Vähän lisää Helsinkijuttuja, Vallisaarta sun muuta

Kerroin tuossa aiemmin pienestä piristävästä päiväreissustani Pääkaupunkiin. Lupasin silloin, että kerron vielä myöhemmin, mitä muuta tuolla matkalla tapahtui. Nyt on viimein tullut se myöhemmin.

Nyhtökaura odottaa vielä paketissaan.

Ihan ekaksi suuntasin ihastuttavaan Hakaniemen halliin. Hienon tunnelman lisäksi sieltä saa monia erikoisjuttuja, mitä ei muualta tahdo saada.

Mukaan tarttui ensimmäinen paketilliseni hittituote Nyhtökauraa sekä pussillinen kiinnostavaa itämaista maustetta, sumakkia. Sumakki sopii mm. salaattien, kalan ja lihan maustamiseen. Sumakin makua kuvataan hapahkoksi ja hedelmäiseksi.

Mielenkiinnolla odotan, että pääsen kokeilemaan näiden kumpaisenkin käyttöä, oikeastaan erityisesti tuon sumakin. Luulisi, että se toisi kivaa uutta vivahdetta monien oman puutarhan kasvisten maustamiseen.

Hakaniemen torilta olisin halunnut ostaa myös tämän vuoden uutuutta, Suomessa kehitettyä Jussi-varhaisperunaa. Olisin hankkinut jo siemenperunoita ensi vuotta varten. Kovasti kehutut Jussit ovat kuitenkin menneet kuin kuumille kiville, eikä niitä taida saada enää mistään. Toivottavasti ensi vuonna! Jussi jää kuulemma viimeiseksi Suomessa kehitetyksi uudeksi perunlajikkeeksi. Uuden lajikkeen kehittämistyö on niin mutkikasta, ettei siihen enää ryhdytä, harmi. Ehditkö sinä maistaa Jussia?

Mielenkiintoinen uutuuskohde: Vallisaari
Hakaniemestä suuntasin Kauppatorille, mistä lähtee vesibussi yleisölle vasta avattuun Vallisaareen. Saaresta on tullut tänä kesänä äärimmäisen suosittu, ja pääsyä sinne voi joutua jonottamaan pitkäänkin. Odotukset olivat siis varsin korkealla!

Laivavuoroja saareen on lisätty niin paljon kuin mahdollista, enkä joutunutkaan jonottamaan kovin kauaa. Vallisaari on armeijan käytössä ollut saari, joka sijaitsee vartin laivamatkan päässä Kauppatorilta, Suomenlinnan vieressä.

Vallisaaren ympärillä on jostain syystä pyörinyt valtava uutuushypetys. Minuun se ei kuitenkaan tehnyt mitään jättimäistä vaikutusta, mutta kiva oli toki päästä näkemään tuo paljon puhuttu saari. Vallisaaressa pitää pysytellä merkityillä kävelyreiteillä, niiltä ei saa poiketa. Tälle on toki kaksi ihan pätevää syytä; toisaalta melko koskemattomana säilyneen luonnon varjelu kulumiselta ja toisaalta se, että maastossa saattaa vielä olla räjähteitä :( Kolmantena vielä se, että saarella olevissa punkeissa kerrotaan olevan puutiaisaivokuumetta, joten polulta poikkeaminen ei kyllä houkuta.

Vallisaaren palvelut ovat niukahkot, mutta vallan riittävät. Mm. wc:tä löytyy tasaisin välimatkoin.
Pienen kävelymatkan päässä lauttarannasta sijaitsee kuvassa näkyvä mukava vohvelikahvila.

Vallisaari on yllättävänkin iso, siellä pääsee käveleskelemään ihan kunnolla. Kävelyreitti kulkee kuitenkin enimmäkseen hyvin samantyyppisessä rehevässä lehtimetsässä, missä ei ole mitään erityisen mielenkiintoista nähtävää. Ja jos sattuisi huomaamaan kauempana jotain kiinnostavaa, ei sinne ole asiaa.

Toisaalta merenrannassa on upeita näköalatasanteita, joilta pääsee ihailemaan kauniita merimaisemia, mm. Suomenlinnaa vähän uudesta vinkkelistä. Ja tietysti uimaankin pääsee. Saaren vohvelikahvilassa nautimme suussasulavat punajuuri-vuohenjuusto -täytteiset vohvelit.

Vohvelikahvilan läheltä pääsee kävelemään kaunista kapeaa pengertä pitkin vielä toiseen, huomattavasti pienempään ja mielestäni upeampaan saareen, Kuninkaansaareen.

On mukava juttu, että pääkaupungin edustalta löytyy monia kivoja saaria, joihin veneetönkin pääsee kulkemaan laivakyydeillä. Vallisaaren ja mantereen välillä olevassa piskuisessa Lonnassa on mielestäni jotain erityisen viehättävää. Myös Espoon rannikolta löytyy lukuisia hienoja saaria, joihin pääsee säännöllisillä vesibussiyhteyksillä useammasta paikasta.

Vielä on kesää jäljellä mukaville saari- ja muille retkille, nautitaan heinäkuun viimeisestä viikonlopusta!

Se elää sittenkin :)

Moni on kirjoitellut viime talven kasvituhoista. Minulle ei tuhoja liiemmälti tullut, paitsi yhden kärhön verran, niin luulin.

Jostain syystä en ole ollut koskaan erityisen viehättynyt kärhöihin. Joitain vuosia sitten hankin kuitenkin marketin alesta yhden vaaleanlila-kukkaisen köynnöksen. Se sai varttua rauhassa paikallaan, ja kasvoikin aika komeaksi.

Pikkuhiljaa siedätyin, ja aloin pitää tuosta kärhöstä aika lailla. Viime kesän (sateissa silloinkin ;) sattumalta kuvailin oikein urakalla tuon kärhön kukintaa.

Ja sitten yhtäkkiä tänä keväänä tuttu kärhö ei noussutkaan terhakkaana maasta, kuten aina aiemmin. Tulihan sitä sitten ihan ikävä, onneksi olin ehtinyt ikuistaa sen valokuviin.




Joku sanoi, että kuolleelta näyttävien kasvien suhteen kannattaa odottaa juhannukselle saakka. Juhannus tuli ja meni, eikä edelleenkään mitään elonmerkkiä.

Sieltä se jälleen ponnistaa! Nokkosten pois
raivaaminen sai kärhön kasvattamaan saman tien
uusia versoja. Olisipa pitänyt hoksata tehdä 
tuo raivaus jo aiemmin!

Sen sijaan kärhön paikalle kasvoi tuuhea nokkospehko, jota aloin raivata muutama
päivä sitten.

Onneksi olin otteissani varovainen, sillä kuinka ollakaan, nokkostenvarsien seasta paljastuikin yllättäin pienenpieni kärhönalku. Tein sille kaikki mahdolliset lannoitus- ja muut elvytystoimet. Nyt vain toivotaan, että kärhö jaksaisi jatkaa kasvuaan ja vahvistuisi, jotta selviäisi vielä ensi talvestakin :)

Viime kesänä kaikki kasvoi paljon rehevämmin kuin tämän kesän säässä.
Keskellä tuo samainen kärhö.

Kiva pieni tuunausidea

Käväisin pienellä päiväreissulla Pääkaupungissa vähän haistelemassa uusia tuulia. Voi että, miten olikaan virkistävää. Halpabussi vie ja tuo edullisesti, tällaista pitäisi ehdottomasti tehdä useamminkin!

Oli ihan kuin olisi käynyt kauempanakin etelässä. Pääkaupunkiseudun säätila tuntui aivan uskomattomalta tänne sade-Suomeen verrattuna. Oli todella aurinkoista ja lämmintä, sain päivässä saman verran aurinkoa mitä olen saanut täällä kotikonnuilla koko kesänä. Onneksi sattui olemaan pikkuinen aurinkovoide käsilaukussa, ettei naama aivan palanut :) Vaatetuksen puolesta olin varautunut lähinnä siihen, ettei palelisi. Hiki meinasi tulla! Ja välimatkaa on siis parisataa kilometriä, tuntui aivan uskomattomalta, suorastaan väärältä!

Laitan nyt tässä ensinnä yhden hyvin yksinkertaisen, puutarhaan liittyvän kivan idean, mihin törmäsin ihan kadulla. Perus-tylsän valkoisen muoviamppelin kannakkeisiin oli virkattu hauskat värikkäät koristesuojukset - ja vieläpä aika mainion väriset :)

Jo muuttui koko amppelin ulkonäkö pienellä ihan toisenlaiseksi. Nyt taisivat nurkissa lojuvat monet muoviamppelit nousta uuteen arvoonsa!

Nuo olisivat tosi kivoja vaikka mökillä, vaikkapa pienenä ryhmänä, jossa joka amppelilla olisi eri väriset kannakkeet.

Täytynee ryhtyä heti virkkailemaan, eipä ole tullutkaan tehtyä sitä pitkään aikaan. En harmi kyllä hoksannut laittaa ylös sen liikkeen nimeä, jonka edustalla amppeli oli. Kuitenkin joku Suomi-käsityöliike jollain Kauppatorin lähistön pikkukaduista, kenties Katariinankadulla.

Laitan myöhemmin vielä toisen postauksen siitä, mitä muuta kerkisin päivässä tehdä :) Tästä pääset tuohon toiseen tekstiin.

Maa-artisokka - herkullinen ja helppo

Yhden kasvin satoa.

Ajattelinpa vaihteeksi kirjoittaa yhden uuden tekstin sarjaan, jossa kerron vinkkejä eri hyötykasvilajien kasvattamiseen.

Otsikot sarjan muihin teksteihin löytyvät tuosta blogini oikeasta laidasta. Laitan linkit myös tämän tekstin loppuun.

Mutta se maa-artisokka. Tämä monella tapaa mukava kasvi on esiintynyt blogissani useampaankin kertaan, ja ansaitsee nyt ihan kokonaan oman tekstinkin.

Maa-artisokka on varsin helppohoitoinen mukulakasvi. Enemmänkin ongelmana voi olla, että se lähtee leviämään vähän liiankin kanssa. Siksi oikeastaan tärkeintä on vähän rajoittaa sen kasvua ja miettiä kasvupaikka huolella.

Runsas sato jo muutamasta mukulasta 

Maa-artisokka on kaunis ja näyttävä;
syksyisin latvat huitelevat korkeuksissa.

Maa-artisokka on sukua isoauringonkukalle. Se kasvaa varsin kookkaaksi ja näyttäväksi, korkeutta kasvilla on pitkälti kolmatta metriä ja leveyttäkin runsaanpuoleisesti. Syksyllä maa-artisokka kukkii kauniin keltaisin kukin, joten se on ihan näyttävä korkeana koristekasvinakin.

Maa-artisokasta syödään maan alle kasvavat mukulat, vähän kuin perunastakin. Jo muutamasta mukulasta kasvaa monta suurta kasvia, jotka tuottavat hyvän määrän satoa. Yksi kasvi kasvattaa ehkä reilun kymmenkunta syötävänkokoista mukulaa, jotka ovat pienimmillään pikkuperunan kokoisia ja suurimmillaan jopa nyrkin kokoisia.

Mukulat kasvavat hyvinkin myöhään syksyllä, ja pärjäävät maassa jopa yli talven, joten sadonkorjuulla ei ole kiirettä. Ainoa ongelma voivat olla myyrät, jotka myös tykkäävät herkullisista mukuloista.

Maa-artisokan suurin ongelma on se, että se on aika hanakka leviämään, Se lähtee helposti kasvamaan pienestäkin maahan jääneestä mukulasta, jopa mukulanpalasesta. Siksi kannattaa hetki miettiä, minne maa-artisokan istuttaa. Jos kasvattaa maa-artisokkaa suuremmassa kasvimaassa, joka käännetään vuosittain, voi pian löytää maa-artisokkia sieltä täältä ympäri kasvimaan.

Parasta on, jos saa varattua maa-artisokalle oman erillisen alueen, jossa se saa kasvaa samassa paikassa vuodesta toiseen. Minulla maa-artisokat kasvavat pienellä rajatulla alueella kasvihuoneen päädyssä, mistä ne eivät pääse leviämään varsinaiseen kasvimaahan.

Mukulat maahan keväällä

Maa-artisokka kasvatetaan kuten perunakin noista syötävistä mukuloista. Mukulat istutetaan maahan keväällä, 10-15 sentin syvyyteen. Taimien väli saa olla hyvinkin reilu puolen metriä, jopa vajaa metri.

Maaperän suhteen maa-artisokka ei ole kovin vaatelias, se viihtyy vallan hyvin savimaassakin. Myös hoitotoimien suhteen maa-artisokka on varsin vaatimaton. Kun maan lannoittaa istutusvaiheessa, ei lisälannoitusta liiemmälti tarvita. Suurikokoisena kasvina maa-artisokka ei pahemmin kärsi rikkaruohoista, ja se pärjäilee myös pitkälti sadevedellä.

Syksypuolella pitkät varret saattavat kuitenkin kaivata tukea, jos ne uhkaavat kaatuilla syysmysrkyissä.

Myöskään tuholaisia maa-artisokalla ei juuri ole, noita aiemmin mainitsemiani myyriä lukuun ottamatta.

Mukulat voivat olla sileäpintaisempia tai vähän muhkuraisempia.
Sileämmät mukulat on huomattavasti helpompi kuoria. Sanotaan, että
sileimmät mukulat kasvaisivat savimaassa, jota on muokattu
kuohkeammaksi kompostilla tai muilla maanparannusaineilla.

Jos maa-artisokanmukuloita haluaa säilöä talvikäyttöön, ne säilyvät parhaiten kellarissa hiekan tai lannoittamattoman turpeen seassa, kuten monet muut juurekset.

Risotto maa-artisokasta.

Risottoon, pizzaan, uunijuurekseksi
Maa-artisokka sopii monenlaiseen ruoanlaittoon, blogistani löytyykin usempi juttu maa-artisokan käytöstä: se käy mainiosti sosekeittoon tai risottoon, toimii hyvin uunissa paahdettuna - ja soveltuu jopa pizzaan! Tavallisimmin maa-artisokan toki tapaa ihan sellaisenaan keitettynä tai soseutettuna.

Syksyistä maa-artisokkasatoa.

Tässä vielä linkit aiempiin juttuihini eri kasvilajien kasvattamisesta:
Hajuherne
Juuriselleri
Parsakaali
Parsa
Porkkana
Talvivalkosipuli
Tomaatti

Satumainen juhannussoutelu

Lueskelin jälleen pienen tauon jälkeen erilaisia puutarhablogeja, ja löysin minulle uuden, mukavan tuttavuuden, Saran mökissä ja puutarhassa -blogin. Se on jännä juttu, että vaikka on jo pidemmän aikaa pyörinyt täällä blogimaailmassa, niin aina löytää yllättäin tällaisia itselle kokonaan uusia kivoja blogeja, joihin ei ole aiemmin jostain syystä lainkaan törmännyt.

Saran blogissa oli kiva kirjoitus juhannussoutelusta, joka palautti mieleeni oman taannoisen juhannusveneilymme.

Vaikka siitä on jo hetki aikaa, niin se oli niin vaikuttava tapahtuma, että siihen sopinee vielä palata. Varsinkin kun säätila on siitä muuttunut vallan toisenlaiseksi. Nyt kylmässä ja sateessa on mukava muistella juhannuksen lämpöä ja aurinkoa.

Lähdimme siis kauniissa säässä soutelemaan kapeaa jokea ylävirtaan. Vaikka olemme asuneet täällä jo aika kauan, en ole koskaan tullut käyneeksi tuolla jokisuistossa.

Joki polveili ja mutkitteli kauniina, toisinaan kapeampana ja väliin leviten pieniksi järventapaisiksi. Viimein saavutimme päätepisteen; viimeisen pienen pyöreän suvannon juuri ennen seuraavaa koskea. Siellä odottikin paratiisi, jollaista en ole koskaan aiemmin nähnyt!

Kasvillisuus rehotti kuin tropiikissa; puidenlatvat kaartuilivat rehevinä yläpuolellamme ja tiiviinvihreät ruohotuppaat kurottivat vedestä korkeuksiin. Siinä välissä välkehtivä vedenpinta täynnänsä hohtavanvalkeita lumpeenkukkia, väriläiskinä iloisen keltaiset ulpukat.

Tämä ei ollut kuitenkaan vielä kaikki. Yhtäkkiä huomasimme kaikkialla parveilevat sudenkorennot! Eivätkä ne olleet mitä hyvänsä korentoja, vaan jotain mitä en ole koskaan nähnyt: voimakkaan sinisenä hohtelevia, valtavan suuria korentoja.

Korennot pörräilivät pelottomina ympärillämme, laskeutuen aina välillä huilaamaan vedessä kelluville kukkasille. Me lähinnä haukoimme henkeä ihastuksesta. Tuli tunne kuin olisimme jossain vähintään 2000 kilometriä etelämpänä.

Kotiin palattua piti tietysti heti tutkia, mitä nuo pörriäiset oikein olivat. Ajatus tietysti oli, että kyseessä täytyy varmasti olla jokin suuri harvinaisuus.

Selvisi, että nuo ovat nimeltään immenkorentoja, eivätkä itse asiassa kovinkaan harvinaisia. Ne asustelevat nimenomaan hitaasti virtaavien jokien suvantokohdissa, missä on runsasta vesikasvillisuutta. Senpä vuoksi niitä ei pääse muualla näkemään.

Immenkorennolla on toinen hyvin saman näköinen sukulaislaji, neidonkorento, joka viihtyy myös samanlaisilla paikoilla, ja on hiukan immenkorentoa yleisempi.

Sekaisin pioniunikoista

Nupuillaan.

Nyt ne ovat alkaneet kukkia! - Ensimmäistä kertaa kasvattamani pioniunikot :)

Nehän ovat aivan ihastuttavia, miksi ihmeessä en ole hoksannut näitä aiemmin? No toisaalta, kiva että puutarhaan löytyy aina jotain uutta, mistä innostua.

Pioniunikot ovat kookkaita ja näyttäviä, värejä ja muotoja on joka lähtöön; löytyy herkkää pinkkiä, vaaleampaa ja upean
tummanpuhuvaa lilaa sekä kirkasta unikonpunaista. Enemmän ja vähemmän kerrottua, rimpsureunaa, pienempikukkaisempaa ja jättikukkaista.

Ehdin ottaa eilen kauniissa auringonpaisteessa muutaman kuvan näistä ihanuuksista.

Tänään sateen vihmoessa ei kuvaaminen onnistu. Voi myös olla, että
herkät kukinnot saavat nyt tuulen tuivertaessa ja sateen piiskatessa melkomoista kyytiä.

Mukavaa sunnuntaipäivää!

Oletko törmännyt pinkkeihin paaleihin?

Ohhoh, kävipä hassusti, olin mennyt vahingossa julkaisemaan tämän tekstin ihan keskentekoisena :) Sen siitä saa, kun päivittää blogia liian harvoin, rutiini häviää! Piti vain tallentaa aiemmin nopeasti muutamia ajatuksia, ja jatkaa juttu loppuun nyt myöhemmin, lisätä kuva ja muuta.

Vaan olittekin jo ehtineet kirjoittaa tekstiin kommenttejakin, toivottavasti ne eivät nyt katoa. Siispä, näin tuon piti mennä:

Näimme juhannusmatkalla hauskan näyn: maalaismaisemaan oli ilmestynyt pinkin värisiä rehupaaleja, siellä ne olivat sulassa sovussa perinteisten valkoisten joukossa.

Pinkit paalit näyttävät maisemassa kuin jättimäisiltä vaahtokarkeilta.
Varsinkin silloin, kun niitä on sekaisin valkoisten sisartensa kanssa :)
Ja sopivatpahan tähän blogini värimaailmaankin, pitäisiköhän nämä ottaa blogin tunnuskuvaksi?

Tuotahan piti tutkia tarkemmin, mikäs juttu nuo oikein ovat? Paalien takaa selvisikin mielenkiintoinen ja tärkeä asia, paalien pinkillä kalvolla tuetaan Rintasyöpäyhdistyksen toimintaa. Siispä tärkeällä asialla. Ja mikä mukavaa, viljelijät ovat myös lähteneet innolla mukaan kampanjaan.

Paalit näyttävät herättäneen monenlaista keskustelua, puolesta ja vastaan. Sopivatko suomalaiseen maisemaan vaiko eivät. Minusta ne näyttävät ainoastaan hauskoilta, tuovat vähän väriä ja uutta ilmettä. Ja vielä kun näillä on erittäin hyvä tarkoituskin. Oikeastaan valkoiset paalit eivät olekaan minusta kovin kauniita, ainakaan näihin verrattuna. Mutta yhdessä ne ovat kyllä ihan hyvä pari :)

Oletko sinä törmännyt pinkkeihin paaleihin?