sunnuntai 6. maaliskuuta 2016

Tätä tulee tehtyä ihan liian harvoin: ihana paahtovanukas eli flan


Hiihtolomalla on lupa herkutella - ja aikaa valmistaa herkkuja!

Ihastuttavan paahtovanukkaan valmistaminen ei ole lainkaan niin mutkikasta kuin miltä se äkkisiltään tuntuu.

Ainekset ovat todella yksinkertaiset, ja ennen kaikkea maku täydellinen - tätä Espanjasta kotoisin olevaa jälkkäriä pitäisi ehdottomasti tehdä useamminkin.

Paahdettu sokeri valutetaan paistoastian pohjalle.
Valmistusvaiheita on oikeastaan kolme: sokerin paahtaminen (valurauta) pannulla, vanukasmassan valmistus (kananmunat kevyeksi vaahdoksi ja lämmitetty kermamaito joukkoon) ja lopuksi kypsentäminen uunissa vesihauteessa. Mikään näistä vaiheista ei ole lopulta kovin työläs, ja lopputulos kyllä palkitsee pienen vaivan.

Ainoa miinuspuoli on pitkähkö kypsennysaika uunissa, noin 1,5 tuntia ja vielä jäähdytys päälle, joten mikään ihan hetivalmis herkku tämä ei kyllä ole.

Oletko sinä tehnyt joskus paahtovanukasta?

p.s. seuraava postaus on sitten lupaamani arvonta, varmaankin huomenna...

7 kommenttia :

  1. Hei! Aina on lupa herkutella! ;D

    Paahtovanukas on tosi herkkua! Yhteen aikaan tein sitä useinkin. Nyt en ole tehnyt sitä varmaan 10 vuoteen. Täytysköhän taas...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla tulee myös samalla lailla tuollaisia kausia, milloin oli semifreddo-kausi jne... Suosittelen kyllä paahtovanukasta, sulla kun on se sitten valmiiksi hanskassakin, vaikka ei tuo kovin monimutkaista olekaan.

      Poista
  2. No jopas näyttää herkulle! Pitäisikö kokeilla...en ole koskaan tehnyt:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä on aika namia, kannattaa kokeilla. Mietittiin juuri, ettei tuo ole edes jälkkäri pahimmasta päästä, rasvaa ei ole juuri nimeksikään (pieni loraus kermamaidon mukana) ja sokeriakin vain tuossa liemessä. Lähes "terveysruokaa" siis ;)

      Poista
  3. Paahtovanukas on kyllä hyvää! Mulla on sellainen ohje, jossa vanukas hyytyy alle tunnissa. Vanukkaat valmistetaan kuppeihin, ei isoon vuokaan, olisikohan kyse siitä? Vanukkaan yksi parhaista ominaisuuksista on mielestäni siinä, että sen sekaan voi laittaa myös mausteita oman maun mukaan, niin sitruksen kuorta kuin marjojakin. Niillä saa vaihtelua! Mulla on itse asiassa jemmassa valmiina postaus paahtovanukkaasta, en ole vaan löytänyt mielestäni hyvää väliä sen julkaisuun (aina ei tunnu, että just nyt tämä näkyviin). Ehkä innostun pistämään omani esiin tämän sun postauksesi myötä.

    Sini K.
    kasvihormoni.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on jännä, miten nämä jutut tuntuvat joskus menevän niin samantahtisesti. Minullekin on käynyt niin, että joku on julkaissut jutun jostain vähän erikoisemmasta aiheesta, mistä olen itse juuri suunnitellut/kirjoittanut jutun valmiiksi.
      Satuin itse tekemään tällä kertaa vähän vertailevaa tutkimusta, tein flania samalla kertaa sekä tuohon isompaan rengasvuokaan että pikkukulhoihin. Ajatuksena, että samalla vaivalla vähän enemmänkin :) Jostain syystä minun ohjeellani ison vuoan flan oli rakenteeltan vielä samettisemman pehmeää kuin pikkukulhoissa.
      Mielenkiinnolla odotan postaustasi ja ohjettasi!

      Poista
  4. En ole koskaan tehnyt paahtovanukasta. Hyvältä näyttää, täytyy joskus yrittää. Arvontaa odotellen. Mukavaa uutta viikkoa!

    VastaaPoista

Kiva kun kävit, tulethan toistekin!
Ja laitathan mieluusti kommenttia,
jos sinulla on mielessä toiveita tai muuta blogini suhteen!