lauantai 17. toukokuuta 2014

20 000 katselukertaa täynnä :) Arvonnassa palkintona käteviä koukkuhenkareita!

Yhteen palkintoon kuuluu neljä
koukkuhenkaria. Kuvan korut eivät
 kuulu palkintoon, voittajat pääsevät
täyttämään henkarit omilla koruillaan :)
Hei te kaikki ihanat lukijat, jälleen kuuluu kiitos teille: blogin sivukatseluita on nyt kertynyt vajaassa Iisi-koukkuhenkareita.
vuodessa yhteensä 20 000! Tämän tapauksen johdosta järjestän arvonnan, jossa palkintona Tokmanni Oy:n lahjoittamia käteviä

Henkareille on lukuisia käyttötarkoituksia, mm. vöiden, huivien ja miksei vaikka pienten puutarhatyökalujenkin säilytykseen.

Kaikkein parasta henkareissa kuitenkin on, että ne ovat ratkaisu yhteen naisen ikuisuusongelmaan; kaikkien ihanien korujen säilytykseen :) Henkari on kätevä ripustaa vaatetangolle ja ottaa siitä esille. Jo yhteen henkariin mahtuu monta korua, jotka ovat kätevästi käden ulottuvilla ja näkösällä, eivätkä sikinsokin sekaisin.

Tällä kertaa haluan muistaa kilpailulla teitä lukijoitani arpomalla koukkuhenkareita kaikkien blogiini jo liittyneiden lukijoiden sekä kilpailuaikana liittyvien uusien lukijoiden kesken.

Palkintoja on yhteensä viisi, yhteen palkintoon kuuluu kaksi henkaria, yksi valkoinen ja yksi musta, yhden palkinnon arvo on n. 10 euroa.

Kilpailu jatkuu 15.6.14 saakka, minkä jälkeen kerron voittajat ja otan heihin yhteyttä. Jos en tavoita voittajaa kesäkuun aikana, arvon tilalle uuden.

Kommentissa voit halutessasi ehdottaa henkarille vielä uusia käyttötarkoituksia!

Lukijaksi voit liittyä oikella olevassa Lukijat-kohdassa klikkaamalla Liity tähän sivustoon-kohtaa. Liittyminen edellyttää Google-tiliä = gmail-sähköpostiosoitetta.

Arvonta on päättynyt, voittajat löytyvät tästä.

Seuraava kilpailu on tiedossa siinä vaiheessa, kun blogini täyttää vuoden, eli heinäkuun lopulla. Pysyhän "linjoilla"!


14 kommenttia :

  1. Kätevän näköisiä henkareita! Mukana.

    VastaaPoista
  2. Henkareita tavoittelemaan.
    Sopisivatko nuo solmioille...

    VastaaPoista
  3. Ainakin pysyisi omat korut siistissä järjestyksessä!

    VastaaPoista
  4. Löysin blogisi toisen toptenin blogin kautta, ja täällä heti kilpailussa mukana :)

    VastaaPoista
  5. Kiitokset kivoista kommenteista teille kaikille ja tervetuloa te uudet lukijat!

    Neili, hyvä ajatus, kyllä varmaan solmioillekin voisi hyvin sopia.

    Olin tässä pari päivää avittamassa vanhinta tytärtä muutossa, ja siellä tavaroita uudelleen asetellessa tuli mieleemme, että henkarihan voisi toimia hyvin myös avainnaulakkona vaikka eteisessä!

    VastaaPoista
  6. Voi miten kätevän näköisiä ovat! Mukana.
    sopeutuja(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  7. Näppärältä näyttävät, olisi käyttöä
    pauleceb(at)gmail.com

    VastaaPoista
  8. Mulla on niin paljon koruja, että ne vievätkin useamman henkarillisen
    kristapasm(at)gmail.com

    VastaaPoista
  9. Tervetuloa lukijoiksi!

    Kristaliini, toivottavasti arpaonni suosisi. Nuo toimivat hyvin myös raskaammille koruille. Olen kokeillut niille mm. tarrakoukkuja vaatekaapin oven sisäpuolelle, mutta ennemmin tai myöhemmin koukut aina tippuvat korujen painosta.

    VastaaPoista
  10. Olen hulluna kaikenlaisiin koukkuihin ja erilaisiin säilytysratkaisuihin. Pienessä kämpässä tulevat tarpeeseen...
    janttarainen(at)luukku.com

    VastaaPoista
  11. Toimiskohan noi myös kravateille :D
    sampsapie(at)gmail.com

    VastaaPoista
  12. Näppärä olisi, osallistun
    marialuok(at)gmail.com

    VastaaPoista
  13. Mukana, tytön huoneeseen olisi oikein hyvä, kun ei tunnu olevan koruille mitään järkevää paikkaa
    nellakos(at)gmail.com

    VastaaPoista
  14. Kiva kun olette löytäneet kilpailun, tervetuloa lukijoiksi, toivottavasti viihdytte!

    Samsam, miksei toimisi kravateillekin, kyllä varmasti!

    VastaaPoista

Kiva kun kävit, tulethan toistekin!
Ja laitathan mieluusti kommenttia,
jos sinulla on mielessä toiveita tai muuta blogini suhteen!