Blogin ekat synttärit :) Uusi kilpailu, palkintona POKARA ja vähän muutakin!

Heinäkuu se mennä humpsahti, ja blogi täyttikin tässä juuri ensimmäisen vuoden :) Tätä tapahtumaa on syytä juhlistaa pienellä juhla-arvonnalla!

Keskellä pääpalkinto pokara, ylhäällä toinen palkinto, kaksi Iisi-
koukkuhenkaria ja edessä kolmas palkinto, härkäpavun siemeniä.

Arvonnassa on kolme erilaista palkintoa, jokaiselle löytyy jotakin! Pääpalkinto on aika erityinen; jokainen puutarhurihan tarvitsee oman pokaran. Ainakin, jos puutarhuri harrastaa vähänkään metsähommia. Mikäli et sattuisi tietämään, mihin pokaraa tarvitaan, niin enpä paljastakaan sitä, ainakaan ihan heti :) Voit arvata tai etsiä itse vastauksen!

Pääpalkintona on kotimaisen valmistajan pitkävartinen pokara, hittituote, jonka arvo on noin 70 e.
Toisena palkintona on kaksi kappaletta Tokmanni Oy:n lahjoittamia käteviä Iisi-koukkuhenkareita (musta ja valkoinen), niistä voit lukea tarkemmin blogini edellisestä kilpailusta.
Kolmantena palkintona on kolme pussia härkäpavun siemeniä (tänä vuonna nämä eivät enää ehdi kasvaa, mutta ovat sitten jo valmiina ensi vuotta varten :)

Arvontaan voit osallistua laittamalla kommentin tähän kilpailupostaukseen. Jos kommentoit anonyyminä, etkä halua laittaa mukaan yhteystietojasi, niin laitathan mukaan nimimerkin ja samalla nimimerkillä sähköpostiviestin osoitteeseeni parastapuutarhasta (at) gmail.com. Toisen arvan saat, mikäli linkität kilpailun omaan blogiisi, mainitsethan tästä! (voit linkittää oikealla olevan kilpailukuvan, linkkiosoite http://parastapuutarhasta.blogspot.fi/2014/07/blogin-ekat-synttarit-uusi-kilpailu.html)

Palkintojen postituksen kustannan Suomessa sijaitseviin osoitteisiin.

Kilpailu on päättynyt, tieto palkintojen voittajista löytyy tästä!

Verottajalle kerrottakoon vielä, että kilpailupalkinnoista blogiyhteistyönä on saatu ainoastaan koukkuhenkarit.

Kesäinen feta-parsakaalipiiras

Näin parsakaaliaikaan kannattaa tehdä ihanaa piirasta, johon feta antaa mukavaa potkua.

Vielä munamaito päälle ja sitten uuniin.

Suolaisen (gluteenittoman) piiraspohjan ohje löytyy aiemmasta piiraspostauksestani.

Piiraan täytteeksi tulee esikeitettyjä parsakaalin kukintoja, fetajuustoa kuutioina sekä kuullotettua sipulisilppua yhden keskikokoisen sipulin verran (osa voi olla purjoa).

Piiraspohjalle aseteltujen täytteiden päälle kaadetaan munamaito, jota varten sekoitetaan keskenään:

2 kananmunaa
2 dl kermamaitoa
1/2 - 1 tl yrttisuolaa
musta- tai valkopippuria
(yrttejä)

Paistetaan 200 asteessa noin 30 min.

Pöljän pottuja ja parsakaalia

Tiedätkö, mikä on pöljän peruna? Se on se, kun perunat pääsevät syystä tai toisesta kasvamaan vähän yli-isoiksi. Syynä voi olla vähän vääränlainen lannoitus tai se, että perunat on istutettu hiukan turhan harvaan. No, eihän tuo sinänsä ole millään lailla isommin haitallista. Pari pottua voi riittää koko perheelle ;)

Meillä noita pöljän pottuja syntyy lähes itsestään, sillä varhaisperunalajikkeemme Bariman mukulat kasvavat hyvin nopeasti jättimäisiksi, ellei niitä kaikkia kerkiä syödä pieninä.

Omat parsakaalit kattilassa sulassa sovussa
kaupan kukkakaalien kanssa. 

Pottujen kaveriksi sai jo keiteltyä kesän ensimmäistä parsakaalia. Parsakaalit vaikuttavat nyt oikein hyviltä, sateeton sää sopii niille tässä vaiheessa mainiosti. Jos on yhtä aikaa lämmintä ja kovin sateista, alkavat parsakaalin kukinnot helposti pilaantua.

T'ämä harson alla tuholaisilta suojassa kasvanut
jättikyssäkaali on halkaisijaltaan jo ainakin 15 cm. 

Myös jättikyssäkaalit ovat kehittyneet tänä kesänä harvinaisen nopeasti, ovat jo tällä hetkellä aika hervottoman kokoisia. Se on vähän ongelma sikäli, että olen yleensä korjannut jättikyssäkaalit vasta myöhään syksyllä ja säilönyt ne kellariin. Tässä vaiheessa kellariin ei vielä voi säilöä mitään, enkä ole varma, voiko noita jättiläisiä pitää maassa vielä kuinka pitkään, mahtavatkohan nuo kasvaa vielä lisää?

No huh, huh hellettä!

Se oli kesäkuuta kun silloin vallitsevassa säätilassa erehdyin esittämään toiveen, että vesihanat kiinni ja lämpö päälle, kiitos! Pikkuisen meni överiksi, nyt jo melkein toivoisi toisin päin.

Nyt tuntuu kyllä erikoiselta ajatella, että kesäkuussa oli NIIN kylmää ja sateista. Tällä hetkellä saakin sitten olla kasteluletkun jatkeena sen minkä jaksaa ja kerkiää. Toisaalta myös rikkaruohojen kasvussa tapahtui helteen myötä onneksi äkkipysäys.

Mahtavat kasvitkin olla vähän ihmeissään moisista muutoksista. Meillä ne ovat reagoineet ainakin siten, että ovat jostain syystä kasvaneet aivan mahdottomasti pituutta. Maissien hauskat hedetöyhdöt huitelevat liki kolmessa metrissä. Eivät ole koskaan olleet näin korkeita, mutta toisaalta noissa pisimmissä hujopeissa ei näy lainkaan tähkän alkuja, lyhyemmaksi jääneissä kyllä. Mitähän ne oikein meinaavat?

Herneet (lajikkeena Alderman), jotka viime kesänä kasvoivat 2,5-metrisiksi, olivat nyt mittauksessa jo 2,4-metrisiä ja matka ylöspäin näyttää jatkuvan...

Tikkaita tultaneen siis tarvitsemaan apuna sadonkorjuussa ;)

Kuvassa keittiöpuutarha kuvattuna hiukan eri vinkkelistä kuin aiemmassa kuvassa vain pari viikkoa sitten. Oikealla takana herneitä, keskemmällä korkeimmat, yli 2-metriset herneet, jotka eivät mahtuneet kokonaan kuvaankaan. Tuossa aiemmassa kuvassa herneet eivät vielä oikein näkyneetkään muiden kasvien takaa, paljon on parissa viikossa muutosta tapahtunut. Vasemmalla keskivaiheilla näkyvät pavut, jotka ovat lämpöaallon myötä kasvaneet ja vahvistuneet hurjasti.

Tajusinpa muuten juuri, että ensi viikko onkin synttäriviikko - blogi täyttää silloin vuoden! Äkkiäpä on vuosi vierähtänyt. Täytynee keksiä jotain kivaa, varmaan ainakin kilpailu :)

Mukavaa viikonloppua, vielä ehditään nauttia lämmöstä!

Yllätys mökillä!

Käväisin pienen paussin jälkeen jälleen mökillä - ennen muuta katsomassa, mitä siellä kasvaville, siemenistä kasvattamilleni hajuherneille kuuluu.

Nepä olivatkin tällä välin puhjenneet kukkaan - ja mikä mieletön väri! Sellainen hyvin voimakas, olisikohan tuo karmiininpunainen, aika huikea!

Kamerakaan ei oikein pysty toistamaan väriä aivan sellaisena kuin se oikeasti on. Samassa astiassa kasvava toinen taimi oli valkoinen - sekin sopii hyvin tasaamaan tuota toista väri-iloittelijaa.

Otin pari oksaa mukaan kotiin, jos ne vaikka sattuisivat juurtumaan.
.

Marjoja siellä, marjoja täällä...

Reissusta palattua piti oitis sännätä metsään, marja-aika parhaimmillaan. Ensi alkuun näytti aika heikolta, niin kuin tänä vuonna sanotaan, että mustikkaa löytyy huonosti. Onneksi en luovuttanut ihan heti, vaan kolusin sinnikkäästi vanhoja marjamaita.

Etteikö ole tänä vuonna mustikoita?

Löytyihän noita supermarjoja sentään lopulta, valitettavasti en pysty oikein sanomaan yhteistä nimittäjää, millaisilla paikoilla noita tänä vuonna kasvaa.

Kiertelin korkeita paikkoja, notkokohtia, suon laitamia ja järvenrantoja. Mistään noista mustikoita ei kuitenkaan mitenkään erityisemmin löytynyt.

Paikat, missä niitä lopulta kasvoi, ovat ihan tavallista rehevähköä kangasmetsää. Mutta toisaalta taas siinä aivan lähitienoilla, ihan samantyyppisillä metsäalueilla, ei mustikoita ollutkaan.

Ehkä yhteinen tekijä oli se, että marjoja taisi olla lähinnä pohjoisrinteillä, ainakin täällä meilläpäin. Ehken siellä kukinta on ollut sen verran myöhemmässä, että olosuhteet ovat olleet paremmat.

Kannattaa siis vain sinnikkäästi etsiskellä, mustikanpoiminta käy tänä vuonna hyvästä kuntoilusta, eipä tarvitse mennä salille ;)

Pohja peitossa ja vähän enemmänkin, tästä se lähtee!

Myös metsän kullaksikin kutsuttuja lakkoja löysimme jonkin verran, kuitenkin huomattavasti vähemmän kuin muina vuosina. Se ei kyllä sinänsä meitä haittaa, sillä perheenjäsenemme eivät jostain syystä osaa tätä kultaa arvostaa. Käyttämättä jääneitä lakkoja löytyy pakastimesta jo valmiiksi useampia eri vuosikertoja - kuten myös toista superfoodia, karpaloita. Suon antimet eivät siis näytä meikäläisille maistuvan, niin mukava kun niitä onkin poimia. Pitäisi keksiä noille marjanjämille jotain käyttöä. Ihanaa semifreddoakaan kun ei voi tehdä määräänsä enempää...

Onneksi lomareissuni aikana suosikkiini Kasvihormoni-blogiin oli ilmestynyt ohje herkulliseen valkosuklaatoffeeseen. Sehän maistui oikein mainiolta mansikoiden kanssa ja mietimme, että voisi varmaan toimia myös noiden lakkojen ja karpaloiden kyytipoikana - tosin se niistä terveysvaikutuksista ;)


Kun kävimme vielä eilen poimimassa mansikoita lähitilalla, alkavatkin marja-asiat olla varsin hyvällä mallilla!

Tapanani ei yleensä ole linkittää blogiini kaupallisia sivuja, mutta Ilta-Sanomien sivuilla on niin mainio juttu eri marjojen terveysvaikutuksista, etten malta olla linkittämättä sitä tähän. Jos jutun tiedot pitävät paikkaansa, niin eihän sitä tarvita enää juuri lääkäreitä eikä apteekkeja, kun vain popsii marjoja :)  

Oletko sinä käynyt marjassa?

Vielä vähän etelän tunnelmia Kroatiasta!

Sen verran täytyy vielä leijua reissutunnelmissa, että tässä niistä toinenkin postaus, sitten lupaan siirtyä jälleen kiltisti tänne omien rikkaruohojen kitkennän pariin :) Täytyy myöntää, että kaiken tuon etelän runsauden jälkeen oma puutarha tuntuu kyllä vähän vaatimattomalta. Suurehkolla vaivalla saa kasvatettua jotain pientä.

No, näillä mennään mitä on, onhan Suomessa toki mielettömästi plussapuoliakin! Mutta vielä hetkeksi ihaniin Kroatian tunnelmiin:

Ensimmäisessä majapaikassamme meitä odotti hauska pieni puutarhanhoidollinen tehtävä. Tykkäsin :)

Eli: ilmastointilaitteesta tulevalla vedellä voit kastella parvekkeen kukkia. 

Kroatiassa on ihan pakko päästä merelle. Me vietimme upeassa saaristossa pari päivää.

Laivojen pelastuslautoissa on jotain kiehtovaa, onneksi emme ole kuitenkaan koskaan joutuneet niihin turvautumaan.

Kaupunkiviljelyä:

Trumpettikukka eli pasuunankukka. Kukan nähtyäni nimi tuli oitis mieleen jostain alitajunnasta, nuohan näyttävät aivan trumpeteilta! Kukat olivat valtavia, niillä oli pituutta ainakin 20 cm - ja pensaalla korkeutta useampi metri, kukkia yhteensä useita kymmeniä! 

En tunnistanut. Tunnistatko sinä?

Näinä levottomina aikoina lienee paikallaan myös pieni kannanotto rauhan puolesta, muistutus Balkanin sodasta. Siinä menehtyi 100 000 ihmistä. Vain parikymmentä vuotta sitten. Euroopassa.

No jopas mustaks muuttui...

Syömään? Syömään!

Mustekalarisotto oli mielenkiintoinen tuttavuus. Harmi kun ei tullut otettua kuvaa siitä,
miltä naamamme näyttivät, kun herkullinen annos oli nautittu :) 

Kotosalla jälleen, Kroatian-matka takana!

Vuosikausien haaveeni pääsi viimein toteutumaan, kun sain läheisiltä lahjaksi matkan Kroatiaan, Adrianmeren kristallinkirkkaiden vesien ja upean luonnon ääreen.

Hauskoja sateenvarjoja Mihovil Depolon teoksessa Korčulan saarella.

Kroatia oli vähintään niin ihana kuin olin odottanutkin. Ensimmäistä kertaa oli matkalta palatessa vahvasti sellainen tunne, ettei olisi lainkaan halunnut tulla takaisin.

Sinne vuorten kainaloon, turkoosin meren ääreen olisi voinut jäädä huomattavasti pidemmäksikin aikaa.

Kummasti sitä huomasi tarkkailevansa etelän ympäristöä erityisesti "puutarhasilmin". Onhan tuo siinä mielessä melkoinen paratiisi. Kukka-, kasvi ja muun loiston keskellä ei voinut kuin ihmetellä, miksi sitä pitää asua Suomessa. No, kyllä tämä varmasti menee ohi!  


Erikoisinta oli, kun katseli noita toinen toistaan upeampia, jotenkin tutun oloisia kasveja, ja yhtäkkiä tajusi, että talon seinän peittävä valtava kasvi onkin verbena, siis se, mitä meillä yritetään kasvatella pienenä amppelissa! Tai ne jättimäiset buganvilleat - meikäläisen on vähän heikossa hapessa, se sinnittelee kolmilehtisenä ;)

Verbenoilla on vähän paremmat kasvuolot
kuin kotomaassamme.

Buganvillean kukkarunsautta :)

Kiva oli toki myös nähdä, miten oma Puutarha onkaan viikossa muuttunut. Maissit ovat varttuneet metrin verran, herneet puolisen metriä, pavut ovat kasvaneet ja tuuheutuneet melkoisesti. Muille kasveille ei ole tapahtunut niin suurta.

Oleanteriin törmää vähän siellä sun täällä.

Tässä hiukan kuvatunnelmia matkalta. Laitan myöhemmin vielä toisen, ehken vähän merellisemmän postauksen.

Lisää harjaterästä :)

Kesän tultua on taas käynnistynyt meikäläisen harjateräsliikennöinti rautakaupan ja kodin välillä. Vaikka harjateräs- ja raudoitusverkkorakennelmia on jo aika lailla, aina on mielessä jotain uutta.

Kahdeksanmilliset ja ohuemmat teräksenpätkät kulkevat kätevimmin, kun ne taivuttaa kaarelle peräkärryyn. Ja tietysti sitoo hyvin kiinni, sillä kaarelle taivutetussa teräksessä on melkoiset voimat. Tämä kuljetustapa sopii ainakin silloin, jos teräksestä on tekemässä kaarevia muotoja. Ei tarvitse "taistella" ylipitkän kuljetuksen kanssa.

Tällä kertaa ajattelin tehdä harjateräksestä yksinkertaisen "majanmallisen" köynnöstuen. Siihen tulee kuusi täysmittaista harjateräksenpätkää, jotka tökätään ristikkäin maahan isoiksi kaariksi ympyrän tai neliön muotoon, halkaisijaltaan reilu metri. Ensin kaksi rautaa ristikkäisiin kulmiin ja loput niiden väliin siten, että kaikki risteävät ylhäällä samassa kohtaa. Tästä ne vielä sidotaan rautalangalla kiinni toisiinsa.

Ennen paikalleen laittamista teräksenpatkät kannattaa ensin taivutella yksitellen sopivan kaarevaan muotoon.

Sitten vain köynnöksiä kiipeilemään valmiiseen rakennelmaan!

Tästä löytyy aiempia juttujani harjateräksen ja teräsverkon käytöstä puutarhassa:
Harjateräs taipuu moneksi
Marjapensaan tuki harjateräksestä, yksinkertainen malli
Kestävät marjapensaiden tuet
Kukkiva kaivonrengas
Harjateräs toimii talvellakin

Keltaista kylkeen

Sipaisin vanhan kattilan kyljet iloisen keltaisiksi, jotta kattilasta saisi kukkapurkin.

Tarkoitus oli viedä istutus mökille. Siitä tuli kuitenkin niin hauskan näköinen, että raatsinkohan sittenkään viedä sinne, vai jäisiköhän kuitenkin kotipihaan?


Sama väri sopisi loistavasti myös maitohinkkiin :)

Täytynee mennä kirpparille etsiskelemään lisää vanhoja astioita, niistä saa pienellä vaivalla niin mainion näköisiä.

No ny kävi hauska juttu, puutarhabloggaus uusille urille!

Kerttuli.

Yksi viime aikojen erityisen mukavia asioita on ollut se, kun Klingelin Naistenhaku-sivustolta kävi kutsu ryhtyä heidän puutarhabloggaajakseen!

Miten olinkaan tästä riemastunut, vastasin kutsuun oitis myöntävästi. Viime ajat on vaihdettu ajatuksia asiasta, tehty sopimuksia ja nyt ollaan viimein siinä pisteessä, että alkaa tapahtua!

Täältä löydät vastauksiani Naistenhaun tekemiin haastattelukysymyksiin. Ensimmäinen blogitekstini ilmestynee lähipäivinä. Paljastettakoon jo, että kerron siinä kokemuksiani haitallisten vieraskasvien, etenkin ikävien jättiputkien hävittämisestä. On sovittu, että kirjoitan heille postauksen kerran - kaksi kuussa.

Keittiöpuutarhan kuulumisia

Kirjoittelin aiemmin varsinaisen kasvimaamme kuulumisista sateen keskeltä, eipä kuulunut erityisen hyvää.

Pienemmässä keittiöpuutarhassa asiat ovat onneksi paljon paremmin. Joskin olisihan se kai parempi toisin päin, kun kasvimaa kuitenkin on huomattavasti suurempi.

Keittiöpuutarhassa maa on multavampaa kuin savisessa kasvimaassamme, ja ennen muuta pääsin tekemään kylvöt niin varhain, että ne ehtivät hyötymään toukokuun lämpöisistä päivistä.

Salaattia on keittiöpuutarhasta nautittu jo kuukauden päivät, kesäkurpitsoja on tullut tähän mennessä muutamia. Varhaisperunoita on syöty juhannuksesta, tilliä ja persiljaa löytyy myös.

Pitkästä aikaa kasvattamaani pinaattia olen saanut kerättyä jonkin verran. Yllätyksekseni jo yhdestä kasvista tuleekin aika paljon syötävää! Aika moni taimista alkoi kyllä kukkia ennen aikojaan.

Onneksi istutin keittiöpuutarhaan myös jonkin verran esikasvattamiani pavuntaimia, ne ovat selvinneet hyvin suojattuina sateelta ja kylmyydeltä.

Kymmenkunta maissintainta on myös varttunut mukavasti 

viileästä kesäkuusta huolimatta. Maissien edessä kasvaa

Butternut-kurpitsa. Kasvatin taimen ruokakaupasta

ostetusta kurpitsasta talteen ottamistani siemenistä.

Ensimmäiset kesäkukat kukkivat, monet ovat nupulla.

Kasvihuoneessa kasvavat tomaatit kehittelevät viidettä - kuudetta kukkaterttuaan. Suurimmat raakileet alkavat olla - mihinkähän tuota vertaisi - pikkuvauvan nyrkin kokoisia :) Kiinanakaalit ovat alkaneet pikkuhiljaa koota sisempiä lehtiään kerälle.

Nyt siis odotellaan tomaattien kypsymistä ja sitä, tuleeko kasvihuoneessa kasvavista kiinankaaleista jotain syötävää!

Kasvimaalta kauppaan

Olen saanut möyriä lämpimät viime päivät mullassa oikein sydämeni kyllyydestä.

Eräänä päivänä tuli kuitenkin kasvimaalta äkkilähtö käymään kylällä ja kaupassa. Mitä siinä turhaan kasvimaavermeitä vaihtamaan, suihkussakäynnistä puhumattakaan, kädet sentään pesin.

Tietysti juuri tällä kauppareissulla tulivat vastaan kaikki mahdolliset ja mahdottomat tuttavat. Minusta alkoi tuntua kaupassa multavaatteissani siltä kuin olisin hiljalleen muuttumassa myyräksi... Enpä ole varma, oliko multaa kuononpäässäkin ;)

Monet esittelevät blogeissa hienoja rakennekynsiään, minulla tämä rakenne on hiukan toisenlainen, ainakin näin sulan maan aikaan. Olen tosi laiska käyttämään hanskoja suojana, ne tuntuvat aina olevan lähinnä tiellä. Viime aikoina olen vähän yrittänyt opetella niiden käyttöä, ei kovin hyvällä menestyksellä ;)

Hajuherneitä, ah!

Haju- eli tuoksuherne taitaapi olla lempikukkani. Ainakin päätellen siitä, miten olen odottanutkaan näiden itse kasvatettujen taimien ensimmäisten kukkanuppujen avautumista.

Olen käynyt katsomassa nuppuja päivittäin (tai myönnetään, jopa useamman kerran päivässä...), joko, joko?

Kylvin hajuherneet maaliskuussa sellaisesta monivärisestä seospussista, joten on lopulta arvoitus, minkä värinen itse kukin taimi on.

Aika pitkään noita on siis odoteltu, yli kolme kuukautta. Ja nyt, yhtäkkiä tänään ensimmäinen hajuherne oli avannut melkein salaa ihastuttavat kukkansa, oli herkän vaalean lila. Ei ollut lainkaan se taimi, jonka odotin puhkeavan ensimmäisenä kukkaan. Nyt lämpimän myötä muut taimet tulevat varmasti pian perässä.

Hajuherneen kukinta palkitsee runsaudellaan kun se viimein alkaa, ja tietysti ihanalla tuoksullaan - harmi kun ei sitä voi lähettää tässä blogissa, ainakaan vielä ;)

Hajuherne kiipeilee korkeuksiin teräsverkosta taivutetussa kaaressa.

Metsästä löytyi vuorikaunokkia!

Kävin tuossa vähän pihan ulkopuolella ja törmäsin yllättäin metsässä kasvaviin vuorikaunokkeihin.
Olin iloinen tästä löydöstä, sillä uudehko perennapenkki kaipasi vielä täydennystä. Sinikukkainen vuorikaunokki sopii joukkoon oikein hyvin.

Vuorikaunokit ovat varmaan kotoisin jostain pihamme entisistä vanhoista perennapenkeistä, mistä ne ovat joko karanneet metsään tai siirtyneet sinne maamassoja liikuteltaessa.

Mukavaa, että nämä asukit saadaan palautettua jälleen pihan puolelle. Tämän löydön jälkeen en meinannut enää muistaa, miksi alunperin meninkään käymään siellä metsän puolella. - Ai niin, menin katsomaan, näkyisikö siellä jo sieniä, nyt kun on ollut näin sateistakin, v edenpuutetta niillä ei ainakaan pitäisi olla. Vaan eipä ollut sieniä vielä näkyvissä, ehkä ne kaipaavat lisää lämpöä - sitähän on onneksi nyt luvassa.

Espoosta kuulemma löytyy jo niin kypsiä mustikoita kuin kantarellejakin, ollapa siellä!

Kaunokki päätyi perennapenkkiin kuvassa vasemmalle, krassin eteen.

Etualalla harjaneilikat ovat hauskan näköisiä juuri ennen kukkaan puhkeamistaan. 

Tässä on kala haudattuna - yritys karkottaa myyrät mansikkamaasta

Päätin kokeilla mummojen konstia; kalojen hautaamista maahan myyrien karkottamiseksi mansikkamaalta.

Myyrät mylläävät lähinnä talvikaudella siten, ettei mansikankasvatuksesta tule oikein mitään. Aina on puskat tuhottuina ja joutuu istuttamaan uusia.

Onkiessa tuli vähän kalansinttejä, jotka hautasin nyt kokeeksi mansikkamaan laitaan. Tosin kesäisin en ole myyräongelmaa havainnut, joten voi olla, että kalojen hautaamisen ajoitus on nyt vähän väärä. Täytynee laittaa vielä syksymmällä lisää sinttejä.

Särjet ja muut kalansintit rivissä mansikkamaan laidassa.

Mielenkiintoista nähdä, tepsiikö tämä mummojen konsti!

Tiedätkö, miten heinä seivästetään?

Lupailin edellisessä postauksessani ohjetta siihen, millä tavoin heinät nostellaan seipäälle. Kas tässä, olkaa hyvä!

Juuri kun olin suunnitellut pitkästä pitkästä aikaa heinäseipäiden tekemistä, sattuikin hauskasti, että asia oli kiinnostava ja ajankohtainen myös tyttärelle. Ope oli kertonut keväällä koulussa, että heinäseipään tekeminen on kansalaistaito, joka jokaisen tulisi osata. Opettaja oli myös kysynyt, kuinka monella oppilaista tämä taito on hallussa. Noin puolet oppilaista viittasi, mielestäni hämmästyttävän hyvä tulos.

Oma tyttäreni ei kuulunut viittaajiin, joten nyt oli syytä harjoitella asiaa.

Heinäseiväshän on kerrassaan nerokas, yksinkertainen keksintö, jolla heinät on saatu kuivamaan hyvälaatuisiksi sateisinakin kesinä. Sitäpaitsi heinäseipäät ovat kauniita maisemassa. Se olikin päällimmäinen syy, miksi ryhdyin tähän projektiin.

Työvälineitä ei tarvita kuin muutama: rautakanki,
heinäharava ja heinähanko.

Heinäseipäiden tekemiseen tarvitaan: puisia seipäitä, puisia välitappeja, viikate, rautakanki, heinäharava ja heinähanko.

Puisia heinäseipäitä voi onnistua löytämään jostain maatilojen nurkista. Myös maaseutukirppiksillä niitä näkyy - tosin usein aika suolaiseen hintaan!

Muutaman seipään tekee toki helposti itsekin. Pituutta seipäillä tulee olla noin 2,5 m. Molemmat päät viistetään teräviksi, erityisesti huolella kapeampi seipään yläpää, jotta heinät sujahtavat sujuvasti sen läpi. Seipäiden läpi porataan kaksi (joskus kolme) halkaisijaltaan noin kaksisenttistä reikää. Alin reikä tehdään noin vajaan metrin seipään alapäästä ja ylempi reikä tästä 70 - 80 cm ylemmäs. Reiät porataan keskenään ristikkäisiin suuntiin.

Heinät niitetään pellolta mielellään poutapäivän aamulla. Heinän nostaminen seipäille aloitetaan joko seuraavana päivänä tai helteellä jo myöhemmin niittopäivänä, kun heinät ovat hieman kuivahtaneet. Heiniä voidaan haravoida kasoiksi heinäharavalla (tavallisella lehtiharavalla ei tahdo onnistua). Kasoja olisi hyvä pöyhiä päivän mittaan kuivamisen edistämiseksi.

Heinäseivästä varten maahan tehdään rautakangella reikä, johon seipään saa iskettyä tiiviisti. Maata tiivistetään vielä seipään juurelta, jotta seiväs pysyy tukevasti pystyssä.

Seipään alimpaan reikään työnnetään toinen välitapeista. Tapin ympärille kiedotaan heinästä aloitustuppo, joka auttaa seipäälle nostettavia heiniä pysymään paikoillaan.

Tämän jälkeen kasoiksi haravoituja heiniä nostellaan
heinähangolla seipäälle nostaen heinätuppo seipään päälle ja laskien se sieltä alas seivästä pitkin, heinähangon piikit osoittavat ylöspäin.

Heiniä ladotaan ristikkäin, jotta seipäästä tulee kauniin tasainen. Jos heinät ovat jo hyvin kuivahtaneita, voi niitä painella hangolla hiukan tiiviimpään. Jos heinä on kovin kosteaa, se kannattaa jättää löyhempään, etteivät heinät homehdu.

Heinää lisätään, kunnes tullaan seuraavan tapinreiän kohdalle. Tässä pujotetaan toinen tappi reikäänsä, ja jatketaan heinän nostamista seipääseen. Välitappi kannattelee heiniä ja lisää heinäseipään ilmavuutta.
Näin jatketaan, kunnes koko seiväs on täynnä heinää. Lopuksi seipään päälle nostetaan tiivis "heinähattu". Tämä tehdään siten, että heinää kieputetaan hangolla maassa tiiviiksi nyytiksi (kuin spagettia, totesi tyttäreni - juuri niin :) ja nostetaan hattu seipään nokkaan.

Lopuksi vielä "niistetään" seiväs poistamalla seipään pinnassa olevat irtoheinät hangolla kevyesti ylhäältä alas vetelemällä - tämä on siis vähän kuin kampaisi seivästä. Vielä viimeiseksi haravoidaan talteen seipään juurelle maahan tippuneet heinät.

Sitten ihaillaan hetki työn tulosta ja siirrytään seuraavan seipään kimppuun, helppoa kuin heinänteko!

Mukavaa heinäkuun ensimmäistä viikonloppua!