosin kesäisin en ole myyräongelmaa havainnut, joten voi olla, että kalojen hautaamisen ajoitus on nyt vähän väärä. Täytynee laittaa vielä syksymmällä lisää sinttejä.

Särjet ja muut kalansintit rivissä mansikkamaan laidassa.

Mielenkiintoista nähdä, tepsiikö tämä mummojen konsti!

Tiedätkö, miten heinä seivästetään?

Lupailin edellisessä postauksessani ohjetta siihen, millä tavoin heinät nostellaan seipäälle. Kas tässä, olkaa hyvä!

Juuri kun olin suunnitellut pitkästä pitkästä aikaa heinäseipäiden tekemistä, sattuikin hauskasti, että asia oli kiinnostava ja ajankohtainen myös tyttärelle. Ope oli kertonut keväällä koulussa, että heinäseipään tekeminen on kansalaistaito, joka jokaisen tulisi osata. Opettaja oli myös kysynyt, kuinka monella oppilaista tämä taito on hallussa. Noin puolet oppilaista viittasi, mielestäni hämmästyttävän hyvä tulos.

Oma tyttäreni ei kuulunut viittaajiin, joten nyt oli syytä harjoitella asiaa.

Heinäseiväshän on kerrassaan nerokas, yksinkertainen keksintö, jolla heinät on saatu kuivamaan hyvälaatuisiksi sateisinakin kesinä. Sitäpaitsi heinäseipäät ovat kauniita maisemassa. Se olikin päällimmäinen syy, miksi ryhdyin tähän projektiin.

Työvälineitä ei tarvita kuin muutama: rautakanki,
heinäharava ja heinähanko.

Heinäseipäiden tekemiseen tarvitaan: puisia seipäitä, puisia välitappeja, viikate, rautakanki, heinäharava ja heinähanko.

Puisia heinäseipäitä voi onnistua löytämään jostain maatilojen nurkista. Myös maaseutukirppiksillä niitä näkyy - tosin usein aika suolaiseen hintaan!

Muutaman seipään tekee toki helposti itsekin. Pituutta seipäillä tulee olla noin 2,5 m. Molemmat päät viistetään teräviksi, erityisesti huolella kapeampi seipään yläpää, jotta heinät sujahtavat sujuvasti sen läpi. Seipäiden läpi porataan kaksi (joskus kolme) halkaisijaltaan noin kaksisenttistä reikää. Alin reikä tehdään noin vajaan metrin seipään alapäästä ja ylempi reikä tästä 70 - 80 cm ylemmäs. Reiät porataan keskenään ristikkäisiin suuntiin.

Heinät niitetään pellolta mielellään poutapäivän aamulla. Heinän nostaminen seipäille aloitetaan joko seuraavana päivänä tai helteellä jo myöhemmin niittopäivänä, kun heinät ovat hieman kuivahtaneet. Heiniä voidaan haravoida kasoiksi heinäharavalla (tavallisella lehtiharavalla ei tahdo onnistua). Kasoja olisi hyvä pöyhiä päivän mittaan kuivamisen edistämiseksi.

Heinäseivästä varten maahan tehdään rautakangella reikä, johon seipään saa iskettyä tiiviisti. Maata tiivistetään vielä seipään juurelta, jotta seiväs pysyy tukevasti pystyssä.

Seipään alimpaan reikään työnnetään toinen välitapeista. Tapin ympärille kiedotaan heinästä aloitustuppo, joka auttaa seipäälle nostettavia heiniä pysymään paikoillaan.

Tämän jälkeen kasoiksi haravoituja heiniä nostellaan
heinähangolla seipäälle nostaen heinätuppo seipään päälle ja laskien se sieltä alas seivästä pitkin, heinähangon piikit osoittavat ylöspäin.

Heiniä ladotaan ristikkäin, jotta seipäästä tulee kauniin tasainen. Jos heinät ovat jo hyvin kuivahtaneita, voi niitä painella hangolla hiukan tiiviimpään. Jos heinä on kovin kosteaa, se kannattaa jättää löyhempään, etteivät heinät homehdu.

Heinää lisätään, kunnes tullaan seuraavan tapinreiän kohdalle. Tässä pujotetaan toinen tappi reikäänsä, ja jatketaan heinän nostamista seipääseen. Välitappi kannattelee heiniä ja lisää heinäseipään ilmavuutta.
Näin jatketaan, kunnes koko seiväs on täynnä heinää. Lopuksi seipään päälle nostetaan tiivis "heinähattu". Tämä tehdään siten, että heinää kieputetaan hangolla maassa tiiviiksi nyytiksi (kuin spagettia, totesi tyttäreni - juuri niin :) ja nostetaan hattu seipään nokkaan.

Lopuksi vielä "niistetään" seiväs poistamalla seipään pinnassa olevat irtoheinät hangolla kevyesti ylhäältä alas vetelemällä - tämä on siis vähän kuin kampaisi seivästä. Vielä viimeiseksi haravoidaan talteen seipään juurelle maahan tippuneet heinät.

Sitten ihaillaan hetki työn tulosta ja siirrytään seuraavan seipään kimppuun, helppoa kuin heinänteko!

Mukavaa heinäkuun ensimmäistä viikonloppua!