lauantai 17. kesäkuuta 2023

Päivänliljojen viimeinen mahdollisuus

Minulla on ikivanhoja päivänliljoja, jotka eivät ole muistaakseni vielä koskaan kukkineet. Tai korkeintaan kerran, ihan vähän.

Liljoilla on takana jo yksi aiempi paikanvaihto, ja siten jo yksi menetetty mahdollisuus. Ne kasvoivat ensi alkuun vanhan talomme varjossa, mikä ei houkutellut niitä kukkimaan.

Siirsin liljat reilu kymmenen vuotta sitten uuteen perennapenkkiin. Siellä ne taas jäivät pian muiden kasvien varjoon, joten ei taaskaan kukintaa. Hengissä ovat kuitenkin pysyneet, ja lehtiä aina kasvattaneet.

Tämä liljojen vanha kasvupaikka ei näytä minusta kuvassa niinkään varjoisalta, mutta liljojen makuun se sitä kuitenkin on.

Nyt halusin napata muutaman yksilön mukaani uudelle, joskin edelleen varjoisalle rivarin etupihalle. 

Katsotaan, mitä liljat tästä paikasta tuumaavat, herättäisikö uusi muutto kukintahalut? Ainakin ne pääsevät nyt varsin väljille vesille kuunliljojen kaveriksi, pois aiemmasta lukuisten kasvien aiheuttamasta ahdingosta.

Ellei kukinta edelleenkään maistu, jää vielä vihoviimeinen mahdollisuus siirtää liljat rivarin aurinkoiselle takapihalle. Ja istuttaa etupihan puolelle varmasti paremmin sopivia, kommenteissakin vinkattuja upeita varjoliljoja, kiitos vinkeistänne!

Takapihalla päivänliljat todennäköisesti viihtyisivät, mutta en nyt oikein keksi sieltä sopivaa paikkaa niille. Ja toisaalta, juuri etupihan puoli tarvitsee nyt vähän kasvitäydennystä. En aio kertoa niille vielä tästä viimeisestä mahdollisuudesta, vaan jään toistaiseksi seurailemaan liljojen reaktioita ensimmäiseen siirtoon. 

Olen pikkuisen kade monissa pihoissa ja puutarhoissa runsaina ryöppyäville, upeasti kukkiville liljapehkoille. Toivottavasti minullakin on vielä joku päivä sellainen 😊

Onneksi harrastajapuutarhurina ei ole niin jäniksen selässä, on tässä aikaa odotella.... 😊 Katsotaan, kuka vetää lopulta pisimmän korren.

#lilja #paivanlilja #kukinta #kasvupaikka #siirto #siirtäminen #varjo #kukka #lehti

2 kommenttia :

  1. Saapa nähdä miten käy! Minullakaan ei enää ole päivänliljoja. Kyllästyin hirvittävään lehtimassan leikkaamiseen syksyllä ja heikkoon kukintaan. Ei kun on yksi tupas vielä tuolla varjoisemmassa päädyssä. Onkohan se kukkinut?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lohdullista kuulla, että sinullakin on samankaltaisia kokemuksia päivänliljoista. Täytyy myöntää, hiukan jopa toivon, ettei tämäkään paikka niitä miellyttäisi, jotta saisin tilalle niitä ihania varjoliljoja. Tämän uhan alla ne nyt varmaan päättävätkin näyttää ja kukkia oikein kunnolla 😊 Jännä katsoa, miten käy!

      Poista

Kiva kun kävit, tulethan toistekin!
Ja laitathan mieluusti kommenttia,
jos sinulla on mielessä toiveita tai muuta blogini suhteen!