perjantai 11. maaliskuuta 2016

Hyötykasviyhdistys - hyötyä ja huvia - plus arvonta

Postaukseen sisältyy kaupallista yhteistyötä

Suomen reilun 100 000 yhdistyksen joukkoon mahtuu myös roppakaupalla erilaisia puutarhayhdistyksiä. Vaikkapa Puutarhaliittoon kuuluu yli 60 erilaista alan yhdistystä, enimmäkseen erilaisia alueellisia paikallisyhdistyksiä.

Yksi tässä joukossa on vuonna 1978 perustettu Hyötykasviyhdistys, joka toisaalta myös erottuu joukosta omanlaisellaan, luonnonmukaisuutta kunnioittavalla ideologiallaan.

Minkä hyvänsä yhdistyksen ytimessä ovat yleensä jäsenet, yhdistysten päätarkoituksena on useimmiten toimia eri tavoin jäsentensä hyväksi. Hyötykasviyhdistykseen kuuluu noin 7 000 jäsentä, ja se onkin tällä jäsenmäärällään Suomen suurin puutarhayhdistys!

Hyötykasviyhdistys toimii monin eri tavoin edistäen luonnonmukaista harrastusviljelyä ja kasvien monipuolista käyttöä. Yhdistyksellä on mm. Helsingissä oma puutarhakauppa, missä on myynnissä monipuolinen valikoima huolella valittuja siemeniä, joista monia ei muualta saa. Yhdistyksellä on yli 100-sivuinen, vuosittain päivitettävä siemenluettelo, johon voi tutustua tästä.
Hyötykasviyhdistyksen siemenet on pakattu persoonallisiin,
piirroskuvitettuihin kuoriin.
Yhdistys mm:

- järjestää monenlaisia kursseja, koulutuksia sekä puutarharetkiä ja -matkoja
- vuokraa ja ylläpitää viljelypalstoja
- julkaisee neljä kertaa vuodessa ilmestyvää Pähkylä-jäsenlehteä
- järjestää talkoita sekä
- tarjoaa laajan siemenvalikoiman, jonka pääpainona ovat monipuolisuus, perinteiset kulttuurikasvit ja luomu

Palstaviljelijän aari -siemenseos.
Puutarhuria helpottamaan eri kasvien siemenistä on myös koottu erilaisia valmiita kokonaisuuksia. Tämän kevään uutuus on esim. palstaviljelijän aari -pakkaus. Siihen on valittu kymmenen eri vihanneksen kokoelma aarin suuruisella palstalla kasvatettavaksi. Joukossa on mm. kaaleja, juureksia ja palkokasveja.

Lisäksi yhdistys ylläpitää Annalan puutarhassa Helsingin Vanhassakaupungissa aina avointa teemapuutarha-aluetta. Kannattaa käydä tutustumassa!

Pääkaupunkiseudun ulkopuolellakin on mahdollisuus osallistua Hyötykasviyhdistyksen toimintaan, sillä on nimittäin useita alaosastoja, jotka toimivat isommilla paikkakunnilla eri puolilla Suomea.

Nettisivujen lisäksi Hyötykasviyhdistyksen toimintaa voi seurata yhdistyksen raikkaiden ja houkuttelevien Facebook-sivujen kautta.

Kuulutko sinä johonkin puutarhayhdistykseen?

p.s. Blogissani on parhaillaan meneillä arvonta, jossa palkintona on kattava kymmenen pussin valikoima erilaisia Hyötykasviyhdistyksen siemeniä, kannattaa osallistua! Ja kiitoksia teille jo tähän mennessä arvontaan osallistuneille mainioista kommenteistanne luomuviljelystä :)

8 kommenttia :

  1. Kiitos, kun jaat tärkeää tietoa. Hyötykasviyhdistys tekee arvokasta työtä <3

    VastaaPoista
  2. Hyvä kiteytys yhdistyksen toiminnasta!

    VastaaPoista
  3. Hyötykasviyhdisty on tullut tutuksia, sillä olen tilannut sielä siemeniä, mutta en kuulu mihinkään yhdistykseen, paitsi Marttoihin. :)

    VastaaPoista
  4. Ihanaa saada vinkki kivasta paikasta. Mimosalla on kasvilava, ja hän innolla odottaa kesää.

    VastaaPoista
  5. Kuulunpa minäkin Hyötykasviyhdistykseen, vaikka en ole koskaan ja millään tavalla osallistunut heidän toimintaansa

    VastaaPoista
  6. Hyvää työtä tekevät hyötykasviyhdistykset. Itse kuulun paikalliseen puutarhayhdistykseen, joka on Puutarhaliiton alainen.

    VastaaPoista
  7. Vanhoja hyötyläisiä täälläkin ollaan ja nettikaupan ahkera käyttäjä. En toimi enää aktiivisesti paikallisyhdistyksessä, mutta aktiivisesti yhdistyksen asioita seuraan ja Pähkylän luen huolella!

    VastaaPoista
  8. Kuulun Hyötykasviyhdistykseen ja olen ylpeä siitä. Paljon tietoa olen imenyt Pähkylästä ja siemenkaupasta löytyy aina jotain kutkuttavan erikoistakin kokeiltavaa. Juuri kylvin haisusamettikukkaa.

    VastaaPoista

Kiva kun kävit, tulethan toistekin!
Ja laitathan mieluusti kommenttia,
jos sinulla on mielessä toiveita tai muuta blogini suhteen!