sunnuntai 12. heinäkuuta 2026

Jaksaako krassi kukkia varjossa?

Nyt tulee mielenkiintoinen pieni koe. Teki mieli jotain väriläiskää varjoisalle etupihalle, jonne vain ilta-aurinko hieman osuu. 
Krassi olisi mukava väriläiskä etupihalle. 
Amppeli on suoraan keittiömme ikkunan
edessä, niin sitä olisi kiva katsella keittiöstä,
jos jaksaa kukkia...
Köynnöskrassin siemenet itävät hyvin, ja nyt oli muutama ylimääräinen taimi. Niinpä päätin kokeilla näiden kahden asian yhdistämistä - krassia amppeliin varjoisalle etupihalle. Katsotaan miten käy, jaksavatko ne kukkia?

Amppeli ilahduttaa nyt aina kun sattuu vilkaisemaan ulos keittiön ikkunasta - ja
tietysti myös aina kotiin tullessa 😊
Krassiahan näkee etelämpänä Euroopassa suurina kasvustoina ihan villinä. Kasvustot taitavat kyllä yleensä sijaita aika aurinkoisilla paikoilla.

Pihkään jouduin kyllä odottamaan ennen kuin krassinkukat suostuivat paljastamaan värinsä... 😊 Halusin jotain muutakin kuin kirkkaan oranssia.

Krassista tulee myös mieleeni edesmennyt Kerttu-isoäitini (jolta olen bloginimimerkkini lainannut). Muistan krassin yhtenä hänen lempikasveistaan. Hän kasvatti sitä aina mökillä - ja melkoisen varjoisassa paikassa, kivien kolossa suurten puiden varjossa. Nyt odotellaan, pärjäävätkö minun varjokrassini, vai miten niiden käy?

6 kommenttia :

  1. Minä laitoin krassit maahan luumupuun varjoon, ja nehän kiertelivät paikkoja joka suuntaan paljon kukkien

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna Helena, mukava kuulla, ja hyvä että klassisia on viihtyneet hyvin 😊 Minullakin tuo amppelikrassi näyttäisi tekevän jo uusia kukkia, joten eiköhän sekin toivottavasti viihdy.

      Poista
  2. Toivottavasti kukkii, tuo olisi ihana aurinkoinen väriläiskä varjossa. Minunkin isoäitini kasvatti usein krassia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saila, näin toivotaan! Tällä hetkellä ainakin näyttää varsin lupaavalta 😊 Olipa hauska kuulla, että myös sinun isoäitisi kasvatti krassia. Se tuntuu olevan kasvi, joka tuo monelle mieleen muistoja 😊

      Poista
  3. Minusta tuntuu, että suurin osa näistä helpoiksi mainostetuista kesäkukista pyrkii kukkimaan ja tekemään siementä olosuhteista huolimatta. Amppelissa voi olla muutenkin valoa enemmän mitä olisi ihan maanrajassa. Jospa siis krassisi viihtyisivät hyvin ja kukkisivat iloisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska havainto Minna - ja kovin lohdullinen etenkin heille, jotka eivät koe itseään niin viherpeukaloiksi 😊 Tuo voi myös hyvin pitää paikkansa amppelin suhteen. Samoin nyt mieleeni tuli se, että kun amppeli on tuossa koko ajan kulkureitin varrella, se saattaa saada parempaa hoivaa kuin jos olisi muualla 😊 Juuri tämä amppeli saattaisi myös kuivaa eteläpuolella liiaksi - joten ehkä tämä on tosiaan ihan hyvä juttu 😊

      Poista

Kiva kun kävit, tulethan toistekin!
Ja laitathan mieluusti kommenttia,
jos sinulla on mielessä toiveita tai muuta blogini suhteen!