sunnuntai 5. marraskuuta 2017

Pian 200 000 katselukertaa - siispä arvonta!

Postaukseen sisältyy kaupallista yhteistyötä
Tämä arvonta on päättynyt Pe 10.11. Kerron voittajat pian.

Hei taasen, jopa on aika jälleen rientänyt.
Mutta, mikä on vallan mainio juttu, myös 200 000 katselukerran merkkipaalu on tullut niin lähelle, että on aika pistää pystyyn arvonta sen juhlistamiseksi!

Takana on reilu neljä vuotta puutarhabloggailua, vajaa 500 kirjoittamaani puutarha- ja vähän muutakin postausta - ja yhteensä 150 teitä kirjautuneita vakkarilukijoitani. Lämmin kiitos näistä yhteisistä, mukavista ja antoisista vuosista!

Tässä arvonnassa on kaksi palkintoa; toinen niistä on Jyväskylässä sijaitsevan Viherlandian lahjoittama ihastuttava 60 kukkasipulin pakkaus. Siitä löytyy niin kauniita tulppaaneja kuin narsissejakin.

Toinen palkinnoista on J.I.M Exportin lahjoittamat herkullisen pinkit, näppärän pienet ja erittäin hyvälaatuiset Leyat-oksasakset.

Edessä vasemmalla palkinnoista toinen, J.I.M Exportin
lahjoittamat oksasakset, ja taaempana Viherlandian
lahjoittama kukkasipulipakkaus.
Tehdäänpä tällä kertaa niin, että se, joka tulee ensinnä arvotuksi voittajaksi, saa valita, kumman palkinnoista haluaa. Toiseksi arvottava saa sitten sen palkinnon, jota ensimmäinen voittaja ei valitse.

Näinpä tässä kilpailussa arvontakysymys kuuluu: osallistu kertomalla kommentissa, kumman palkinnoista valitset, jos tulet ensimmäisenä arvottavaksi voittajaksi.

Yhdellä arvalla voit osallistua jättämällä kommentin tähän postaukseen. Toisen arvan saat, jos olet blogini kirjautunut lukija, tai liityt lukijaksi. Mainitsethan arpamääräsi, sekä jonkin yhteystiedon, vähintään erottuvan nimimerkin.

Arvonta päättyy ensi viikon perjantaina 10.11. Kustannan palkintojen postituksen Suomessa sijaitsevaan osoitteeseen.

Arvontaan osallistuminen on päättynyt. Kerron voittajat pikapuolin.

30 kommenttia :

  1. Onnea! Hieno saavutus 200 000 katselukertaa. Mielelläni olen arvonnassa mukana. Kahdella arvalla. Kukkasipulit olisi minulle mieluisampi.

    VastaaPoista
  2. Onnittelut!
    Bloggerlukijana mukaan kahdella arvalla. Mieluisampi olisi kukkasipulit!
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  3. Kahdella mukana. :) Valintani luultavasti oksasakset. :)

    hippohiiri at gmail.com

    VastaaPoista
  4. Mukana blogger-lukinana :) Sakset vielä puuttuvat, joten ne olisivat mieluisat :)
    anna_88@luukku.com

    VastaaPoista
  5. Molemmat palkinnot on ihania,mutta jos on pakko valita niin oksasakset.Kahdella mukana!

    VastaaPoista
  6. Mukana kahdella arvalla 😁oksasakset ottaisin
    susannaposti88@gmail.com

    VastaaPoista
  7. Blogiasi on aina mukava lukea! Kiitokset siitä :)👏 Ensin sakset sitten sipulit 🤗

    VastaaPoista
  8. Onnea! Mukana kahdella arvalla :) Sipulit olisivat kiva piristys pihalle :)
    ellijapii@gmail.com

    VastaaPoista
  9. Yksi arpa. :)

    Valitsisin oksasakset.

    tt32232@gmail.com

    VastaaPoista
  10. Olen seurannut mukavaa blogiasi jo kauan. Yhdellä arvalla mukana ja saksia tavoittelen, kiitos.

    VastaaPoista
  11. Bloggerlukijana kahdella arvalla saksia tavoittelemaan. Salli.moilanen35@gmail.com

    VastaaPoista
  12. Onnea merkkipaalusta 😊 kahdella arvalla mukana. Oma valintani olisi sakset. Tosin ei sipulitkaan itkettäisi 😉

    VastaaPoista
  13. Molemmat olisivat mieleiset, mutta sakset olisivat tarpeellisemmat :)
    hilsan@luukku.com

    VastaaPoista
  14. Kahdella mukana! Ja oksasaksia aina tarvitaan! =D

    rakkauttajamaanantimia@gmail.com

    VastaaPoista
  15. Kahdella mukana! :) Molemmat olisivat mieluiset, mutta ehkä sipulit olivat kivemmat :)
    sirkkulitm@gmail.com

    VastaaPoista
  16. Onnea! Molemmat hyviä palkintoja mutta oksasaksille olisi käyttöä.Kahdella mukana.
    karhuoja@gmail.com

    VastaaPoista
  17. Kahdella mukana ja sipulit ensisijaisesti :)
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  18. Onnea!
    Oksasaksille olisi käyttöä. Mukana kahdella arvalla.
    tanja.dahlstrom@kolumbus.fi

    VastaaPoista
  19. Kahdella arvalla mukana! Valitsisin oksasakset :)
    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
  20. Onnittelut blogitaipaleestasi! Kahdella arvalla osalistun. Tuollaiset oksasakset olisivat kyllä tarpeen tällä pihalla heti kevään tullen. :) hiltuha(at)gmail.com

    VastaaPoista
  21. Kahdella arvalla mukana :) Oksasakset olisivat ihanat :)
    nannaliini10@gmail.com

    VastaaPoista
  22. Ihanat pinkit oksasakset.
    mummolta@gmail.com

    VastaaPoista
  23. Vau, onpa huima määrä katselukertoja, onnittelut! Kahdella arvalla mukaan :) riiti81(At)gmail.com

    VastaaPoista
  24. Onnea hienosta etapista. Kiva arvonta. Kahdella mukana. Oksasakset ykkösvalinta, mutta aina mahtuu myös sipuleita.

    VastaaPoista
  25. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  26. Oksasakset, kahdella arvalla mukana.
    jmlehtim@hotmail.fi

    VastaaPoista
  27. No molemmat kelpaisi😍
    2 mukana
    bikkenpilttuu@hotmail.com

    VastaaPoista
  28. Kahdella arvalla mukana.
    klaara49@luukku.com

    VastaaPoista
  29. Kahdella mukana, uudet sakset olisivat tarpeen.

    VastaaPoista
  30. Molemmat kelpaisi mutta kukkasipulit olisi ensimmäinen valinta. Mukaan kahdella arvalla.
    Tiina
    miumiu83 at gmail.com

    VastaaPoista

Kiva kun kävit, tulethan toistekin!
Ja laitathan mieluusti kommenttia,
jos sinulla on mielessä toiveita tai muuta blogini suhteen!