sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

Betoninvalantaa hiekkakuopassa

Olen pidempään miettinyt, että haluaisin kokeilla tätä: valaa betonia "muottiin", jollaisena toimii maahan kaivettu kuoppa. Nyt tälle tuli akuutti tarve.

Halusin saada vähän vinon sydämen muotoisen, isohkon ruukun. Sellaiseen ei ihan helpolla löydykään valmista muottia.


Kaivoin kosteaan, hiekan ja saven sekaiseen maahan sopivan mallisen ja syvyisen kuopan ja vuorasin kuopan pohjan ja reunat muovilla. Tästä en ole ihan varma, olisiko tämä ollut välttämätöntä, vai olisiko voinut valaa suoraan kuoppaan? Tällöinhän ainakin kaikki kuopan seinämien rosot olisivat jättäneet kuviot ruukun pintaan ja varmaan vähän maatakin olisi tarttunut siihen. Tuskin se kuitenkaan olisi haitannut, kenties jopa päinvastoin.

Painot auttavat pitämään eristelevyt paikoillaan,
kunnes betoni on kovettunut.
Muovi taas meni joistain kohdin vähän "ruttuun", ja nämä muovin taitteet jäivät kuvioina ruukun pintaan. Ehkä pitää vielä valaa kokeeksi toinen ruukku ilman muovia.

Koska tarkoituksena on saada aikaiseksi ruukku, tarvitaan myös sen sisään sopivan muotoinen kappale, jonka avulla ruukkuun jää "tyhjä" sisäosa. Päädyin tekemään tuon sisämuotin eristelevystä leikkaamalla siitä sopivan palasen.

Eristelyvyä sai muotoiltua aika helposti painamalla sitä puukon terällä, ei siis leikkaamalla.
Tämä on jännittävin vaihe - mitä maasta nouseekaan?
Ihan ehjä, aika sopivan paksuinen ja muutoinkin
suhteellisen kelvollinen ruukku.  

Jotta sain tehtyä ruukun pohjaan reiät, mistä ylimääräinen vesi pääsee valumaan pois ruukusta, laitoin pohjalle valettuun betonikerrokseen pystyyn pari viinipullon "korkki-korkkia", jotka poistetaan valmiista ruukusta.

Kun pohjan betoni on valettu, sen päälle laitetaan sisämuotti, ja valetaan reunan betoni. Sisämuotin päälle laitetaan painot, jotka pitävät sen paikoillaan.

Sitten maltetaan odottaa betonin kuivumista vähintään muutama päivä, mieluiten viikon verran. Tekele on hyvä peittää kuivumisen ajaksi muovilla, jotta kuivuminen ei tapahdu liian nopeasti.

Lopulta koittaa jännittävin vaihe, valmiin ruukun kaivaminen ylös maasta. Eristelevyjen poistaminen ruukun sisältä olikin vähän hankalampi homma, niitä ei saanut irrotettua kokonaisina tulevaa käyttöä varten, vaan ne piti poistaa pienimällä ne pieniksi paloiksi. Käytin tässä apuna sorkkarautaa.



Varsin tyytyväinen olin valmiiseen ruukkuun, sitten kun kukatkin oli istutettu paikoilleen.

Mukavaa sunnuntaita!



















Tässäpä vielä linkki aiempaan betonijuttuuni, missä vähän enemmän perusasiaa betoninvalannasta.

9 kommenttia :

  1. Näyttää kivalta. On hienoa kun osaat tehdä itse tällaistakin ja kiva kun jaat tämän tekemisen muiden kanssa. Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anneli, tykkään monenlaisesta väkertämisestä, kaikenlaista on tullut kokeiltua, betoni on yksi tosi mukavia juttuja, sitä aina oikein innoissaan odottaa.

      Poista
  2. Hieno idea. Mulla ollut jo pitkään mielessä alkaa kokeilemaan betoninvalua. Tämä antoi taas uutta intoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Gitta, kannattaa kokeilla, betoninvalu on tosi kivaa. Lisäsinkin vielä tuonne postauksen loppuun linkin aiempaan juttuuni, missä on vähän lisää asiaa betoninvalannasta.

      Poista
  3. Hieno ruukku. Odotan innolla aikaa, jolloin ehtisin tekemään beteonitöitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti se pian mahdollistuu! Lopulta tuo sujuukin aina yllättävän nopeasti, sitä tulee jälkikäteen ihmeteltyäkin. Suunnittelu- ja valmisteluvaihe taitaa viedä eniten aikaa.

      Poista
  4. hieno oivallus valaa maakuopas, karhean kaunis sydän. täältä löytyikin kiva blogi:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ilona, ja kiva kun löysit blogiini. Tervetuloa toistekin!

      Poista
  5. Oi, kun kivoja! Unelmani on myös joskus tehdä betonitöitä mökilleni Vaasaan :) Kiitos Stiina vinkeistä!

    VastaaPoista

Kiva kun kävit, tulethan toistekin!
Ja laitathan mieluusti kommenttia,
jos sinulla on mielessä toiveita tai muuta blogini suhteen!