perjantai 11. heinäkuuta 2014

Keittiöpuutarhan kuulumisia

Kirjoittelin aiemmin varsinaisen kasvimaamme kuulumisista sateen keskeltä, eipä kuulunut erityisen hyvää.

Pienemmässä keittiöpuutarhassa asiat ovat onneksi paljon paremmin. Joskin olisihan se kai parempi toisin päin, kun kasvimaa kuitenkin on huomattavasti suurempi.

Keittiöpuutarhassa maa on multavampaa kuin savisessa kasvimaassamme, ja ennen muuta pääsin tekemään kylvöt niin varhain, että ne ehtivät hyötymään toukokuun lämpöisistä päivistä.

Salaattia on keittiöpuutarhasta nautittu jo kuukauden päivät, kesäkurpitsoja on tullut tähän mennessä muutamia. Varhaisperunoita on syöty juhannuksesta, tilliä ja persiljaa löytyy myös.

Pitkästä aikaa kasvattamaani pinaattia olen saanut kerättyä jonkin verran. Yllätyksekseni jo yhdestä kasvista tuleekin aika paljon syötävää! Aika moni taimista alkoi kyllä kukkia ennen aikojaan.


Onneksi istutin keittiöpuutarhaan myös jonkin verran esikasvattamiani pavuntaimia, ne ovat selvinneet hyvin suojattuina sateelta ja kylmyydeltä.

Kymmenkunta maissintainta on myös varttunut mukavasti 
viileästä kesäkuusta huolimatta. Maissien edessä kasvaa
Butternut-kurpitsa. Kasvatin taimen ruokakaupasta
ostetusta kurpitsasta talteen ottamistani siemenistä.
Ensimmäiset kesäkukat kukkivat, monet ovat nupulla.

Kasvihuoneessa kasvavat tomaatit kehittelevät viidettä - kuudetta kukkaterttuaan. Suurimmat raakileet alkavat olla - mihinkähän tuota vertaisi - pikkuvauvan nyrkin kokoisia :) Kiinanakaalit ovat alkaneet pikkuhiljaa koota sisempiä lehtiään kerälle.

Nyt siis odotellaan tomaattien kypsymistä ja sitä, tuleeko kasvihuoneessa kasvavista kiinankaaleista jotain syötävää!




2 kommenttia :

  1. Näyttääpä keittiötarhasi kauniilta! Oikein Butternutia tulossa, miksipä itse en tajunnut, että kaupan kurpitsoista niitä siemeniä saa. (Kopioin tässä juuri parhaillaan muitakin ideoita ensi kesää varten, "korkeita hajuherneitä lavan reunaan", "muista vihdoin se tuoli" ja muuta...)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos Perho! Ja toivottavasti tosiaan on tulossa Butternuttia, jännä nähdä tuottavatko jotain. Noiden kanssa muuten kävikin vähän erikoinen juttu. Niiden siemeniähän on tosiaan vaikea löytää, mutta onnistuin lopulta niitä saamaan. Olin kuitenkin jo sitä ennen kylvänyt nämä kurpitsasta otetut siemenet, eli nyt kasvaa molempia. Ja kuinka ollakaan, nuo kurpitsasta otetuttujen siementen taimet ovat paljon vahvempikasvuisempia ja parempia! Joka ikinen siemen myös iti, lisäksi jäi 140 käyttämättä, joten kurpitsatuotannon pitäisi olla turvattu jatkossakin!

      Poista

Kiva kun kävit, tulethan toistekin!
Ja laitathan mieluusti kommenttia,
jos sinulla on mielessä toiveita tai muuta blogini suhteen!