tiistai 20. kesäkuuta 2023

Etupihan perennapenkit viimein valmiit 😊

Tästä olen niin onnellinen! Etupihan ensimmäisen puolikkaan tuunaus on ollut melkoinen savotta, vaikka alueen koko on vain muutama neliö. Valmistui nyt juuri mukavasti juhannukseksi.
Tosipaljon tykkään tuosta pikkukivireunuksesta, johon idea tuli tehdessä yhtäkkiä ihan spontaanisti. Kaivoin alueen ympärille pienen ojantapaisen, jonka täytin pikkukivillä, ja johon toivon sulamis- ja muiden vesien vastaisuudessa ohjautuvan. 
Tässä lähtötilanne, valitettavasti tuunaamani
kohta on enimmäkseen lumikasan alla, surkea nurmikko
pilkistää vain vähän etureunastaan.
Vanha, epämääräinen nurmikkopläntti muuttui kiveyksillä verhotuksi istutusalueeksi, johon valitsin lempiperennojani: keijunkukkia, kuunliljoja, kylmänkukkia, vähän päivänliljoja ja tähtiputkea.

Homma alkoi ruohikon poistolla, joka sujui kätevästi lempityökalullani, jykevällä lantaharalla. Samaan syssyyn piti poistaa paksu kerros savista pintamaata, joka oli noussut viereisen laattakäytävän yläpuolelle, jolloin sadevesi valui laattakäytävälle. Kuskasimme ylijäämämaata pois auton perässä vähitellen pienissä erissä.

Tuossa kohtaa keksin myös kaivaa alueen ympäri pienet ojat, jotka täytin myöhemmin pikkukivillä. Nämä kivet taas keräsin yksitellen vanhan asuntomme pihamaalta.

Ylijäämämaan poiston jälkeen pinta tasattiin hieman kaltavaksi, poispäin laattakäytävästä. Levitin päälle katekankaan ja sille kivituhkaa. Sitten alkoi mielenkiintoinen vaihe, kahden pienen, seulanpääkivillä rajatun istutuspenkin mallailu. Siirtelin kiviä eestaas useampaan kertaan, kunnes löytyi tyydyttävät muodot. 
Samaan aikaan pääsin viimein taimihankinnoille.

Vanhoille, huonoille saksille
on käyttöä puutarhahommissa 
Sitten oli aika poistaa kivituhkat penkkien sisältä, leikellä katekangas pois niiden kohdalta ja kaivaa sopivat istutuskuopat. 

Maaperä paljastui ohuen savikerroksen alta
yllättäen hienoksi hiekaksi.
Seuraavaksi koitti järjettömin vaihe. Kaivaessani sain huomata, että ohuen savikerroksen alta maa olikin ihan puhdasta hiekkaa, kuin hiekkalaatikossa. Eihän se oikein toimi, että hiekkalaatikkoon laittaa pelkästään istutusmultaa, vaan siihen olisi hyvä saada myös vähän SAVEA vettä pidättämään. 

Olimme siis juuri kuskanneet saavikaupalla ylimääräistä savimaata vähitellen kulkiessamme pois vanhan talomme pihaan. No, ei auttanut kuin ottaa ja lähteä noutamaan osaa savimaasta takaisin 😀 Tässä kohtaa toivoin, etteivät naapurit seuranneet kovin tarkasti touhujamme 😊
Tässä kohtaa savimaat suuntaavat auton perässä
takaisinpäin alkuperäiselle paikalleen 😊
 
Lopuksi vuorossa oli mukavin vaihe: kuoppien täyttäminen ja uusien taimien istutus sekä liuskekivenpalasten asettaminen paikoilleen ja lopuksi se kaikkein paras: työn jäljestä nauttiminen 😊
Takana olevat vuorenkilvet ovat jo naapurin puolella.
Itse poistin lopulta omalta puolelta kaikki vanhat vuorenkilvet,
ne eivät oikein sopineet kokonaisuuteen,
Jossain kohtaa vielä harkitsin niiden säästämistä.

Vastustamaton limenvihreä kuunlilja tuli vastaan,
kun menin puutarhaliikkeeseen ostaaksen I valkoraidallista.
Lopulta kävi niin, ettei valkoraidallista kuunliljaa tullut ollenkaan maahan 😊
Ostin sitä kyllä, mutta se ei lopulta tuntunutkaan sopivan näihin
penkkeihin, joten istutin sen astiaan.
Aivan seinän vieressä kasvanut vuorenkilpipöheikkö vaihtui kiveykseen, mikä on seinän kannalta huomattavasti parempi.


Ihania keijunkukkia.

#perenna #kasvi #rivitalo #rivari #kivi #kuunlilja #keijunkukka #pieni #perennapenkki

10 kommenttia :

  1. Tuli kyllä hyvännäköinen alue!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos pioni, tuli kyllä aika lailla sellainen, mistä olen iät ajat haaveillut 😊

      Poista
  2. Keijunkukat ja haltiankukat ovat tosi kauniita koko kasvukauden!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on! Edellisessä puutarhassani yritin niitä kasvattaa, mutta eivät jostain syystä menestyneet. Toivotaan, että täällä kävisi paremmin 😊

      Poista
  3. Näyttää uoealle <3 Vaihe vaiheelta kuvat on ideana, inspiraationa ja ohjeena meille muille.

    VastaaPoista
  4. Siitähän tuli mukavan näköinen ja värikäs alue. Kyllä nyt kelpaa tulla kotiin. Kivasti toistuu tuo limen väri kummassakin penkissä ja muutenkin kasvien lehdistä tulee hyvin väriä koko kasvukaudeksi. On sinulla ollut hommaa kuskata maata paikasta toiseen ja vielä takaisinkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna, juu saman hauskan limenvihreän toistumisen huomasin itsekin vasta siinä tehdessä. Ei siis ollut etukäteen suunniteltu juttu, vaikka joskus noita hyviä ratkaisuja tekee varmaan vähän intuitiivisesti, ei niin tietoisesti.
      Tekemistä tosiaan oli, mutta kun homma edistyy ja se on mukavaa, jaksaa kummasti tehdä 😊
      Nyt on tosiaan entistäkin mukavampi tulla kotiin - joskin tykkään kyllä muutoinkin uudesta kodista edelleen ihan superpaljon 😊

      Poista
  5. Tuli kyllä kaunista.
    Ihanaa Juhannuksen aikaa sinulle

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos enkulin käsityöt, kiitos samoin hyvää juhannusta! 😊

      Poista

Kiva kun kävit, tulethan toistekin!
Ja laitathan mieluusti kommenttia,
jos sinulla on mielessä toiveita tai muuta blogini suhteen!