perjantai 17. tammikuuta 2014

Puutarhablogi, ruokablogi vai mikäblogi?

Kokkailujutut näyttävät saaneen melkoisen ylivallan tässä puutarhablogissa. Niinhän se menee, sitä saa mitä tilaa ;) Laitoin nimittäin joskus blogin alkuaikoina kyselyn, mikä blogissa kiinnostaa, ja kokkailu sai silloin yllättäin puutarhajuttuja suuremman kannatuksen.

Vaan ei hätää puutarhaihmisilläkään. Talvellahan sitä syödä mussutetaan, mutta kesä vietetään sitten tiukasti puutarhassa ja pihalla. No ei nyt ihan näinkään.

Heti joulupäivänä vedimme joulusyönnin lomassa tyttärien kanssa kotosalla mukavan kahvakuulatreenin kuin myös loppiaisena ennen semifreddon mättämistä. Ja hiljattain naisten joulusaunassa - reilusti tammikuun puolella - teemalla: 350 päivää jouluun ;) Kivaa varsinkin isommalla porukalla, se kahvakuulailu nimittäin, mutta on se herkuttelukin!

Vuoden vaihduttua uuteen alkavat tulevan kesän puutarhajututkin kuitenkin jo kummasti pyöriä mielessä, pian päästään taas siemenpussienkin kimppuun...

Nyt on täällä äidillä tiedossa kokonainen viikonloppu yksin kotosalla - mihinkähän sitä ryhtyisikään - kahvakuulaa, joogaa, lasi viiniä, saunomista, käynti mökillä - ehken vähän näitä kaikkea! Ja pikkuisen kotihommia.






Vielä tiedoksi pieni tuore parannus blogissa, hakutoiminnon pitäisi pelittää jälleen! On ilmeisesti bloggerin yleisempikin ongelma, että hakutoiminto on lakannut toimimasta jonkin aikaa sitten. Se paukauttaa vain aina esiin blogin pääsivun. Löysin nyt ohjeet täältä ja sain korjattua tilanteen, joten ei muuta kuin haeskelemaan... (haku löytyypi tuolta oikeasta laidasta keskivaiheilta).

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kiva kun kävit, tulethan toistekin!
Ja laitathan mieluusti kommenttia,
jos sinulla on mielessä toiveita tai muuta blogini suhteen!