Olinpa tässä eräänä aamuna menossa Kaupunkiin töihin kaikin puolin hyvässä järjestyksessä: ajoissa, suunnilleen kaikki mukana ja melkein meikanneenakin (ei niin kuin ne jotkut, jotka kerkiää meikata liikennevaloissa toisen silmän ja se toinen jää meikkaamatta). Autokin oli juuri parkkeerattu kunnialla parkkitaloon, vapaa paikka tosin löytyi vasta ylimmästä kerroksesta.
Siinä käsilaukku iloisesti olalla keikkuen lähdin alas niitä parkkitalon rappusia. Se käsilaukku oli tietysti auki niin kuin meillä maalaisilla yleensä, ja sen sisällä meikkipussikin, mitä niitä turhia joka välissä sulkemaan.
Vaan siinäpä, juuri niiden monikerroksisten portaiden ylimmällä rappusella sen käsilaukun olkahihna keksi hajota ja kaikki ne naisen käsilaukun ihanat, tuiki tarpeelliset kymmenet tavarat vierivät iloisesti kilinkolin alas niitä rappusia, mikä mihinkin kerrokseen.
Ei kun perään poimimaan talteen kaikki ripsivärit, hammaslangat ja muut aarteet. Siinä toivoin, ettei yleisöä sattuisi ihan kauheasti paikalle. Mietin myös, että mitenkähän se alin kerros, olikohan siellä jotkut kalterit, joiden taakse tietysti ne kaikkein arvokkaimmat tavarat on voineet luikahtaa.
Oli onneksi harviaisen rauhallinen aamu, yleisöä ei suuremmalti ilmaantunut ja se kalterialuekin oli ihan pieni, joten sain ainakin lähes koko omaisuuden pelastettua. Ei muuta kuin tavarat kassiin ja kohti päivän (muita) koitoksia!
Hiljattain oli oikein joku kyselykin, jossa selvitettiin, kuinka monta niitä tavaroita niistä käsilaukuista löytyy, mutta nyt en valitettavasti löytänyt reittiä siihen.
Mukavaa, kaunista perjantaipäivää ja viikonvaihdetta!
- Kerttuli -
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti