sunnuntai 30. kesäkuuta 2024

Pottusatoa rivaripihasta

Istutin tänä vuonna rivaripihaamme myös muutaman perunan. On niin kiva saada omia, tuoreita pottuja ja toisekseen en malttanut millään luopua meidän vanhoista, rakkaista siemenperunoista.
Varhaisperunasatoa rivitalopihasta.
Varhaisperunana on vähän harvinaisempaa Barima-lajiketta. Se on tosi aikainen. Niinpä sain jo juhannukseksi muutaman uuden perunan. Alkukesän kova kuumuus kuitenkin selvästi kutisti perunoiden määrää. Samoin maa taitaa olla vähän turhan voimakkaasti lannoitettu, kun perunanvarret on kasvaneet hyvinkin kookkaiksi ja reheviksi. Se myöskin verottaa satoa. Kaikesta huolimatta olen tyytyväinen tähän varhaispottukokeiluun.
Rehevät perunanvarret haluaisivat venyttäytyä naapurinkin puolelle,
niissä on vähän pitelemistä 😊



Lisäksi istutin toiseen kohtaan maahan muutaman Matilda-perunan. Ja kun siemenperunoita jäi vieläkin yli, laitoin vielä muutaman ruukkuihin.

Toimin perunannostossa samoin kuin entisessä elämässäni isommassa puutarhassa: istutan nostamani perunanvarren takaisin maahan.

Varsiin jää aina pieniä mukulan alkuja, joista kasvaa lisää perunoita. Tällä tavoin saa ainakin tuplattua perunasadon.
Matilda-perunan varret nousemassa ruukustaan.
#rivitalo #piha #puutarha #peruna #perunankasvatus

perjantai 28. kesäkuuta 2024

Alkukesän tunnelmia puutarhasta

Juhannus mennä hurahti, mutta kai se on vielä alkukesä, kun kesäkuun puolella vielä ollaan. Niinpä tässä vähän alkukesän kukkijoita puutarhasta kesäkuun ajalta.

Osa kuvista on otettu kesäkuun alkupuolella, kuten ensimmäisessä kuvassa oleva marja-aronia, jonka kukan huomasin sitä tarkemmin tutkiessani todella kauniiksi.


Kevätvuohenjuuri on alkukesän iloinen väripilkku.




Pieni salvianalku on söpönen.

Tulikellukat kukkivat perennapenkissä ensimmäisten joukossa.

Kylmänkukka pääsee mukaan useammalla
kuvalla, kun se nyt vain on niin ihana 😊

Ruskolilja avasi ensimmäisen nuppunsa tietysti heti Avointen puutarhojen tapahtuman jälkeen. 

Köynnöskrassit ovat vielä pienissä astioissa odottamassa istutusta lopullisille kasvupaikoilleen. Olen kylvänyt ne siemenseoksesta. Ennen istuttamista haluan tietää, minkä värinen itse kukin niistä on, jotta osaan istuttaa taimet "oikeisiin" paikkoihin 😊 Tämä kirkas oranssi taitaa olla yleisin väri, toivottavasti eivät olisi kaikki tämänvärisiä.

Kaikki tomaatit kukkivat jo iloisesti, ja monissa on jo mukavan kokoisia raakileita. Ei kuitenkaan ehtinyt tulemaan juhannustomaatteja.

Erityisellä innolla odotan tätä uutuuslajikettani, Virosta hankkimistani siemenistä kasvattamaani oranssia Venus-kirsikkatomaattia 😊

lauantai 22. kesäkuuta 2024

Juhannus kuin Strömsössä 😊

Olen tällä kertaa juhannuksenvietossa Länsi-Suomen rannikolla.

Matkan varrelle osui Strömsön puutarha, missä pääsin piipahtamaan juhannusaattona.

Merenrannassa sijaitsevan Strömsön pihapiirissä pääsee vierailemaan vapaasti milloin vain.

Alue ei ole kovin suuri, mutta jonkin verran sieltä löytyy erilaisia kivoja ideoita ja niksejä puutarhaan.
Tämä hauskasti koristeltu käytävä
oli yksi lemppareitani.







Huvimajan lattiassa on kivasti koristellut betonilaatat.

Kiva köynnöstuki-idea.

Strömsö osallistui miljoona linnunpönttöä -kampanjaan.

Taidan lisätä tämänkin kohteen kotimaisten puutarhakohteiden listalleni, jolta löytyy kymmeniä mielenkiintoisia kohteita eri puolilta Suomea. 

#Strömsö #puutarha

maanantai 17. kesäkuuta 2024

Avasin pienesti puutarhani

Pitkään mietin osallistumista Avointen puutarhojen päivään eilen sunnuntaina, ensimmäistä kertaa elämässäni.

Jätin kuitenkin ilmoittautumisen väliin toukokuun lopussa, jotenkin en rohjennut. 

Ehkä eniten mietitytti tapahtuman aikaisuus tänä vuonna, arvelutti onko pihassamme vielä oikein mitään nähtävää.

Pari päivää ennen tapahtumaa päätin sittenkin kokeilla pienesti, kun päivän sääennustekin näytti hyvältä. 

Niinpä laitoin paikkakuntamme Facebook-ryhmiin ilmoitukset, että pihaamme voi tulla tutustumaan muutaman tunnin ajan. 

Tällainen kyltti oli vastassa etupihallamme.
Olin yksin kotosalla, joten oli hiukan 
haasteita päivystää etu- ja takapihan
puolella.
Olihan valmistautumisessa vähän hommaa. Piti yrittää laittaa paikat suhtkoht kuntoon, lisäksi päätin leipoa tarjottavaksi vähän raparperijuttuja ja muuta.

Oli kiva leipoa pitkästä aikaa, ja tuotokseni
onnistuivat mukavasti 😊

Kuvassa vasemmalla tällä ohjeellani
tehtyä yli-ihanaa raparperipiirasta.
Oli jännittää odottella, kun kello tuli sunnuntaina 12, löytääkö kukaan paikalle? Kyllä vain, ensimmäinen pariskunta saapui pyörillä vähän 12 jälkeen 😀

Ja eikös tämän ensimmäisen pariskunnan mies olllut puutarhuri, tomaatinkasvattaja, ei mitään paineita, heh 😄

Tutustujia kävi siitä eteenpäin mukavan tasaiseen tahtiin, yleensä niin, että uudet saapuivat sopivasti juuri kun edelliset olivat poistumassa. 

Oli paljon kivoja, mielenkiintoisia keskusteluja. Jännä juttu oli se, että kaikki kävijät olivat minulle entuudestaan tuntemattomia, meidän varsin pienellä paikkakunnallamme 😊

Suurin ja mukavin yllätys oli ihastuttava nuoripari, jotka olivat asuneet aiemmin asunnossamme, muuttaneet pois viisi vuotta sitten. Olivat tehneet asunnon ison pintaremontin. Oli kiva saada kasvot sille, ketkä on tehneet asunnon monet ratkaisut, joista kovasti tykkään.

Kaikkineen siis kiva ja antoisa päivä, vaikken varsinaiseen Avointen puutarhojen tapahtumaan osallistunutkaan. Kävijöitä olisi mahtunut vähän enemmänkin, ja varmasti tapahtumaan osallistuminen olisi nostanut kävijämäärää. Toisaalta nyt ehti rauhassa jutella jokaisen kävijän kanssa. 

Tämän ensimmäisen ruskoliljannupun avautumista kovasti odotin,
josko olisi suvainnut avata sen tapahtumapäivän kunniaksi.
Mutta ei, piti vielä tiukasti nuppunsa kiinni.
Sääkin oli suht suosiollinen, yhdessä kohtaa tuli muutama vesitippa.

Ehkä ensi vuonna sitten ihan oikeasti mukaan tapahtumaan?


Kiva kun kävit, tulethan toistekin!
Ja laitathan mieluusti kommenttia,
jos sinulla on mielessä toiveita tai muuta blogini suhteen!