torstai 31. lokakuuta 2013

Tuttavuutta butternut-kurpitsan kanssa

Kaupan tiskillä.
Butternut - tai myski - tai talvikurpitsa tuntuu olevan tämän ajan hitti. Erilaisia valmistusohjeita tulee vastaan siellä sun täällä.

Törmäsin minäkin Kaupungissa kaupassa käydessäni tuohon jotenkin hellyttävän näköiseen, ja vielä kauniin nimen omaavaan uutuuteen, enkä tietenkään malttanut olla ostamatta. Täytyyhän tuota päästä maistamaan.

Halkaisin kurpitsan pituussuunnassa ja kaivelin iloisen oranssin kurpitsanmallon ulos, siemenet talteen erikseen, ne voi paahtaa pannulla. Sisus on aika kovaa tavaraa, mutta kyllä se sieltä lähti. Paloittelin sisuksen ja sekoitin joukkoon ruokaöljyä ja yrttisuolaa. Laitoin palaset takaisin kuorenpuolikkaisiin ja kypsensin uunissa 200 asteessa reilun puoli tuntia.

Ja se maku, nam! Hyvin omintakeinen, muistuttaa etäisesti bataattia, mutta jopa maukkaampaa, ainakin erilaista. Eikä mausta ensimmäisenä tulisi lainkaan mieleen kurpitsa.

Näppärä kypsennystapa on myös sellainen, että tekee halkaisun jälkeen sisukseen pitkittäisviiltoja ja lorauttaa puolikkaiden pintaan öljyä ja vielä vähän suolaa. Tämän jälkeen kypsennys uunissa.

Mikä mukavinta, butternutkurpitsaa voi hyvin yrittää kasvattaa meilläkin, tämän siemeniä pitää siis ehdottomasti hankkia kokeiluun ensi kesäksi! Nämä yksilöt olivat peräisin Ranskanmaalta.









tiistai 29. lokakuuta 2013

Fine dinig versus kotiruoka

Tässäpä kaksi asiaa, joita ei ehkä paranisi lainkaan verrata keskenään, vähän kuin saapasta sandaaliin vertaisi. En silti malta olla tätä tekemättä.

Olimme nääs perheen kera tuossa männä viikonloppuna Kaupungissa syömässä fiinimmin kuin olemme koskaan olleet, ja ehkä tulemme olemaankaan.

Olin ostanut pääsyn tähän ruokailutilaisuuteen Puolison taannnoisen syntymäpäivän juhlistamiseksi. Melkoinen hyppy tuntemattomaan, hyvin erikoinen tapahtuma kaikkine kommervenkkeineen. Julkaisukelpoisia kuvia ei valitettavasti ole, niin käy aina näissä vähän hämmentävämmissä tilanteissa.

Ensikosketus tilaisuuteen oli kanssaruokailijoiden tarkkailu, siellä helisivät useammassa kaulassa monenkirjavat Rotisseur-vitjat. Tässä yleissivistyksen vuoksi pieni pätkä Chaîne des Rôtisseurs Finlande- järjestön sivulta:

Käätyjen väri kertoo jäsenen taustasta
Järjestön jäsenet kantavat järjestön tilaisuuksissa käätyjä, jotka kertovat jäsenen statuksen organisaatiossa. Harrastaja- ja ammattilaisjäsenillä sekä hallinnossa toimivilla jäsenillä on eri värisiä käätyjä.
Jäsenen ilmoittautuessa kapitulin installointitilaisuuteen, järjestö tilaa käädyt ja diplomit Pariisista. Ne luovutetaan vain installoinnin yhteydessä, eikä niitä toimiteta postitse tai muulla tavoin.
Siitä, mitä käätyjen eri värit kertovat kantajastaan, löytyy tietoa käätyoppaasta.

Mielenkiintoisia juttuja noilla sivuilla, kannattaa tutustua! Löytyy myös linkki yhteen heidän jäsenensä mukavanoloiseen ruokablogiin.

Mutta takaisin sinne notkuvien herkkupöytien ääreen. Sinne me maalaiset asetuimme pöytään, jossa onneksemme muut ruokailijat olivat vähän nuorempia, paikalla vissiin myös lähinnä uteliaisuuttaan. Olivat yhtä ihmeissään kuin mekin mm. siitä, mitä niistä monista eri kokoisista haarukoista, lusikoista ja veitsistä tuli milloinkin käyttää.

Ensimmäinen episodi tapahtui kun kasvissyöjä-tyttäremme luki listalta syöneensä heti sisään tullessa Amuse bouchena palasen herkullista, rapeaa siannahkaa! Itse epäilin sitä vaahdotetuksi munanvalkuaiseksi. Itkuhan siinä tytöltä pääsi, niin paljon yökötti pelkkä ajatuskin. Ei sentään yökännyt, vaikka lähellä taisi olla.

Alkuesittelyjen, -puheiden, -juomien sun muiden koreografioiden jälkeen oli aika käydä alkuruokapöytään, jossa oli ihmettä monenmoista, lihaa, kalaa, kasvista.

Hyviä, herkullisia makuja. Muun muassa metsäjänistä, viiriäistä, peuraa, karitsanmunuaisia... Vähän tutumpana mm. nahkiaisia ja kantarellejakin löytyi. Oli siinä meillä ihmettelemistä, ihan syömäkelpoista kuitenkin kaikki.

Pääruoka tarjoiltiin pöytiin hopeavadeilta, joita kuulemma oli haalittu tilaisuuteen ympäri Suomenmaan. Oli karitsaa kera tryffelikastikkeen ja ihan tavallisten uunijuuresten. Niistä täytyy tässä kohtaa sanoa, että meikäläisen kotiuunin vastaavat on kyllä paljon maistuvampia.

Tässä vaiheessa ruokailua aikaa oli kulunut yli kolme tuntia!

Loppumetreillä sattui toinen pikkuepisodi, kun pisteeksi iin päälle pöytään ilmestyi Petit fours, muutama pikkumakea. Suuni tunsi pienen neliskanttisen suklaakonvehdin maussa hienoisesti saippuaa, lähinnä Mäntysuopaa, ja erehdyin tämän hiljaisesti perheenjäsenillemme ääneen sanomaan. Oli kuitenkin kuulunut myös pöydän toiselle puolelle ja vastapäinen nuori nainen purskahti sellaiseen nauruun, että herkut suusta pärskähtivät pihalle.

Neljän tunnin ruokailun jälkeen oli arvion aika: todella mielenkiintoinen, kokemisen arvoinen kerran-elämässä-tapahtuma. Ruoka - osin hyvää, osin loistavaa, joiltain osin ei-niin-erityistä.

Vaikka itse sanonkin, niin voi kyllä todeta, että monessa kohtaa oma, rakkaudella ja pienissä erissä tehty kotiruoka pärjää Fine diningille yllättävänkin hyvin.

Tilaisuuden hyötysuhteesta kerrottakoon vielä, että keittiö- ja tarjoiluhenkilökuntaa oli hommissa reilusti päälle viisikymmentä, kun meitä ruokailijoita oli nelisensataa. Eipä ollut ainakaan tehokkuutta vedetty ihan tappiin, kiva nykyaikana joskus näinkin.  

sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Sunnuntai-illan pelastaja

Näin saattaa käydä sunnuntai-iltana: ruokakaapit tuntuvat ammottavan tyhjyyttään ja jostain pitäisi taikoa vielä yksi ateria.

Vohvelit ovat hyvä pelastus tässä tilanteessa, eivätkä syöjätkään yleensä pane ratkaisua pahakseen.

Vohvelit muuntuvat moneksi ja syntyvät yksinkertaisimmillaan kaapeissa olevin perusaineksin. Kirpparilöytönä hankittu vohvelirauta onkin keittiökapistus, jota tulee säännöllisesti käytettyä.

Tässä tosi simppeli vohvelitaikina, johon riittävät huushollista yleensä löytyvät tarpeet. Jotain höystettäkin varmasti keksii, tilanteen mukaan suolaista tai makeaa - tai molempia!

Gluteenittomat vohvelit ovat vähintään yhtä hyvän makuisia kuin tavanomaiset, ehkä jopa hiukan rapeampia. Jos taikinan ei tarvitse olla gluteeniton, jauhot voi vaihtaa vehnäjauhoon. Suunnilleen samoista aineksista, kananmunalla täydennettynä, voi toki loihtia lettujakin, tai pannukakun.

Hyvä, yksinkertainen gluteeniton vohvelitaikina
(5-6 vohvelia)

75 g margariinia
1,5 dl maitoa
2,5 dl gluteenitonta jauhoa
1/2 rkl leivinjauhetta
1,5 dl jääkylmää vettä

Sulata rasva ja jäähdytä se. Sekoita maito, jauhot ja leivinjauhe tasaiseksi taikinaksi. Lisää vesi sekoittaen pienissä erissä ja lopuksi rasva. Taikina saa olla aika tanakkaa, vähän kuin löysää puuroa. Paista vohveliraudalla kaataen pannuun kerralla vajaa desi taikinaa.

Yläkuvassa gluttivohveli kera pakastimesta kaivetun omenahillokkeen. Vieressä letun kanssa kinuskikastiketta ja lakkoja - no kun ne on niin terveellisiäkin ;)

perjantai 25. lokakuuta 2013

Keittiön sydän

Koti on keittiön sydän, vaan mikä onkaan keittiön sydän - tottakai liesi. Meillä se on ihana, vielä hyvin toimiva Strömbergin vintageliesi varmaankin -70-luvulta.

Liesi on mielenkiintoisen oranssipunainen, iso ja hyvä. Pieniä puutteita siinä toki kuitenkin on, ja siksi olemme aina välillä suunnitelleet sen päivittämistä tuoreempaan.

Kerran kun tosissamme puuhasimme liedenvaihtoa, nousivat yllättäin tyttöjemme kaverit vastarintaan - heidän mielestään liesi on niin hieno ja olennainen osa meidän keittiötämme, ettemme saa siitä luopua. Jätimme hankkeen ainakin siltä erää.

Emme myöskään ole ainakaan toistaiseksi löytäneet monilta ominaisuuksiltaan yhtä hyvää tai parempaa liettä kuin tämä. Levyt ovat juuri sopivat kattiloillemme ja uunin alla on suurensuuri säilytystila, johon mahtuvat kaikki padat ja pannut.

Kävin tässä juuri kodinkoneliikkessä, jossa satuin mainitsemaan tuon lieden vuosikymmenen. Meinasi kauppias melkein väkisin myydä uuden. Lupasin, että ostan, jos löytyy liesi, jossa tuo säilytystila on lähellekään yhtä suuri kuin tässä. Ei tullut kauppoja.

Keskustelimme myös erilaisista liesityypeistä. Myyjä kertoi, että perinteiset valurautalevyt ovat jälleen kasvattaneet suuresti suosiotaan sen vuoksi, että keraaminen liesi on niin paljon perinteistä hitaampi. Törmäsimmekin tähän hiljattain, kun tyttäremme ihmetteli uuden kämppänsä keraamisen lieden hitautta. Korjaajakin kävi, liedessä ei ollut vikaa.

Toivottavasti liesi jaksaa palvella meitä vielä pitkään, varaosiakin on ainakin tähän saakka löytynyt. Jälleen esimerkki siitä, miten kestäviä tavaroita ja laitteita aiemmin osattiin (tai haluttiin?) tehdä. Vasta jouduimme uusimaan vain muutaman vuoden vanhan jääkaappi-pakastimen, josta useampi osa hajosi korjauskelvottomaksi. Valmistajan mukaan ihan normaali käyttöikä!  

torstai 24. lokakuuta 2013

Jouluruukkua!

Kaksi kuukautta jouluun on, laskin aivan itse äsken... hui!

Vielä ei kuitenkaan tarvitse aloittaa jouluhössötystä sen kummemmin, paitsi että nyt voi jo tehdä hyvillä mielin Jouluruukkua!

Monet jouluruoat ovat niin hyviä,
että niitä kannattaa ehdottomasti tehdä muulloinkin kuin vain joulun aikaan. Monethan ovat hyvin yksinkertaisia kasvisruokia kotimaisista kasviksista, etenkin juureksista, vaikkapa laatikot.

Jouluruukku ei ole perinteisiä jouluruokia, meillä sitä on tehty vuodesta 1992. Tarkistin juuri, sillä alkuperäinen ohje on peräisin mainoksesta Kotivinkin Joululehdessä tuolta vuodelta, meillä muunneltu hiukan mm. gluteenittomaksi. Hiukka työläs, mutta ehdottomasti vaivan väärti.

Tähän ihanuuteen tulee lähinnä juureksia ja yrttejä, se käy hyvin monen ruoan lisukkeeksi vaikkapa perunan sijaan tai ihan pääruoaksikin. Nimikin on niin mukava, että käytämme sitä ympäri vuoden, siitä tulee aina hyvällä tavalla vähän jouluinen olo. Itse asiassa varsinaiseen joulupöytään tämä ei meillä kuulukaan, vaan ehkä enemmänkin joulunodotukseen.

Ja näin se menee:

1/2 kg porkkanaa
1/2 kg lanttua
200 g selleriä
2 sipulia
1/2 rkl suolaa
2 tl timjamia
1 tl salviaa
1 tl rosmariinia
1/2 tl mustapippuria
2,5 dl kermamaitoa
1 rkl gluteenitonta jauhoa
200 g juustoa, esim. Emmental

Kuori kasvikset ja leikkaa hyvin ohuiksi viipaleiksi. Yhdistä suola ja mausteet keskenään. Kaada kerma kattilaan, lisää jauhot ja kuumenna sekoittaen. Lisää raastettu juusto ja sekoita, kunnes juusto on sulanut.

Lado kasvisviipaleet kerroksittain parin-kolmen litran uunivuokaan. Ripottele mausteseosta ja kaada juustokastiketta kerrosten väliin. Peitä astia kannella tai alumiinifoliolla. Kypsennä 175-200 asteessa noin pari tuntia, tarkkaile kypsymistä. Poista kansi tai folio kypsentämisen loppuvaiheessa, jotta pinta saa väriä.

Vinkki: myös punajuuri sopii tähän hyvin, vaikka lantun tilalle, ja toki muitakin juureksia voi käyttää.

maanantai 21. lokakuuta 2013

Ensimmäinen Parasta puutarhasta -kilpailu!


Kilpailu on päättynyt, kiitoksia osallistuneille!

Blogin sivujen katselukertojen määrä on saavuttanut 5 000 rajan, on ensimmäisen kilpailun aika!

Kuvassa maa-artisokan varret kurottelevat kohti taivaita. Kysymys kuuluukin, arvaa, kuinka korkea versoista pisin oli ollessaan korkeimmillaan sunnuntaina 13.10.? Vastaus viiden sentin tarkkuudella.

Oikein tai lähimmäs oikein veikannut saa Tampereella ja Pirkkalassa toimivan Kukkarin lahjoittaman sievän lahjapakkauksen. Pakkauksessa on mm. kaksi ruukkua metalliverkkokoreissa sekä vähän siemeniä.

Mikäli oikein veikanneita on useampia, voittaja arvotaan näiden joukosta.

Kilpailu päättyy 15.11.2013

Laita arvauksesi kommenttikenttään, yhteystiedoksi osoite, puhelinnumero tai s-postiosoite. Mikäli et halua laittaa yhteystietoasi näkyville kommenttikenttään, lähetä se s-postitse parastapuutarhasta (at) gmail.com. Laita silloin arvaukseesi nimimerkki ja sama nimimerkki myös sähköpostiviestiin.

Saat toisen arvausmahdollisuuden jos linkität kilpailun blogiisi ja kolmannen, jos liityt blogini lukijaksi.

Mikäli voittaja ei ole jättänyt postiosoitettaan enkä tavoita häntä viikon sisällä, arvotaan palkinnolle uusi voittaja.

Kenkälöytö

Tarkoitukseni ei ole täällä blogissa liiemmälti shoppailujani esitellä, semminkin kun tällä saralla ei ole juurikaan uutisoitavaa, kun asian harrastaminen jää minulla varsin olemattomaksi (onkohan Puolisolla samanlainen näkemys?).

Tätä en nyt kuitenkaan malta olla kertomatta. Olin nimittäin tuossa syyslomalla Kaupungissa ihan huvin vuoksi ja ajan kanssa kiertelemässä, harvinainen tapahtuma. Tarkoituksena oli löytää jotkut tähän vuodenaikaan sopivat kengät jalkaan.


Vaan mitä kenkäkaupassa odottikaan; poistomyynnissä tämä kenkäpari, juuri kokoani 39, mitä ei yleensä koskaan saa mistään aleista. Sovitin näitä epäröiden kerran jos toisenkin, tällaisiahan en siis tullut hakemaan, enkä ole mitään vastaavia koskaan omistanutkaan. Vähempikin korko riittää, ei näillä ainakaan puutarhahommia tehdä - paitsi ehkä nurmikon ilmastointia ;)

Mutta jos näille jotain juhlakäyttöä joskus tulisi, noita juhlia kun näyttää riittävän. Kengät sopivat jalkaan kuin Tuhkimolle, vaikkeivät maailman mukavimmilta näytäkään. Ovat täyttä nahkaa ja hintaa oli kokonaisen kympin - luit oikein, 10 (kymmennen) euroa. Kenkäpari muutti maalle. Juhlakutsuja saa edelleen esittää :)

sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Tiedätkö mitä,

sen verran vilkasta on täällä blogissa ollut, että kokonaista 5 000 katselukertaa näyttäisi olevan täynnä ihan pian, hienoa ja kiitoksia! Blogi kun ei ole vielä kolmea kuukauttakaan.

Laskurihan löytyy tuolta oikealta alhaalta, katselukertojen määrä kasvaa tasaisesti, mukava juttu. Jokohan mahtaisi vuodenvaihteessa olla kasassa 10 000?

Tällä hetkellä katselukertoja kertyy päivässä usein jo yli sata. Vilkkaimpia viikonpäiviä näyttävät jostain syystä olevan tiistait, mistähän sekin johtunee - vähemmän muita harrastuksia?

Blogin suosituin juttu on kuten aiemminkin mainio tomaattikastike. Toiseksi on kiilannut paholaisen hillo, kolmannen sijan jakavat kesäkurpitsajuttu ja uudempi tulokas ihana semifreddo-jälkkäri.

Tässähän pitää pian keksiä blogiin jotain kivaa 5 000. katselukerran juhlistamiseksi - olisiko kilpailu...?

lauantai 19. lokakuuta 2013

Vähän hilettä pinnassa

ei haittaa suppilovahveroita. Kävin eilen katsastamassa tilanteen, oikein hyväkuntoisia suppiloita löytyi vielä runsaasti pienestä lumisateesta ja pakkasesta huolimatta.

Jos mielii vielä suppiloita, kannattaa mennä viikonlopun aikana kipinkapin metsään.

Siellä missä pakkanen on jatkunut, ovat sienet nyt varmasti jäässä. Nyt on viimeiset hetket suppiloiden keruuseen, ellei sitten säätila vielä muutu tästä selkeästi läpimämmäksi.

Yhden jäätymisen suppilot kestävät hyvin. Niitä voi kerätä jäisinäkin ja antaa sulaa. Siitä ne eivät kuitenkaan selviä, jos sää vaihtelee niin, että sienet pääsevät useamman kerran jäätymään ja sulamaan.

Kuvassa pikaisesti keräämäni sienet, jotka matkasivatkin jo sukulaisille Itä-Suomeen.

perjantai 18. lokakuuta 2013

Hyvä, ettei jäänyt viime tippaan...

jälleen kerran, kun eilen räntäsateessa pesin puutarhan purkkeja ja purnukoita, ihan virkistävää :)
No, nytpä ne on puunattu kevättä odottamaan!

Tänään olikin maa sitten jo pienen lumikerroksen peitossa.

Talventulo se aina yllättää, ainakin puolilaiskan puutarhurin. Jotenkin tuntuu, että tänä vuonna oma aikataulu on kulkenut eri asioiden suhteen vähän jäljessä, liekö harvinaisen lämpimän syksyn syytä?

Voisikohan sitä ensi keväänä, kun kaikkea innoissaan istuttelee, miettiä myös sitä vaihetta, kun ne pitää aikanaan raivata pois. Ja olisikohan tätä syyslomaa mahdollista vähän aikaistaa, pikkuisen turhan arktista alkaa olla ainakin näihin hommiin.

Lienee pakko uskoa, että kesä ja kohta syksykin alkavat olla mennyttä ja suuntautua talven odotukseen.

torstai 17. lokakuuta 2013

Verta viiskymppisillä :x

Näin hirvenmetsästysaikaan ja Puolison huomisen syntymäpäivän johdosta tuli tässä elävästi mieleeni hänen taannoiset 5-kymppisjuhlansa.

Juhlien jo ollessa hyvässä vauhdissa paikalle tärähti juhlavieras varsin yllättävine lahjoineen. Tuli kai suunnilleen suoraan hirvimetsältä ja mukana oli parasta mitä 5-kymppisjuhliin voi tuoda, kokonaisen hirven tuoreet sisäelimet. Ja se ei olekaan ihan vähän: kilo- ja sankokaupalla verta tihkuvaa sydäntä, maksaa ja munuaisia.

Koska tavara oli aivan tuoretta, se piti tietysti siinä paikan päällä käsitellä. Ei muuta kuin kakut ja keksit vähän sivuun siinä juhlakeittiössä ja ne niljakkaat klöntit tiskipödälle. Hämmennykseltäni minulla ei valitettavasti ole tilanteesta yhtään valokuvaakaan.

Lahjan tuoja on eläintentäyttäjä ja valokuvaaja, supliikki mies ja mainio pedagogi. Siinä alkoikin yllättävä opetuksellinen ohjelmanumero kesken juhlien. Pikkuhiljaa kaikki teinit ja pienemmätkin lapset kertyivät muun ohjelman äärestä ringiksi ympärille, kun Raimo esitteli noita eri kappaleita. Käsitteli, puhdisti ja pilkkoi ja antoi vinkkejä, mitä mistäkin voi valmistaa.

Kaikki siinä juhlatamineissaan hiirenhiljaa kuuntelivat miehen tarinointia. Hyvinkin toista tuntia vierähti, ennen kuin tavarat olivat valmiit, jääkaapeista oli saatu raivattua sopiva tila ja sisälmykset asettuivat sinne somasti juhlajuomien ja -herkkujen lomaan. Ja keittiö yltäpäältä veressä, siivoustyö ei näyttänyt kuuluvan pakettiin ;)

Oikein hyvää syntymäpäivää Puoliso!

keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Kiisselit - helppoa, halpaa, hyvää!

Kiisseleitä tulee tehtyä ihan liian harvoin, vaikka ne ovat niin helppoja ja hyviä.

Välillä onneksi tulee kiisselikausi, jolloin niitä syntyy tuon tuosta. Kiisselin tekeminen on myös yksi parhaita tapoja käyttää oman puutarhan mehuja ja marjoja.

Olemme tyttäreni kanssa molemmat hurahtaneet yksinkertaiseen vaniljakiisseliin, se on kuin tehty meidän molempien makuhermoille. Syömme sen yleensä kilvan ahnehtien, tuskin malttaa odottaa jäähtymistä.

Tällä kertaa tein kaveriksi toisen kiisselin suolta noukituista karpaloista.

Helppo vaniljakiisseli

1 kananmuna
1/2 dl maissitärkkelysjauhoa
1/2 dl sokeria
8 dl maitoa
1 rkl vaniljasokeria

Sekoita kattilassa muna, jauhot ja sokeri. Lisää joukkoon maito pienissä erissä sekoittaen. Kuumenna seos kiehuvaksi koko ajan sekoittaen ja keitä pari-kolme minuuttia. Anna jäähtyä ja sekoita joukkoon vaniljasokeri.

VINKKI: Vaniljakiisseliä on hyvä tehdä silloin, jos on jäämässä ylimääräistä, jo viimeisiään vetelevää maitoa. Se käy kiisseliin oikein hyvin.

P.s. Tiedäthän, että vaniljasokeri sisältää aitoa vaniljaa. Vanilliinisokeri taas on maustettu keinotekoisella vanilja-aromilla. Itse suosin sen vuoksi ensimmäistä.



tiistai 15. lokakuuta 2013

Huh, suppiloita

Suppilovahveroihin pätee erinomaisesti sanonta, kuin sieniä sateella.

Suppiloita on ihan tosikiva poimia, niitä kertyy nopeasti melkoiset määrät. Mutta, mutta... sitten ne pitäisi vielä puhdistaa ja käyttääkin.

Meille on käynyt niin, että olemme syöneet aikanaan sen verran paljon suppilovahveroita, että olemme aikalailla kyllästyneet sen voimakkaaseen makuun. Sen vuoksi meillä ei suppiloita juuri kulu, vaikka tykkäämme kovasti niitä kerätä. Ongelmaksi muodostuu siis tuo jatkojalostus.

Meille runsaisiin suppiloesiintymiin tottuneille oli hauskaa katseltavaa, kun vein sukulaisperheen muutama vuosi sitten metsään, jossa suppiloita riitti. Voi sitä riemua ja innostusta, kun löysivät jatkuvasti yhä lisää sieniä!

Aikanaan löysimme sellaisen suppilopaikan, jonne ei kannattanut mennä lainkaan sankojen kanssa, vaan otimme mukaan isohkot saavit, jotka täyttyivät varsin nopeasti. Metsä oli tietysti vanha ja hakkuuiässä, kuten parhaat sienimetsät yleensä. Ei siis mennyt kauaa, kun metsä olikin hakattu pois.

Kuvassa Puolison keräämät toistakymmentä litraa suppiloita odottavat puhdistajaansa. Vaan nytpä taisi suppilorumba päättyä tältä syksyltä, kun yöpakkaset tulivat.

sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Juurekset hiekkaan vai turpeeseen?

Juuresten matka jatkui kellariin. Jotteivät juurekset nahistu, ne pitää säilöä johonkin "väliaineeseen". Parasta tähän olisi hieno hiekka, hiekkalaatikkohiekka on vallan sopivaa. Vaan sellaista ei meiltä tällä hetkellä löydy, niinpä lannoittamaton turve saa toimia korvikkeena.

Jos käyttää hiekkaa, niin astioista tahtoo tulla niin painavia, ettei niitä nosta kukaan. Siksipä kokeilin joskus turpeen ja hiekan seosta, se toimi kaikin puolin vallan hyvin.

Kun juurekset ovat kuivahtaneet hiukan pinnastaan, ne ladotaan astioihin kerroksittain vieri viereen siten, etteivät ne aivan kosketa toisiaan eikä mielellään astian reunojakaan. Näin sen vuoksi, että jos yksi porkkana tai muu jostain syystä pilaantuu, ei tämä pilaantuminen tartu naapureihin. Kerrosten väliin tulee tuota väliainetta, sitä laitetaan myös kerros pohjimmaiseksi ja pintaan.

Porkkanan naattien katkaisusta tuntuu myös olevan erilaisia koulukuntia. Itse katkaisen jättäen ihan pienen naatinpätkän. Katkaisu sujuu hyvin lapiolla, kun latoo porkkanat nostaessa naatteineen maahan siistiin riviin.

Toiset taas ovat sitä mieltä, että naatti pitää katkaista ihan kokonaan aivan porkkanaa myöten, minkä pitäisi estää porkkanoiden kasvuunlähtö keväällä. Oman kokemukseni mukaan näin katkaistut porkkanat nahistuvat nopeammin kuin tuolla ensimmäisellä tavalla. Mene ja tiedä, kannattaa kokeilla, mikä sopii parhaiten omaan kellariin ja muihin olosuhteisiin.  

Jotkut ovat kokeilleet porkkanan säilömistä kellarissa entisaikain metallisissa maitotonkissa, ihan sellaisenaan ilman mitään väliaineita. Valitettavasti ei ole kokemusta tästä.

lauantai 12. lokakuuta 2013

Syksyn tärkein retki

Loppysyksyn retki karpalosuolle on tämän vuodenajan tärkein riitti, lähes juhlava hetki. Suolla on niin kaunista ja rauhallista. Tuoksuvalla, pehmeän upottavalla paksulla rahkasammalella on mukava kävellä, ja käyhän se hyvästä kuntoilustakin.

Melkein sama, löytyykö niitä karpaloitakaan. Vaikka onhan se toki kivaa, jos löytyy. Ovat niin erikoisia marjoja omalaatuisella kasvupaikallaan sekä kasvutavallaan pitkin poikin suon pintaa, ja vielä ajankohdallaankin. Siihen aikaan vuodesta, kun juuri muuta saalista ei suppilovahveroita lukuun ottamatta enää löydy.


Toissasyksynä valtavan suuria karpaloita oli aivan käsittämättömän paljon. Parhaimmilla paikoilla niitä oli melkein useampana päällekkäisenä kerroksena, en ole moista koskaan aiemmin nähnyt. Poimiminen oli harvinaisen nopeaa, eikä marjoja tietenkään malttanut jättää keräämättä, vaikkei kovin suurelle määrälle olisi oikein käyttöäkään.

Karpaloilla on toki lukuisia terveysvaikutuksia, ja niistäkin voi valmistaa monenlaista - vaikkapa kiisseliä, mehua, jäädykettä, munanvalkuaisessa ja tomusokerissa pyöritettyjä karpalokarkkeja...

Jo suolle varustautumisessa on kunnon retkimeininkiä, sinne ei pidä lähteä ihan heppoisin varustein. Kastumiseenkin täytyy varautua. Monena kylmänä syksynä on tullut poimittua karpaloita kädet kohmeessa niin kauan, kuin vain sormet jollain tavoin liikkuvat. Näihin verrattuna erityisen nautinnollisia ovat tällaiset syksyt, kun lämpötila pysyttelee reilusti plussan puolella, eikä poimiessa palella lainkaan.

Karpaloretki on upea päätös syksyn sadonkorjuukaudelle.

perjantai 11. lokakuuta 2013

Juurekset ylös!

Tuli viimein aika nostaa maasta loputkin juurekset ja purjot, sillä ensi viikolle näyttää olevan luvassa useampia pakkasöitä. Todella hyvinä ovatkin maassa säilyneet!

Porkkanat ovat kasvaneet loistavasti, voikohan porkkanaa syödä liikaa? Juurisellerit ovat jääneet vähän pieniksi. Johtunee kesän kuivuudesta, vaikka yritinkin niitä kastella.

Juurekset jatkavat tästä matkaansa kellariin, purjot osin sinne ja osin pakkaseen, sillä säilyvät kellarissa hyvinä vain suunnilleen jouluun saakka.

Viikonloppuna odottaa ainakin kasvimaan ja kasvihuoneen loppuraivaukset. Ensi viikolla onkin sitten tiedossa syyslomaa, ihanaa!  

keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Lempikasvini

Näin kun kesä on enää muisto vain, on mukava muistella kesäjuttuja. Niin kuin vaikkapa erilaisia kasveja.

Suosikkikasvini ovat pysyneet suunnilleen samoina kautta vuosien.

Hyötykasveista parsakaali on ehdoton ykkönen. Kaunis silmälle, sopii moneen eikä siihen kyllästy koskaan. Ravintoarvoltaankin erinomainen.

Parsakaali onnistuu useimmiten, mutta tarjoaa myös hiukan haastetta. On myös monta mahdollisuutta epäonnistua sen kanssa, kun on herkkä tuholaisille ja epäsuotuisalle säälle.

Tomaatit ovat myös tärkeitä, suunnilleen samoista syistä. Lemppareihin kuuluvat lisäksi ainakin maissi, herneet, pavut ja porkkanat.

Nyt kun myös kukat ovat saaneet puutarhassa sijansa, parhaimmistoa ovat yksinkertaisuudessaan mutta samalla näyttävyydessään auringonkukka sekä tsinnia, joka löytyy yllä olevasta kuvasta (upeita värejä!) - ja unikot muistuttamassa mukavista reissuista Ruotsiin Gotlannin saarelle.

Eri väriset tuoksuherneet ovat herkkyydessään ihan välttämättömiä; alkuun päästyään ovat aika huolettomia ja yhdestä ainoasta kasvista kasvaa todella näyttävä pehko.

Myös jaloleinikit ovat kauniita, niitä en ole kyllä saanut oikein kunnolla onnistumaan. Krasseja ja kehäkukkia pitää myös olla, ne onneksi kylväytyvät aikalailla itsestään.

Mistä kasveista sinä pidät?

maanantai 7. lokakuuta 2013

Maalaiselämää ja kaupunkilaiselämää

Viikonloppuna ohjelmassa oli jälleen juhlat, tällä kertaa Pääkaupungissamme. Kahvipöytäkeskustelu kävi sattumoisin muun muassa maalais- ja kaupunkilaiselämässä ja niiden eroissa.

Huomasimme, että kaiken kehityksen mennessä eteenpäin jättimäisin loikin, vaikuttaisi ero suomalaisen maaseutu- ja kaupunkielämän välillä kasvaneen ennennäkemättömän suureksi. Ero pläjähtää silmille, kun Kaupunkilainen menee käymään Maaseudulla tai toisin päin. Koko ihmisten elämisen ja olemisen rytmi, tekemisen tapa, puheenaiheet ja kaikki on niin kovin erilaista, että sitä on melkein vaikea ymmärtää, käsittää ja uskoa todeksi - olemmeko tosiaan samassa maassa?

Maaseudun ja kaupungin etääntyessä toisistaan ovat eri maiden suuret kaupungit taas alkaneet muistuttaa yhä enemmän toisiaan, jopa siinä määrin, että Pääkaupunkimme alkaa olla lähempänä monia eurooppalaisia kaupunkeja kuin suomalaista maaseutua.

Itse olen viime päivinä havahtunut siihen eroon, että täällä maalla aikamme ei juuri koskaan kulu siihen, että odottaisimme tai jonottaisimme jotain. Auto parkkeerataan sen kummemmin etsiskelemättä siihen vapaaseen ruutuun kaupan viereen. Kaupan kassalle, pankin ja apteekin tiskille kävellään yleensä suoraan. Jos kaupassa joskus ruuhka-aikaan sattuu olemaan yhden tai kahden asiakkaan jono, niin se hetki kuluu yleensä pieneen rupattelutuokioon edessä tai takana olevan tuttavan kanssa.

Elämä soljuu täällä jatkuvasti eteenpäin jotain tehden - tai jos ei tehdä mitään, ollaan vain ja nautiskellaan tai ihmetellään, muttei erityisemmin odotella, ainakaan samassa mielessä kuin tuolla ruuhkaisemmissa ympäristöissä. Toki voidaan odottaa vaikkapa sadesäätä, poutapäiviä tai tomaattien kypsymistä. Mutta se odotus on erilaista.

Kaupungissa käydessäni havahduin siihen, kuinka suuret määrät ihmisiä koko ajan seisovat tai istuvat jossain odottamassa tai jonottamassa milloin mitäkin - valojen vaihtumista, omaa vuoroa. Töistä taitaa olla iskostunut takaraivoon ajatus, kuinka paljon yhteistä aikaa meneekään hukkaan, kun odotetaan myöhässä olevaa palaveriin tulijaa. Entäs noiden kaikkien liikennevaloissa seisovien?

perjantai 4. lokakuuta 2013

Ei ihan putkeen

Olinpa tässä eräänä aamuna menossa Kaupunkiin töihin kaikin puolin hyvässä järjestyksessä: ajoissa, suunnilleen kaikki mukana ja melkein meikanneenakin (ei niin kuin ne jotkut, jotka kerkiää meikata liikennevaloissa toisen silmän ja se toinen jää meikkaamatta). Autokin oli juuri parkkeerattu kunnialla parkkitaloon, vapaa paikka tosin löytyi vasta ylimmästä kerroksesta.

Siinä käsilaukku iloisesti olalla keikkuen lähdin alas niitä parkkitalon rappusia. Se käsilaukku oli tietysti auki niin kuin meillä maalaisilla yleensä, ja sen sisällä meikkipussikin, mitä niitä turhia joka välissä sulkemaan.

Vaan siinäpä, juuri niiden monikerroksisten portaiden ylimmällä rappusella sen käsilaukun olkahihna keksi hajota ja kaikki ne naisen käsilaukun ihanat, tuiki tarpeelliset kymmenet tavarat vierivät iloisesti kilinkolin alas niitä rappusia, mikä mihinkin kerrokseen.

Ei kun perään poimimaan talteen kaikki ripsivärit, hammaslangat ja muut aarteet. Siinä toivoin, ettei yleisöä sattuisi ihan kauheasti paikalle. Mietin myös, että mitenkähän se alin kerros, olikohan siellä jotkut kalterit, joiden taakse tietysti ne kaikkein arvokkaimmat tavarat on voineet luikahtaa.

Oli onneksi harviaisen rauhallinen aamu, yleisöä ei suuremmalti ilmaantunut ja se kalterialuekin oli ihan pieni, joten sain ainakin lähes koko omaisuuden pelastettua. Ei muuta kuin tavarat kassiin ja kohti päivän (muita) koitoksia!    

Hiljattain oli oikein joku kyselykin, jossa selvitettiin, kuinka monta niitä tavaroita niistä käsilaukuista löytyy, mutta nyt en valitettavasti löytänyt reittiä siihen.

Mukavaa, kaunista perjantaipäivää ja viikonvaihdetta!

- Kerttuli -

torstai 3. lokakuuta 2013

Puutarhassa, kokkailua, talossa...

Täällä blogissa on valitettavasti ollut vähän hiljaisempaa, kun muussa elämässä sitäkin vilkkaampaa. Syksyn harrastusrumba kuljetuksineen on pyörähtänyt toden teolla käyntiin. Päivälliseksi pakastepizzaa ja sitä rataa...

Vaan mikäpä mukavampaa kuin käydä välillä vähän heiluttelemassa kahvakuulaa ja muuta, siinä saa tuntea itsensä ihan voimanaiseksi :) Kivaa vastapainoa puutarhahommille, suosittelen.

Olen nyt kuitenkin tehnyt tuohon ylös oikealle jo jonkin aikaa haaveilemiani alasivuja. Niiden avulla pääsee helpommin käsiksi blogista löytyviin kirjoituksiin - joita tässä parin kuukauden ikäisessä blogivauvassa onkin kertynyt yhteensä jo lähes 70.

Jaottelin alasivut nejään luokkaan: Puutarhassa, (kasvis)Kokkailua, Talossa sekä Sitä sun tätä. Sisällön osalta alasivut ovat vielä vaiheessa, mutta pikkuhiljaa ne siitä täydentyvät. Käypä tutustumassa, toivottavasti niistä on iloa!

- Kerttuli -
Kiva kun kävit, tulethan toistekin!
Ja laitathan mieluusti kommenttia,
jos sinulla on mielessä toiveita tai muuta blogini suhteen!