Sopiikohan persimon clafoutis-paistokseen?

Hei, hyvää uutta vuotta!

Sitä tässä parhaillaan ihmettelen, että mahtaakohan lempihedelmäni persimon sopia ihanaan clafoutis-paistokseen? Miksei? Asia selviää tuota pikaa, kun paistos valmistuu uunista hetken päästä 🙂

Tomaattia säilöön uudella tavalla

Olen pääni puhki miettinyt, miten säilöisin viimeiset, sisällä kypsyneet tomaatit, joita on vielä aika runsaasti jäljellä.

Ihanaa tomaattikastiketta on jo tullut tehtyä pakastimeen yllin kyllin, samoin tomaattimurskaa löytyy pakkasesta.

Nyt viimein keksin varsin yksinkertaisen tuoretomaattikastikkeen 🙂 Tämän idea on se, että murskatuista tomaateista valutetaan pois enin neste, jolloin saa ihanan täyteläisen tomaattikastikkeen ilman, että sitä tarvitsisi sen kummemmin keitellä kokoon.

Pilkoin nopeasti tomaatit muutamaan palaseen, isommista poistin kannat.

Laitoin tomaatinpalat astiaan, missä survoin niitä nopeasti perunanuijalla niin, että rakenne vähän rikkoontui ja neste irtosi tomaateista. Sitten siivilöin tämän mössön valuttaen enimmän nesteen pois.

Tomaattimehukin kannattaa ottaa talteen.

Mössö takaisin astiaan, ja joukkoon vähän mausteita maun mukaan: suolaa, ehkä yrttejä ja pippuria sekä loraus ketsuppia antamaan vähän potkua. Valkosipulia jos tykkää.

Tämän jälkeen surautin mössön sauvasekoittimella nopsasti vähän tasaisemmaksi. Tässä vaiheessa myös mukana olevat tomaattien kuoret pilkkoutuvat hienommaksi silpuksi, eivätkä enää häiritse.

Pieniä sattumia saa kuitenkin jäädä, massaa ei välttämättä tarvitse hienontaa aivan tasaiseksi.

Vanha purkinkansi kertoisi parasta ennen
-päivän menneen jo hyvän aikaa sitten... ;) 

Lopuksi kastikkeen voi vielä kuumentaa, jos haluaa säilöä sitä kuumennettuihin lasipurkkeihin, jolloin se säilyy ihanana vuodenkin verran! 

Kastike sopii mainiosti esimerkiksi pizza-tai pastakastikkeeksi tai vaikka tomaattikeiton pohjaksi.

Halutessaan kastikkeen joukkoon voi lisätä vaihtelun vuoksi myös pilkottua sipulia tai vaikka kesäkurpitsaa silputtuna.

Lähes viimeiset sadonkorjuut aika vauhdilla

Meinasi melkein tulla hoppu, kun sääennuste vaihtui ihanan lämpimästä syyssäästä yöpakkasiin.

Runsaasti oli vielä satoa maassa ja kasvihuoneessa, ne piti saada vauhdilla pelastettua reilussa vuorokaudessa.

Enemmän ja vähemmän kypsiä tomaatteja kertyi pari pahvilaatikollista jatkamaan kypsymistä kylpyhuoneessa, missä ne saavat olla rauhassa näin syksyisin pörrääviltä pikkukärpäsiltä.

Isoja ja oikein hyväkuntoisia lanttuja, punajuuria ja juurisellereitä on nyt yllin kyllin, kuten myös porkkanoita. 

Porkkanoiden määrän huvikseni laskin siinä nostaessa, 180 kpl 🙂. Siis porkkana joka toiselle päivälle, ja vielä päälle pikkuporkkanat, joita oli myös ihan riittävästi.

Jätin vielä maahan pakkasta paremmin kestävät purjot ja osan juurisellereistä, suojaten ne kuitenkin harsolla.

Vielä olisi urakkana juuresten säilöminen kellariin turpeen ja hiekan sekoitukseen.

Viinimarjatomaatti - hauska uusi tuttavuus

Kertoilin jo kesän aikana tämän kesän uutuustomaatistani, pienenpieniä tomaatteja tuottavasta marja- tai viinimarjatomaatista. Ja lupasin kertoa vielä tarkempia kokemuksia sitten, kun koko satokausi alkaa olla takana.

Yksittäisiä kypsiä tomaatteja oli tarjolla jo kesän loppupuolella, mutta enemmässä määrin vasta reippaasti elokuun puolella. 

Niinpä tärkein toiveeni tälle tomaattilajikeelle - saada aikaista satoa - ei oikein täyttynyt. Kuvittelin, että pienikokoiset tomaatit kypsyisivät nopsasti.

Varsin runsassatoiseksi viinimarjatomaatti kuitenkin osoittautui. Se on todella vauhdikas kasvattamaan varkaita ja sitä kautta haaroittumaan varsin tuuheaksi. 

Vaikka yritin kuinka ahkerasti poistaa varkaita, niin silti nämä pääsivät tuon tuosta yllättämään uusilla versoilla :) Eipä tuo sinänsä isommin haittaisi, mutta kun en osannut varautua tähän, niin istutin taimet aikoinaan turhan tiheään. Ja toisekseen, varkaiden poistaminen käy melkein työstä :) Kuin myös itse kypsien tomaattien kerääminenkin, pienten tomaattien poiminen on aika aikaavievää.

Maultaan tämä ei myöskään ole mikään maailman suurin makuelämys. Mutta toisaalta, en aikanaan Ruotsista siemeniä hankkiessani hoksannut, että kyseessä olikin eri väristen lajikkeiden sekoitus. Olin ihmeissäni, kun yksi taimi alkoi tuottaa keltaisia, toinen oranseja ja kolmas punaisia minimini-tomaatteja. Nämä kaikki maistuvat hiukan erilaisilta. Oranssi on näistä maukkain, se on maultaan jo varsin hyvä.

Eihän noista kuitenkaan lopulta kovin isoa satoa tule muuta kuin lukumääräisesti. Tavanomainen tomaatti tuottaisi kyllä huomattavasti enemmän syötävää. Itse asiassa viinimarjatomaatti, Solanum pimpinellifolium ei ole edes sama kasvi kuin tavanomainen tomaattimme Solanum lycopersicum.

Mutta ovathan nämä hauskoja yksityiskohtia vaikka jossain salaatissa, tai muutoin naposteluun. Sopisivat hyvin vaikkapa minimozzarellapallojen kaveriksi.

Siispä summa summarum, ihan mukava tuttavuus, joka saattaa selviytyä jatkoon, mutta varmaan maltillisesti vain parin-kolmen taimen voimalla. Tässä vielä yhteenveto eri ominaisuuksista: 

Plussat:

Hauska, erikoinen lisä erilaisten tomaattien joukkoon
Pienet tomaatit kivoja napostella ja vaikka salaateissa 
Eri väreistä saa kivannäköisen sekoituksen - keltaista, oranssia, punaista
Melko runsassatoinen

Miinukset:

Varsin hidas tuottamaan satoa
Kova kasvattamaan varkaita
Maku ei kovin kummoinen

Tästä pääset juttuun, jossa kerron kokemuksia erilaisista vuosien varrella kokeilemistani tomaattilajikkeista.

Hurrjasti puolukoita 😉

Nimittäin meikäläiselle. Blogini vakiolukijat varmaan jo tietävät, että olen makean ystävä, enkä lainkaan happaman. Niinpä olen tänä vuonna yllättänyt itseni keräämällä ainakin kolme litraa puolukoita! 

Enemmän kuin sankon pohja peitossa :)

Se on ehdottomasti enemmän kuin mitä olen kerännyt ainakaan viimeiseen 25 vuoteen yhteensä 🙂 Tuli nyt siis joku yllättävä puolukanpoimintainnostus, varmaan osin sen vuoksi, kun niitä löytyy tänä vuonna niin hyvin. Tässä onkin sitten varmaan puolukoita vähintään seuraaviksi viideksi vuodeksi 🙂

Ehkä myös siksi, että olen alkanut korvata ruoanlaitossa sitruunan ja limen mehua kotimaisilla happamilla marjoilla, jotka tuntuvat toimivan varsin hyvin, kuten vaikka tässä key lime pien tyyppisessä ihanan makeassa herkussa :)

Uh, aina vain parempaa!

Sokerihiirenä rakastan key lime pien äkkimakeaa makua. Tänä kesänä halusin kokeilla sitä vähän erilaisina versioina, jotka olisivat myös limen verran enemmän lähiruokaa. 

Alkukesästä tein version, jossa vaihdoin limemehun vahvaan raparperimehuun, joka toimi kyllä hyvin. 

Nyt loppukesästä syntyi kuitenkin vielä edelleen himpun verran parempaa, kun laitoin limen tilalle vahvaa puolukkamehua, terästäen sitä hiukan sitruunamehulla. Puolukkamehu sopi tähän piiraaseen suorastaan järjettömän hyvin, ja antoi sille myös todella kauniin vaaleanpunaisen värin. 

En ole suuri (happaman) puolukan ystävä, mutta tämä oli kyllä nyt ehdottomasti parasta, mitä ikinä olen puolukasta maistellut :)

Tästä pääset tuohon aiempaan raparperiversion postaukseen, josta löytyy myös resepti tähän helppotekoiseen ihanuuteen.

Mukavaa viikonloppua!

Näyttää olleen juureksille mieluinen kesä

Kasvit lähtivät tänä kummallisena kesänä kasvuun oudon verkkaisesti. Alku- ja vielä keskikesälläkään moni kasvi ei juuri edennyt, ne tuntuivat vain jurruttavan paikoillaan.

Silloin tuntui, että mahtaako tästä syntyä juuri minkäänlaista satoa. 

Kesän lopulla kaikki kasvit ottivat kuitenkin jostain syystä kunnon spurtin, joten lopputulos on sittenkin huomattavasti parempi kuin miltään alkuun näytti. Moni muukin on näyttänyt kertoneen ihan samanlaisista kokemuksista. Ja tietysti nyt vielä tämä harvinaisen lämmin alkusyksy on tehnyt kasveille aivan erityisen hyvää.

Mikä mukavinta, varsinkin kaikki juurekset on kasvaneet todella hyvin ja ovat myös oikein hyvälaatuisia. 

Aiemmin kerroinkin jo punajuurista, niiden lisäksi myös lantut ja juurisellerit on kasvaneet kookkaiksi ja hyvänmakuisiksi. 

Juurisellereitä onkin vähintään riittävästi, sillä yleensä varsin huonosti itävät sellerinsiemenet lähtivät tällä kertaa poikkeuksellisen hyvin kasvuun, eikä yhtään taimea raatsinut tietenkään heittää pois. Niinpä viitisenkymmentä hyvänkokoista sellerinmukulaa odottelee vielä maassa nostohetkeään.   

Erityisen iloinen olen kuitenkin hyvin kasvaneista porkkanoista, sillä viime kesänä niiden kanssa kävi vähän huonommin. Alkukesän perhejuhlamme takia kylvö venähti silloin juhannuksen kantimiin, eivätkä porkkanat kerenneet kasvaa oikein minkään kokoisiksi.

Vielä ei ole kiirettä nostaa juureksia maasta. Ne saavat olla siellä vielä kaikessa rauhassa, ja kasvattavat juuri näin loppukesästä nopeasti kokoaankin. 

Juurekset säilyvät kaikkein parhaiten maassa, ne kannattaa nostaa ylös vasta sitten kun kovemmat pakkasyöt uhkaavat. Kannattaa toki tarkkailla, etteivät myyrät hyökkää juuresten kimppuun, ne ovat maassa oleville juureksille ainoa pahempi uhka.

Hörtsänän elo- ja syyskuu yhteen pötköön

Olen kirjoitellut tänä kesänä sarjaa, jossa olen piipahtanut kerran kuussa lähellämme sijaitsevassa Hörtsänän arboretumissa katsomassa, mitä sinne kuuluu kesän edetessä.

Orivedellä noin 50 km Tampereelta sijaitseva Hörtsänä on pienehkö, mutta sitäkin viehättävämpi yksityisesti ylläpidetty arboretum.

Tästä pääset lukemaan kevään sekä kesä- ja heinäkuun jutut. Elokuusakin kävin kyllä paikan päällä, mutta kuvat jäi silloin purkamatta kamerasta. Niinpä tässä nyt samalla kertaa sekä elokuun että tämän syyskuun tunnelmat.

Aloitetaan tuoreimmasta, eli syyskuusta, elokuu löytyy sitten postauksen lopusta.

Nyt syyskuussa Hörtsänässä olikin oikein todella kaunista ja viehättävää, paljon oli myös vielä kauniisti kukkivia kasveja, jopa enemmän kuin elokuun puolella. Ei olisi lainkaan malttanut lähteä pois. Niinpä tästä tulee nyt melkoinen kuvakavalkadi, kun en raatsinut jättää oikein mitään pois kuvista :)

Sitten vielä muutama tunnelmapala elokuulta:

 Ihanaa, aurinkoista viikonloppua!

Mitähän tästä tulee - vai tuleeko mitään?

Keräsin ruukkuihin puolivahingossa ilmaantuneet, jo vähän syksyn lakastuttamat yrttien taimet ja istutin ne kaikki yhteen ja samaan ruukkuun tuoden tämän ruukun sisälle.

Ruukusta löytyy ainakin salviaa, timjamia, kynteliä, rosmariiniia, ehkä rakuunakin sekä pieni lipstikka ja jonkinlaista minttua.

Toiveeni olisi jos nämä ihanat ylläriyrtit innostuisivat lähtemään sisätiloissa vielä uuteen kasvuun ja tuottaisivat tuoresatoa noukittavaksi. Ehkä parhaimmillaan selviytyisivät jopa ensi kesään? Saas nähdä, miten näiden kanssa käy. Ihan kauniita nuo ainakin ovat katsella, jos ei muuta :)

Kukkaihanuuksia :)

Tämä loppukesä - tai alkusyksy - miten vain, on kyllä mukavaa aikaa puutarhassa. Ehkä jopa kaikkein parasta?

Voi vain ihastella ja nauttia, ja korjata satoa. Moni kukkanen on yllättänyt kukinnallaan vasta nyt.

Yksivuotisten kesäkukkien penkistä putkahti tällainen huikea moninkertaisesti kerrottu vaaleanlila pioniunikon kukka, jonka kaltaista en ole aiemmin nähnyt.

Tässä hän peilailee itseään vesisaavin pintaa vasten.
Mikäs se on tuon näköisen itseään peilaillessa :)

Viime vuonna kylvämäni jaloakileijasekoitus yllätti jälleen uudella värillä, kun hempeän vaaleankeltainen akileija puhkesi kukkaan.

Auringonkukat taas huitelevat komeasti noin kolmen metrin korkeudessa.

Viimeiseksi tämän kesän hankintani, kaunis valkokukkainen punahattu, joka myös ehti vielä sopivasti avaamaan ensimmäiset kauniit kukkasensa. Tupsahtipa siihen sävy-sävyyn sopiva ötökkäkin koristeeksi.

Mukavaa viikonloppua sinulle!