torstai 4. helmikuuta 2016

Pizzaa uudella tvistillä

Pitkästä aikaa - ruokapostaus :)

Teki mieli tehdä pizzaa vähän uusin ja kasvisvoittoisemmin aineksin perinteisten kinkkujen, tonnikalojen ja muiden sijaan. Ja toisaalta, myös hyödyntää oman puutarhan satoa.

Idea lähti alunperin liikkeelle siitä, että nautin Pääkaupungissa käydessäni pizzaa, johon oli laitettu kerrassaan mainion makuista intialaisittain maustettua maa-artisokkaa. Jännä, ihana makuelämys.

Vielä juustoraastetta päälle ja uuniiin.
Netistä ei löytynyt ainakaan suomen kielellä ohjetta moiseen artisokkaerikoisuuteen. Niinpä pistin luovuuteni peliin ja yritin saada aikaiseksi jotain vastaavaa. Maussa maistui ainakin hapokkuutta, makeutta ja suht voimakkaita mausteita. Artisokat olivat myös keitettäessä osin hajonneet mukavan mössömäisiksi.

Toka yrittämällä maa-artisokkamössön lopputulos oli toivottu.
Ensimmäisellä kerralla kokeilu ei vielä onnistunut aivan täysin. Pienin artisokat suht pieniksi palasiksi, ja kypsensin ne liemessä, mihin laitoin lorauksen hunaja-omenaviinietikkaa, hiukan vettä, vähän lisää sokeria sekä intialaisia mausteita (juustokuminaa, inkivääriä, valkosipulia, suolaa ja vielä ripaus chiliä, kanelia ja neilikkaa sekä suolaa).

Tässä kävi kuitenkin yllättäin niin, että vaikka kuinka keittelin, eivät artisokanpalat soseutuneet laisinkaan, vaan pysyivät ihan kokonaisina palasina. Epäilen, että keittoliemessä olleella etikalla saattoi olla tässä osansa (tai suolalla?).

Niinpä tein vielä uuden kokeilun; keitin artisokkia ensin pelkässä vähässä vedessä niin, että ne pehmenivät, lisäilin samaiset mausteainekset sen jälkeen ja jatkoin keittämistä vielä hetkisen. Tämä toimi paremmin.

Maa-artisokkaseoksen lisäksi laitoin täytteeseen omia härkäpapuja - ja sitten vielä säilöttyä munakoisoa kaupan purkista.

Ja pizzan lähtökohtana oli tietysti aiemmin ylistämäni valkoinen pizza.

Tirisevän kuumana valmis nautittavaksi!

7 kommenttia :

  1. No, eipä ole tullut mieleen käyttää maa-artisokkaa pizzaan!
    Olen ihastunut tekemään tortillalätyistä pikapizzoja. Heitän kyllä melkein aina sen iänikuisen tonnikalan siihen päälle. Kasvikset olisivat kyllä kiva täytevaihtoehto!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä ois tullut itsellekään ihan ekana mieleen, mutta yllättävän hyvin toimi!
      Tuo pikapizzakin on mainio idea :)

      Poista
  2. Ei yhtään hassummalta kuulosta ja näyttääkin hyvältä. Samaa sanon kuin Marketta eli ei ole tullut minulle mieleen käyttää maa-artisokkaa pizzassa. Ehkä on aika kokeilulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tosiaan maistui, kannattaa kokeilla! Tosin myös nuo härkäpavut olivat tosi herkullisia, näyttävätkin niin mukavilta väriläiskiltä pizzassa :)

      Poista
  3. Kuulostaa herkulliselta! Ja eipä ole irsellä käynyt mielessä maa-artisokan käyttö pizzassa. Täytyy laittaa tämäkin juttu korvan taakse odottamaan seuraavaa satokautta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo maa-artisokka on kyllä mukavan monikäyttöinen ja helppo kasvattaa. Meillä on tullut käytettyä niitä nyt ensimmäistä kertaa siinä määrin, että pääsivät loppumaan kesken kaiken, ei auta kuin odottaa ensi kesää.
      Seuraavassakin postauksessani tulee olemaan vinkki samaisen kasviksen käyttöön.

      Poista

Kiva kun kävit, tulethan toistekin!
Ja laitathan mieluusti kommenttia,
jos sinulla on mielessä toiveita tai muuta blogini suhteen!