torstai 16. lokakuuta 2025

Viimeiset sinnittelijät

Se alkaa olla jälleen aika sanoa heippa tälle kesälle, kun lämpötila alkaa painua pakkasen puolelle. 

Millään ei malttaisi riisua pois kaikkea ihanaa kesästä vielä muistuttavaa vehreän vihreää.

Onneksi viimeisiä sinnittelijöitäkin vielä riittää.

Turhan myöhään kylvämäni hauskat erikoisauringonkukat ehtivät kuin ehtivätkin kukkaan ja ilahduttavat nyt parvekkeella. 

Lehtikaalia ruukussa.
Nostin pihalta parvekkeelle myös kivan lehtikaåaliruukun. Siihenkin keksin kylvää lehtikaalit vasta kovin myöhään heinä-elokuun vaihteessa. Mukavasti ne on kuitenkin ehtineet. Näiden lisäksi parvekkeelta löytyy vielä vähän persiljaa.

Lokakuiset tomaatinvarret.
Alhaalta pihan terassilta en raatsinut millään vielä raivata pois kaikkia viimeisiä tomaatinvarsia. Ne muodostavat vielä iloisenvihreän seinämän terassille. Kyllä tulee varmaan vähän aution ja ankean näköistä, kun nuokin pitää raivata pian pois, ei mahda mitään. 
Kuvassa näkyy vasemmalla marja-aroniaa,
keskivaiheilla vihreänä ihana lumikärhö, jossa näkyy vielä joku kukkakin 😊
Sen oikealla puolella jalokärhö, ja aivan oikeassa laidassa maa-artisokkia.
Marja-aroniaa tuli tänä vuonna pienistä pensaista niin runsaasti, etten saanut
kerättyä kaikkia talteen.
Liisa muistutti kuitenkin kommentissaan ruskan väreistä, se onkin aivan totta, tänä vuonna minusta onkin oikein kaunis ruska. Minulla sattuikin olemaan valmiina vähän aikaa sitten otettu ruskakuva pihasta, niin lisäsinpä sen vielä tähän loppuun 😊


keskiviikko 15. lokakuuta 2025

Krassien syysyllätys

Tämä on ollut minusta kerrassaan erikoista. Kylvin keväällä mukamas keltakukkaisen köynnöskrassin siemeniä, kun olen vähän kyllästynyt siihen kirkkaan oranssikukkaiseen normikrassiin.

Vaan kuinka ollakaan, kaikkien taimien kukat osoittautuivat kuitenkin niiksi kirkkaan oransseiksi, vaikka siemenet olivat peräisin keltakukkaisesta krassista, ei mahtanut mitään, niillä mentiin.

Mietin siinä kohtaa, että onkohan oranssi jotenkin dominoivasti periytyvä krassin väri, joka vie voiton muilta?

Amppelissa kasvava köynnöskrassi,
joka jaksaa vieläkin kukkia. Vasemmalla
näkyy alkuperäinen kirkkaan oranssi
kukka, edessä uudempia keltasävyisiä 
kukkia. Amppelissa kasvaa takuuvarmasti 
vain yksi ainoa kasvi, ja erivärisiä 
kukkia on myös samoissa versoissa.

Yllätys olikin vielä suurempi, kun nämä samaiset krassintaimet alkoivatkin nyt yhtäkkiä tässä kohtaa syksyä pukkaamaan odottamiani keltaisia kukkia! Mitä kummaa, en meinannut uskoa silmiäni. Sinänsä mukava myöhäissyksyn yllätys, kun kerran keltaisia kukkia olin odottanut. 

Tässä parvekkeella vielä viihtyvä krassi, joka teki
tismalleen saman tempun - kukki ensin kesän
 kirkkaan oranssina, ja vaihtoi nyt värinsä keltaiseen 😊

Jotenkin olisin tämän käsittänyt, jos näin olisi sattunut tapahtumaan vain yhden kasvin kohdalla - mutta ei, näitä kummajaisia on useampi.

Ei voi ymmärtää krassin sielunelämää 😀

Kysyin tätä tekoälyltäkin, se vastasi näin: 

"Ei, krassin kukat eivät vaihda väriä kasvuun vaikuttavien tekijöiden vuoksi, vaan kukin lajike säilyttää oman värisävynsä. Krassin eri lajikkeet tuottavat keltaisen, oranssin ja punaisen sävyjä, ja yksittäisen kasvin kukat ovat samanvärisiä, kun taas eri kasveilla voi olla erilaisia värejä."

Ei siis voi kuin ihmetellä...

#krassi #kukka #väri #keltainen #köynnöskrassi

lauantai 4. lokakuuta 2025

Paprikat pääsivät sisälle - ja kuinkas sitten kävikään... 😊

Tämän kesän paprikankasvatteluni on ollut melkoisen pitkää pinnaa vaativa koettelemus.

Olen näistä joskus aiemmin kertonut, että nappasin keväällä Lidlistä ostamistani söpön oranssesista ja todella hyvän makuisista pienehköistä paprikoista siemeniä kasvatettavaksi (näinhän ei kyllä saisi tehdä!).

En ole koskaan aiemmin onnistunut paprikankasvatuksessa, joten tämä on ollut hyvin mielenkiintoinen kokemus. 

Paprikat kasvoivatkin todella komeasti. Kaikki kolme kasvia ovat tukevia ja hyväkuntoisia, liki metrin korkuisia. 

Jokaisessa kasvissa on ollut jo pitkän aikaa lähemmäs kymmenkunta suunnilleen täysikokoista paprikaa - mutta paprikoiden kypsyminen on ollut todella hidasta.

Kylvö jäi keväällä vähän myöhäiseen, ja siitä varmaan kärsin nyt 😞

Paprikat ovat olleet lähes samanlaisia, isoja ja iloisenvihreitä jo pian parin kuukauden ajan. Olen sitä tässä kovasti odotellut, että onko niillä lainkaan aikomusta vaihtaa  väriä oranssin suuntaan?

Paprikat olivat syyskuun loppupuolille saakka ulkosalla, mutta sään muututtua huomattavasti kylmemmäksi pelastin ne sisälle. Jännittäen, saisiko sisätiloihin siirto vähän vipinää niiden kypsymiseen?
Ilo oli suuri, kun todella pitkään vihreänä
olleen paprikan kyljessä oli selvästi 
havaittavissa jotain oranssinkellertävää... 😊

Oranssin määrä lisääntyi ensi alkuun hyvää
vauhtia, mutta sitten sekin tuntuu tyssänneen...
Saa nähdä, miten pitkään joutuu vielä odottamaan
ensimmäistä kypsää paprikaa 😊
Kuinka ollakaan, ei mennyt kuin hetki, kun ensimmäisen paprikan kylki alkoi odotetusti vaihtaa väriä!

Nyt näyttää siis lupaavalta, ainakin viiden paprikan kyljessä on jo havaittavissa iloisen oranssia sävyä 😊

Tosin kehittyminen näyttää nyt taas hieman tyssänneen. Yksi paprikoista on ollut jo jonkin aikaa lähes kypsän näköinen, mutta toinen pää pysyttelee kuitenkin aivan vihreänä, jospa se siitä...

Kaikkineen siis äärimmäisen mielenkiintoinen ja hauska kokeilu! Nyt vielä viimeiseksi jännitän millainen on paprikoiden maku, kunhan ne joskus kypsyvät, toivottavasti olisi hyvä 😊

Olen myös miettinyt, voisikohan olla mahdollista, että joku kasveista säilyisi sisällä ensi kevääseen saakka, sehän olisi vallan mahtavaa 😊
Paprikat peittävät ison osan makuuhuoneen ikkunasta 😊
Loistavinta olisi, jos onnistuisin saamaan edes jonkin noista kolmesta kasvista selviämään ensi kesään asti. Silloin luulisi paprikan tuottavan satoa jo huomattavasti aiemmin kuin nyt.

Niin tai näin, täytynee kuitenkin myös ensi keväänä kylvää jokunen siemen. Täytyy vain muistaa olla silloin liikkeellä huomattavasti aiemmin kuin tänä vuonna. 
Kiva kun kävit, tulethan toistekin!
Ja laitathan mieluusti kommenttia,
jos sinulla on mielessä toiveita tai muuta blogini suhteen!