Tiedätkö, miten heinä seivästetään?

Lupailin edellisessä postauksessani ohjetta siihen, millä tavoin heinät nostellaan seipäälle. Kas tässä, olkaa hyvä!

Juuri kun olin suunnitellut pitkästä pitkästä aikaa heinäseipäiden tekemistä, sattuikin hauskasti, että asia oli kiinnostava ja ajankohtainen myös tyttärelle. Ope oli kertonut keväällä koulussa, että heinäseipään tekeminen on kansalaistaito, joka jokaisen tulisi osata. Opettaja oli myös kysynyt, kuinka monella oppilaista tämä taito on hallussa. Noin puolet oppilaista viittasi, mielestäni hämmästyttävän hyvä tulos.

Oma tyttäreni ei kuulunut viittaajiin, joten nyt oli syytä harjoitella asiaa.

Heinäseiväshän on kerrassaan nerokas, yksinkertainen keksintö, jolla heinät on saatu kuivamaan hyvälaatuisiksi sateisinakin kesinä. Sitäpaitsi heinäseipäät ovat kauniita maisemassa. Se olikin päällimmäinen syy, miksi ryhdyin tähän projektiin.

Työvälineitä ei tarvita kuin muutama: rautakanki,
heinäharava ja heinähanko.

Heinäseipäiden tekemiseen tarvitaan: puisia seipäitä, puisia välitappeja, viikate, rautakanki, heinäharava ja heinähanko.

Puisia heinäseipäitä voi onnistua löytämään jostain maatilojen nurkista. Myös maaseutukirppiksillä niitä näkyy - tosin usein aika suolaiseen hintaan!

Muutaman seipään tekee toki helposti itsekin. Pituutta seipäillä tulee olla noin 2,5 m. Molemmat päät viistetään teräviksi, erityisesti huolella kapeampi seipään yläpää, jotta heinät sujahtavat sujuvasti sen läpi. Seipäiden läpi porataan kaksi (joskus kolme) halkaisijaltaan noin kaksisenttistä reikää. Alin reikä tehdään noin vajaan metrin seipään alapäästä ja ylempi reikä tästä 70 - 80 cm ylemmäs. Reiät porataan keskenään ristikkäisiin suuntiin.

Heinät niitetään pellolta mielellään poutapäivän aamulla. Heinän nostaminen seipäille aloitetaan joko seuraavana päivänä tai helteellä jo myöhemmin niittopäivänä, kun heinät ovat hieman kuivahtaneet. Heiniä voidaan haravoida kasoiksi heinäharavalla (tavallisella lehtiharavalla ei tahdo onnistua). Kasoja olisi hyvä pöyhiä päivän mittaan kuivamisen edistämiseksi.

Heinäseivästä varten maahan tehdään rautakangella reikä, johon seipään saa iskettyä tiiviisti. Maata tiivistetään vielä seipään juurelta, jotta seiväs pysyy tukevasti pystyssä.

Seipään alimpaan reikään työnnetään toinen välitapeista. Tapin ympärille kiedotaan heinästä aloitustuppo, joka auttaa seipäälle nostettavia heiniä pysymään paikoillaan.

Tämän jälkeen kasoiksi haravoituja heiniä nostellaan
heinähangolla seipäälle nostaen heinätuppo seipään päälle ja laskien se sieltä alas seivästä pitkin, heinähangon piikit osoittavat ylöspäin.

Heiniä ladotaan ristikkäin, jotta seipäästä tulee kauniin tasainen. Jos heinät ovat jo hyvin kuivahtaneita, voi niitä painella hangolla hiukan tiiviimpään. Jos heinä on kovin kosteaa, se kannattaa jättää löyhempään, etteivät heinät homehdu.

Heinää lisätään, kunnes tullaan seuraavan tapinreiän kohdalle. Tässä pujotetaan toinen tappi reikäänsä, ja jatketaan heinän nostamista seipääseen. Välitappi kannattelee heiniä ja lisää heinäseipään ilmavuutta.
Näin jatketaan, kunnes koko seiväs on täynnä heinää. Lopuksi seipään päälle nostetaan tiivis "heinähattu". Tämä tehdään siten, että heinää kieputetaan hangolla maassa tiiviiksi nyytiksi (kuin spagettia, totesi tyttäreni - juuri niin :) ja nostetaan hattu seipään nokkaan.

Lopuksi vielä "niistetään" seiväs poistamalla seipään pinnassa olevat irtoheinät hangolla kevyesti ylhäältä alas vetelemällä - tämä on siis vähän kuin kampaisi seivästä. Vielä viimeiseksi haravoidaan talteen seipään juurelle maahan tippuneet heinät.

Sitten ihaillaan hetki työn tulosta ja siirrytään seuraavan seipään kimppuun, helppoa kuin heinänteko!

Mukavaa heinäkuun ensimmäistä viikonloppua!

Ainakin kerran kesässä, seitsemän vinkkiä!

Heinäkuu on koittanut, ja monilla odotettu kesäloma!

Kesää ei kannata ahtaa täyteen ohjelmaa ja erilaisia suorituksia. Mutta on mukava tehdä muutama kiva, yksinkertainen juttu, joissa voi kokea onnistumisen iloa ja joista jää hyviä kesämuistoja. Kokeilla jotain uutta ja erilaista, jota ei muutoin tulisi tehtyä.

Tässäpä pieni vinkkilista:

1. Leivo jokin uusi leivonnainen tai kokeile uuden ruokalajin tekemistä.

2. Opettele tunnistamaan uusi luonnonkasvi.

3. Käy eväsretkellä, vaikka jossain monista hienoista kansallispuistoistamme.

4. Puutarhuri, muista venytellä! Puutarhanhoito kangistaa kropan. Välillä on hyvä venytellä - jalkoja, selkää, käsiä, tehdä sivutaivutuksia.

5. Käy kesäkahvilassa - ihania kahviloita tuntuu putkahtavan vuosi vuodelta enemmän - tai sitten niistä on vain helpompi saada netin avulla tietoa.

6. Tee heinäseiväs. Kerron tästä tarkemmin seuraavassa postauksessani!

7. Keksi itse! Tähän voit itse keksiä tekemisen, kerro kommentissa, mikä on sinun kesäjuttusi :)

Kuka rei´itti kiinankaalin?

Kasvihuoneessa kasvavat kiinankaalintaimet näyttävät tässä vaiheessa hyviltä. Paitsi yksi, jonka lehdet joku on syönyt ihan pitsisiksi.

Olen yrittänyt etsiä lehtien rei´ittäjää tainta tiiviisti tarkkailemalla, mutta mitään ei ole näkynyt. Kunnes nyt yhtenä iltana, kun syyllisiä paljastui saman tien kaksikin. Yhden lehden alapinnalta löytyi pienenpieni parimillinen etana, joka sai lähdön saman tien.

Lehtiruusukkeen tyvellä taas majaili luultavasti vielä tehokkaampi tyyppi, parimillinen sinisenmustana kiiltelevä rapsikuoriainen. Sekin tuli liiskattua aika nopeasti, mutta sain siitä sentään napsaistua ensin kuvan.

Rapsikuoriainen.

Josko kiinankaalit saisivat nyt olla rauhassa, kun nämä kaksi pitsinnyplääjää on päästetty päiviltä. Jos kasveissa näkyy viotuksia, kannattaa tarkkailla taimia ahkerasti, etenkin iltasella. Syyllinen löytyy usein läheltä.

Mitä kuuluu kasvimaalle?

Uskaltauduin sadepäivien välissä varovasti kurkkaamaan, mitä kasvimaalle kuuluu.

Lantuille pitää laittaa haraamisen jälkeen kiireesti harso
takaisin päälle, sillä niitä uhkaavat tuholaiset, kuten
kirpat ja rapsikuoriaiset.

Raotin lanttujen harsoa, siellä näytti varsin hyvältä. Harasin lantut nopeasti, vaikkakin maa oli edelleen turhan märkää. Ripottelin niille myös hiukan tuhkaa, sillä lantut pitävät siitä. Lisäksi tuhka karkottaa tuholaisia.

Toisen harson alla parsa- ja muut kaalit ovat myös kasvaneet vallan hyvin, samoin sipulit. Juurisellerit eivät ole edistyneet viileässä juurikaan, mutta ne kerkiävät kyllä vielä hyvin kasvamaan.

Porkkanoiden ja herneiden tilanne näytti huonommalta, ne eivät ole itäneet liiassa märkyydessä juuri lainkaan. Erityisesti harmittaa se, ettei porkkanoita näyttäisi nyt tulevan juurikaan, ensimmäistä kertaa vuosikausiin.

Porkkanoita on enää myöhäistä yrittää kylvää uudestaan, mutta herneitä voisi ehkä vielä koittaa, jos sattuisivat kerkiämään.

Onneksi näin harrastelijaputarhurilla tilanne on sellainen, että kun joku kasvi ei jonain vuonna tuota oikein satoa, niin yleensä joku toinen kasvi kasvaa senkin edestä. Ammattiviljelijöillä tilanne on vähän toisenlainen, olisi toki mukavaa, että satoa tulisi tasaisesti eri kasveista.

Tänä vuonna ainakin näkee sen, mitkä kasvit hyötyvät (todella) runsaasta vedestä, jotta tietää niitä tulevina vuosina kastella oikein olan takaa. Meille näyttäisi olevan tulossa lanttutalvi, lanttuja on kasvamassa ainakin viitisenkymmentä.

Kukkiva kaivonrengas

Piti keksiä pihaan huoleton kukka-astia, jolle ei vähään aikaan tarvitsisi tehdä mitään. Hankin sopivankokoisen kaivonrenkaan, jonka kävin ihan itse ostamassa rautakaupasta kera peräkärryn.

Tänä kesänä kaivonrengas sai kukkaistutuksen, jossa on kesäkukkasekoitusta edessä, keskellä seisovassa pienemmässä betonisessa ojarummussa kasvaa itse kasvattamani hajuherneentaimi, jonka väriä vielä mielenkiinnolla odotan. Nuppuja on jo näkyvillä, joten kovin kauaa ei pitäisi mennä värin paljastumiseen :) Hajuherneen tukena on yksinkertainen harjateräksestä väännetty häkkyrä.

Takaosassa kasvaa monivuotinen sinilatva, joka kukkii sopivasti näin alkukesästä.

Oikealla roikkuu vielä maitohinkissä kasvava toinen hajuherne. Maitohinkin olen ripustanut harjateräksestä väännettyyn pidikkeeseen. Talvella siinä keikkuu kynttilälyhty.

Laitan tästä toisen kuvan myöhemmin, kunhan kesäkukatkin kukkivat. Tässä alkukesän kuvassa näkyy kuitenkin paremmin tämän systeemin rakenne.

Reseptiaarteita

Sadepäivän ratoksi selasin rakkaita, paperisia :) reseptikokoelmiani. Sillä ajatuksella, jos jotain voisi vaikka heittää pois. Toinen toistaan erikoisempia ja innostavampia juttuja löytyi, pois heitettävää ei valitettavasti sen sijaan niinkään.

Olikin monia ohjeita, joita ei ole tullut vielä koskaan kokeiltua. Niin kuin vaikka erikoisen kuuloiset viipalekurkut, joiden liemeen tulee reippaanlaisesti kivennäisvettä. Minkähän vuoksi näihin laitetaan kivennäisvettä, olisi kiva tietää! Eipä löytynyt vastausta googlailemallakaan.

Näin sitä saa huomata, että tulee jumiutuneeksi säilönnässä ja muussa tiettyihin samoihin ohjeisiin vuodesta toiseen. Tähän ohjeeseen täytyy palata, myös täällä blogissa, kunhan kurkkuaika koittaa!

Houkuttelevia kakkureseptejä oli myös runsaanlaisesti, varmasti enemmän kuin yksi ihminen kerkiää elämänsä aikana leipoa! Varoittelinkin jo lapsia, että reseptiperintöä tulee... Löytyi ohje vaikkapa ihanan kuuloiseen vadelma-juustokakkuun. Vattuaikaan lienee vielä reilu kuukausi, voihan harmi.

Myös luonnonkasvien hyödyntämiseen näytti olevan monenlaista ohjetta. Muun muassa voikukkamehu. Tätä pitääkin tehdä nyt saman tien, sillä pakastimessa on hiukan alkukesällä keräämiäni voikukan terälehtiä. Olisin halunnut kokeilla voikukkasiman tekemistä, mutta siihen noita terälehtiä olisi tarvittu useampi litra! Ihan ei riittänyt aika tuon määrän keräämiseen, mutta mehua keräämistäni terälehdistä jo ohjeen mukaan syntyy.

Sen verran vanhanaikainen olen, että kyllä nämä paperiset reseptit kuvineen sytyttävät ainakin minussa ihan erilaisen kipinän kuin nettireseptien selailu. Toki nettikin on kätevä silloin, jos etsii vaikkapa jotain tietynlaista ohjetta tai vaikka ohjetta joidenkin tiettyjen, kaapista löytyvien raaka-aineiden pohjalta.

Jokohan olisi varhaispottua? Kyllä!

Lupaavalta näyttää. Kaivoin lapiolla perunan juurelle
varovasti kuopan nähdäkseni, olisiko siellä jo syötävän
kokoisia mukuloita - näytti olevan!

Kovasti on odoteltu, milloin pääsisi nauttimaan omista uusista perunoista. Joku blogissaan kyselikin, mistä tietää, milloin perunoita voisi olla.

Ennen kuin mukuloista on toivetta, tulee perunoiden kasvuston olla jo lähes täysikasvuista, vähän lajikkeesta riippuen ainakin reippaasti yli puolimetristä.

Perunantaimien juurella voi käydä katsomassa varovasti pikkulapiolla kaivellen, näkyykö mukuloita vielä. Näin ei tarvitse turhaan nostaa ylös kokonaista kasvia vain todetakseen, ettei syötävänkokoisia mukuloita vielä olekaan.

Omat varhaisperunani ovat melkoisen aikaista, nykyään vähän harvinaisempaa Barima-lajiketta. Istutin parikymmentä pottua huhtikuussa esikasvamaan purkkeihin, joista siirsin taimet kasvimaahan toukokuun alussa. Näin olemme aina saaneet varhaispottuja viimeistään juhannukseksi, joskus aiemminkin.

Kolmesta perunantaimesta kertyi harvinaisen pieni
määrä uusia perunoita.

Tänä vuonna kuiva ja kuuma kevät tuntuu verottaneen mukuloiden lukumäärää, yhdessä kasvissa oli maksimissaan viisi pottua. Samaa ovat tainneet sanoa ammattiviljelijätkin.

Koska varhaisperunaa on näinkin vähän, teen pottuja nostaessani niin, että kerään nostetusta taimesta talteen syötävänkokoiset mukulat. Sen jälkeen istutan taimen vielä takaisin kuoppaansa, sillä juuristoon jää aina vielä pienenpieniä perunanalkuja, joista kasvaa myöhemmin lisää pottuja.

Uunissa muhii parhaillaan pottujen kaveriksi niin trendikästä mureaa nyhtöpossua, tai revittyä possua, tai pulled pork, miten vain.

Juhannusviikonlopun päätteeksi iski innostus tämän vähän siellä sun täällä vastaan tulevan erikoisuuden kokeilemiseen.

En ole vielä päässyt maistamaan tätä hittituotetta missään. Mielenkiinnolla odotan, miltä kolajuomassa tuntikausia kypsytetty possu maistuu, ihan pian päästään tutustumaan!

Onks Pauliinaa näkyny?

Näin juhannuksen kevennykseksi tuli mieleeni pieni tapahtuma tuosta alkukesältä.

Jouduimme tekemään yhdessä huoneessa lattiaremontin, siitä ehkä joskus myöhemmin tarkemmin jossakin. Remontin loppuvaiheilla kysyin tutulta perinnearkkitehdiltä sähköpostitse, millä hän suosittelisi tilkitsemään osin aika leveitäkin lattialankkujen rakoja.

Vastaus tuli: Lattialaudoituksen isoja rakoja tukitaan -- hienosta purusta Pauliinan kanssa tehdyllä täytteellä.

Jäin ihmettelemään, mitähän tuo Pauliina-niminen aine on ja mistähän sitä mahtaisi saada. Kyselin naapureiltamme ja soitin yhteen perinnerakentamisen liikkeeseen, eivät tunteneet tuotetta. Googlasinkin, mm. Pauliina ja kitti. Löytyi henkilö, jonka nimi on Pauliina Kitti, muttei muuta asiaa valaisevaa.

Aloin epäillä, voisiko tuossa tuotenimessä olla kirjoitusvirhe, mutten keksinyt, mikä oikea sana voisi olla. Laitoin jo arkkitehdillekin täydentävän kysymyksen, mutta vastausta ei heti kuulunut.

Lattiamaalia ostaessani kysäisin myös maalikaupan miehiltä, tietäisivätkö he arkkitehdin suosittelemaa Pauliinaa. Ei tietoa.

Lopulta tuli arkkitehdin vastaus, olivat saaneet kysymyksestäni makeimmat naurut pitkään aikaan. Kyseessä oli ennakoivan tekstinsyötön tekemä tepponen, oikea vastaus olisi ollut: puuliiman. Aikalailla oli siis kännykkä omiaan vääntänyt, vielä kun oli laittanut hämäykseksi tuon ison alkukirjaimenkin.

Pauliina kyllä kuulostaisi varsin osuvalta perinnetuotteen nimeltä: puuliima Pauliina, eikö vain? Nimenhän voisi vaikka yrittää kaupata jollekin firmalle - mutta kun tuli nyt julkaistua tässä, niin nopein ottakoon vapaasti käyttöön!

Lattiaremontin syy oli se, että lattialankkujen alle lisättiin sieltä
puuttunut ilmansulkupaperi, mikä pilkottaa
kuvassa ruskeana lankkujen alta.

Onneksi en ollut kysellessäni tarkemmin kertonut, kuka on tämä Pauliinaa suositteleva pohjoissuomalainen arkkitehti, ettei mennyt maine täälläpäin :)


Oikein hyvää Jussia!

Ideoita salaattipöytään

Rakastan erilaisia salaatteja ja niiden tekemistä. Tuoreet, runsaat salaatit ovatkin yksi kesän parhaita asioita ja sopivat hyvin näin juhannusviikolle.

Salaatti on niin muuntuvainen, siihen voi laittaa monenlaista kasvista ja muuta ainesta. Tehdä tilanteen mukaan keveämmän tai täyttävämmän version.

Koulun köksänopetuksesta muistan hassun hokeman: "salaatin ja hatun tekee nainen tyhjästä". Ihmettelin tuota kovasti jo silloin, miksi juuri salaatin ja hatun? Vaan nytpä nettiaikaan sain selvitettyä tämänkin kummajaisen. Kyseessä onkin oikein itsensä Mark Twainin lausahdus, josta köksänope oli kuitenkin sensuroinut pois kolmannen asian, voi häntä! Alunperin tuo kuuluu: On kolme asiaa, jotka nainen pystyy luomaan tyhjästä: hatun, salaatin ja perhekohtauksen (linkistä löytyy muitakin mielenkiintoisia lausahduksia...)

Olen kirjoittanut aiemmin vinkkejä sosekeittoon sopivista kasviksista ja erilaisista suolaisiin piiraisiin soveltuvista aineksista. Ajattelin nyt koota salaatin tekoon vastaavan vinkkilistan siitä, mitä kaikkea salaattiin voi laittaa.

Salaattiainekset on tässä jaoteltu seitsemään ryhmään sillä ajatuksella, että joka ryhmästä voi poimia mukaan 1 - 2 ainesta. Moni raaka-aineista on saatavissa omasta puutarhasta. Eikä tässä toki ole vielä mukana läheskään kaikki, salaattiin sopivia aineksia löytyy lähes rajattomasti. Salaattiin käyvät hyvin myös tähteeksi jääneet ruoka-aineet.

Lisäksi tarvitaan tietysti erilaisia salaatinlehtiä sekä mielellään mausteeksi tuoreita yrttejä. Joukkoon voi ripotella myös erilaisia siemeniä, esim. auringonkukansiemeniä. Kastikkeeksi lorautan nykyään yleensä suoraan salaatin päälle paksua balsamicokastiketta (voi olla maustettuakin, esim. mansikka-) sekä hyvää öljyä. Sen ihmeempää kastiketta ei tarvita.

Viikonlopun broileri-sinihomejuustosalaattiin tuli mm. hunajamelonia,
tähteeksi jääneitä nuudeleita sekä kesän ensimmäistä kesäkurpitsaa paistettuna.

Valitse joka ryhmästä 1- 2 raaka-ainetta ja kokoa ainekset salaatiksi:

Artisokan sydämiä
Avokadoa
Herkkusieniä
Kikherneitä
Parsaa
Parsakaalia kevyesti keitettynä
Purkkipapuja
Vihreitä papuja keitettynä

Kesäkurpitsaa/bataattia/butternut-kurpitsaa (grillattuna tai paistetuina ohuehkoina viipaleina)
Kukkakaalia
Kurkkua
Paprikaa (grillattuna)
Tomaattia

Fetaa
Halloumi-juustoa

Mozzarellaa
Kermajuustoa pieninä kuutioina
Sinihomejuustoa
Tofua
Vuohenjuustoa

Nuudeleita keitettynä
Pastaa keitettynä
Perunaa keitettynä

Broileria
Ilmakuivattua kinkkua
Katkarapuja
Savukinkkua pieninä kuutioina
Savulohta

Hunajamelonia
Verkkomelonia
Vesimelonia

Aurinkokuivattua tomaattia
Keitettyä kananmunaa
Oliiveja
Mansikoita
Parmesania lastuina tai raasteena
Pähkinöitä

Maistuvia salaattihetkiä!

Vesihanat kiinni ja lämpö päälle, kiitos!

Tällainen kaino toive olisi tällä puutarhurilla, liekö liikaa toivottu näin juhannusviikolla?

Sadevesi on kasveille hyväksi - tiettyyn rajaan asti. Nyt on kuitenkin ainakin meilläpäin menty reippaasti tuon rajan yli. Ei pysty enää pysymään perässä, kuinka paljon vettä on viime päivinä satanut. Joka tapauksessa aivan ehdottomasti liikaa savimaallemme.

Veden kyllästämä maa lilluu jalkojen alla, kasvit kärsivät veden täyttämässä tiiviissä maassa. Kasvimaalle ei ole nyt asiaa, sillä liian märässä maassa käveleminen vain tiivistäisi maata entisestään.

Kun on vielä lisäksi viileää, ei vesi häviä haihtumallakaan eikä kasvien kasvu etene. Viime vuosina tuntuu olleen enemmänkin tällaisia kylmiä ja sateisia alkukesiä, haastavaa puutarhureille. Muutenkin tuntuu siltä, että erilaiset säätyypit tuppaavat "jäämään päälle" pidemmäksi aikaa. Kasvien kannalta parempaa olisi sellainen sopiva vaihtelu, tasaisesti lämpöä, aurinkoa ja vettä.

Ja kun päälle vielä uhkaillaan hallalla, niin hui! No, mistä tuntee joulun (ei lunta) sekä vapun ja juhannuksen (lunta). Nytpä ei voi oikein muuta kuin puuhailla sisätiloissa ja toivoa, että aurinko ottaa pian voiton.

Vaan enpä malta olla mainitsematta, miten eilinen sadepäivä kirkastuikaan, kun satuin huomaamaan, mitä Perho Kerttunen oli kirjoittanut blogistani kommentissaan Omamaku-blogissa. Huh, vetää sanattomaksi, kiitos!!

Nämä maassa talven viettäneiden maa-artisokan mukuloiden versot
sain sentään raivattua rikkaruohoilta ennen maanantain jättisadetta.
Musta muovi ei ole kaunein, mutta ainoa järkevä ratkaisu joillain alueilla,
jotta pärjää edes jotenkin rikkaruohojen kanssa.
Taaempana maasta puskee parsa, joka kasvaa kesän mittaan
komeaksi jättimäiseksi puskaksi.