Kesähyvää!

Saatiin maistaa kiertävältä kalakauppiaalta kiinnostavaa erikoisuutta, valkosipulilla maustettua kylmäsavulohta.

Ensimmäinen reaktio oli pieni epäluulo, mutta kun sen ylitti, olikin makuyhdistelmä todella toimiva! Kaksi aika voimakasta makua, jotka muodostavat yhdessä mainion liiton.

Melkein olisi voinut ostaa tätä herkkua - mutta, hinta oli suolainen 37 e/kg. Niinpä kävelimme lähikauppaan, ostimme paketin kylmäsavulohta noin puoleen hintaan tästä. Kotona kaivettiin ensimmäinen oma valkosipuli maasta ja raastettiin tuoretta valkosipulia kalan sekaan.

Maku oli kerrassaan mainio, suorastaan parempi kuin kalakauppiaalla, sorry hänelle. Veikkaisin, että tämä oli ennen muuta tuoreen, hyvän valkosipulin ansiota. Tämä on loistava kesäherkku uusien perunoiden kaveriksi!

Etelän maissahan valkosipulia käytetään yleisesti kypsennetyn kalan kaverina, se sopii hyvin niinkin.

Päälle päätteeksi tehtiin kesän ensimmäinen mustikkaherkku, näin alkajaisiksi vähän parempi sellainen valkosuklaineen. Suunnilleen tällä ohjeella, paitsi että tein sen nopeaan ja aina niin toimivaan keksipohjaan ja käytin täytteessä vaniljatuorejuustoa (ja vähensin sokerin määrää). Njam!

Joko sinä olet päässyt maistamaan mustikkapiirakkaa?

Pikkujuttuja ylijäämäbetonista

Viimeksi ruukkuja valaessani valmista betoniseosta jäi yli, tällä kertaa tosin vain ihan hiukkasen.

Hätäpäissäni kaivoin sitä varten äkkiä esiin lasten vanhat hiekkakakkumuotit.

Ensinnä vastaan tuli tuollainen vähän erikoisempi violetti pääkallokuvio, kaikenlaisia hiekkakakkumuotteja sitä löytyy :) Se ei nyt päässyt tuotantoon, kaipasin jotain vähän pikkusievempää. Näin syntyivät kala, ankka, nalle ja tähti. Vähän rosoisia, mutta silti ihan sieviä.

Tuikkasin niihin vielä pidikkeeksi pätkän ohutta rautalankaa. Nämä voisi kenties vielä maalata, jollain kirkkailla väreillä? Toisaalta ovat kivoja tuollaisina betonipintaisinakin.

Ruskoliljat - tykätäkö vaiko ei?

Kas tässäpä kysymys, ruskoliljat eli "keisarinkruunut" kukkivat parhaimmillaan perennapenkissä, ja minä yritän tässä ratkoa, mitä mieltä noista olen, ovatko ne kauniita vai mitä?

Minulla on paristakin syystä keisarinkruunuihin aivan erityinen suhde, ja siksi ne saavat tuossa kasvaa ja olla, vaikken ole ihan varma, mitä noista pitäisi ajatella.

Omalla tavallaan nuo ovat aika komeita, kauniitakin? Mutta toisaalta niissä on minun makuuni jotain vähän mautonta ja yliampuvaa. Laitetaan nyt näistä oikein useampia kuvia vähän eri kuvakulmista, kun näitä tuli räpsittyä. Jospa sekin auttaisi näihin totuttautumisessa.

Ne kaksi erityistä asiaa ovat se, että keisarinkruunut olivat Kerttu-isoäitini silmäterä - siis hänen, jolta tämän bloginimimerkkini olen lainannut. Isoäiti vaali keisarinkruunujaan aivan erityisellä pieteetillä.

Se toinen syy on näiden yksilöiden historia. Löysimme nämä ruskoliljat aikanaan tyttäreni kanssa metsästä tuosta lähistöltä, mistä lie sinne karanneet? Se oli sen verran erityinen löytö, että pitihän nuo pelastaa sieltä perennapenkkiin.

Näiden syiden vuoksi nuo siis saavat olla ja kukoistaa, ja minä saan siedätyshoitoa noista pitämiseen. Ehkä jonain päivänä ymmärrän ruskoliljojen erityisyyden. Itse asiassa nyt kun näitä tarkemmin tutkailin, minulle tuli näistä mieleen ihana jouluinen amaryllis, joka taas kuuluu suosikkikasveihini...

Kasvimaalla heinäkuun puolivälissä

Melkoisen hitaanpuoleista on ollut tänä kesänä kasvien kasvu. Siinäkin mielessä harvinainen vuosi, ettei tunnu olevan oikein mitään kasvia, joka erityisesti olisi hyötynyt vallinneesta säätilasta. Yleensä löytyy aina joku kasvi, joka kukoistaa harvinaisen rehevänä.

Sitten on myös muutamia kasveja, jotka ovat tänä vuonna itäneet jostain syystä erittäin huonosti (tilli, herneet) tai ei lainkaan (punajuuri). Kasvihuone on ollut tänä vuonna pelastus, siellä tomaatit ja muut viihtyvät.

No, eivätköhän nämäkin tästä kuitenkin vartu syötävään kuntoon syksyyn mennessä. Tosin järkytyksekseni huomasin, että kauppoihin oli juuri tullut myyntiin ensimmäiset krysanteemit, ne ovat minulle aina niin syksyn merkki, niiden väritkin ovat kovin syyssävyisiä. Krysanteemi hankitaan sitten, kun mikään kesäkukka ei enää kuki! Vielä ei halua ajatellakaan syksyn tuloa, tulis nyt se kesä ensin ;)

Ei maar, eilen ja tänäänhän näyttääkin olevan yllättävän kaunista ja lämmintä, paljon parempaa kuin säätiedotus lupasikaan :)










Perunamaa on juuri mullattu toiseen kertaan, ja sipulitkin pääsivät rikkaruohoistaan. Kaalit ovat turvassa harsonsa alla, kuvissa se ei ole niin kaunis näky. Jossain vaiheessa voisin pistää kuvaa siitäkin, mitä tuolta harson alta löytyy.

Viereisessä kuvassa olevat juurisellerit ja purjot saivat vähän heinäkatetta tyvelleen.

Metsäjuttuja

Käytiin pelailemassa vähän frisbeegolfia, ja törmättiin metsässä kaikenlaisiin yllätyksiin.

Yhtä kiekkoa etsiessä vastaan luikerteli kyy, onneksi huomattiin se ajoissa.

Samalla saatiin tarkistettua mustikoiden tilanne, aika lupaavasti alkavat aukeimmilla paikoilla jo sinertää. Jopa alkoi tehdä mieli kesän ensimmäistä mustikka-annosta :)

Eihän tässä mene kuin muutama päivä, niin pääsee ensimmäisiä keräilemään. Vähän paikoitellen noita näytti olevan; joillain paikoin oikeinkin runsaasti, mutta toisin paikoin ei sitten juuri lainkaan.

Mikä omituista, kaikissa kuvissa paistaa aurinko :) Se ei tosin ollut koko totuus, ehti tuohon kierrokseen mahtua sadettakin...

Ihan pian käynee myös niin, että blogini sivunäyttöjen määrässä pyörähtää käyntiin uusi kymmentuhat, viimeinen ennen sadantuhannen maagista rajaa :) Silloin onkin sitten luvassa kunnon arvonta (laskuri löytyy tuolta oikeasta laidasta vähän alempaa). Kiitoksia jo teille kaikille aktiivisille lukijoille!   

Betoninvalantaa hiekkakuopassa

Olen pidempään miettinyt, että haluaisin kokeilla tätä: valaa betonia "muottiin", jollaisena toimii maahan kaivettu kuoppa. Nyt tälle tuli akuutti tarve.

Halusin saada vähän vinon sydämen muotoisen, isohkon ruukun. Sellaiseen ei ihan helpolla löydykään valmista muottia.


Kaivoin kosteaan, hiekan ja saven sekaiseen maahan sopivan mallisen ja syvyisen kuopan ja vuorasin kuopan pohjan ja reunat muovilla. Tästä en ole ihan varma, olisiko tämä ollut välttämätöntä, vai olisiko voinut valaa suoraan kuoppaan? Tällöinhän ainakin kaikki kuopan seinämien rosot olisivat jättäneet kuviot ruukun pintaan ja varmaan vähän maatakin olisi tarttunut siihen. Tuskin se kuitenkaan olisi haitannut, kenties jopa päinvastoin.

Painot auttavat pitämään eristelevyt paikoillaan,
kunnes betoni on kovettunut.

Muovi taas meni joistain kohdin vähän "ruttuun", ja nämä muovin taitteet jäivät kuvioina ruukun pintaan. Ehkä pitää vielä valaa kokeeksi toinen ruukku ilman muovia.

Koska tarkoituksena on saada aikaiseksi ruukku, tarvitaan myös sen sisään sopivan muotoinen kappale, jonka avulla ruukkuun jää "tyhjä" sisäosa. Päädyin tekemään tuon sisämuotin eristelevystä leikkaamalla siitä sopivan palasen.

Eristelyvyä sai muotoiltua aika helposti painamalla sitä puukon terällä, ei siis leikkaamalla.

Tämä on jännittävin vaihe - mitä maasta nouseekaan?
Ihan ehjä, aika sopivan paksuinen ja muutoinkin
suhteellisen kelvollinen ruukku.  

Jotta sain tehtyä ruukun pohjaan reiät, mistä ylimääräinen vesi pääsee valumaan pois ruukusta, laitoin pohjalle valettuun betonikerrokseen pystyyn pari viinipullon "korkki-korkkia", jotka poistetaan valmiista ruukusta.

Kun pohjan betoni on valettu, sen päälle laitetaan sisämuotti, ja valetaan reunan betoni. Sisämuotin päälle laitetaan painot, jotka pitävät sen paikoillaan.

Sitten maltetaan odottaa betonin kuivumista vähintään muutama päivä, mieluiten viikon verran. Tekele on hyvä peittää kuivumisen ajaksi muovilla, jotta kuivuminen ei tapahdu liian nopeasti.

Lopulta koittaa jännittävin vaihe, valmiin ruukun kaivaminen ylös maasta. Eristelevyjen poistaminen ruukun sisältä olikin vähän hankalampi homma, niitä ei saanut irrotettua kokonaisina tulevaa käyttöä varten, vaan ne piti poistaa pienimällä ne pieniksi paloiksi. Käytin tässä apuna sorkkarautaa.



Varsin tyytyväinen olin valmiiseen ruukkuun, sitten kun kukatkin oli istutettu paikoilleen.

Mukavaa sunnuntaita!

Tässäpä vielä linkki aiempaan betonijuttuuni, missä vähän enemmän perusasiaa betoninvalannasta.

Kuninkaallista kukintaa!

Vihdoista viimein, odotus on palkittu. Lempikukkani, sievän vaaleanpunaiset hajuherneet, Royal rose, sekä ensimmäinen ihanan oranssi jaloleinikki puhkesivat kukkaan lähes samanaikaisesti.

Yksi blogin lukija kyseli hiljattain vinkkejä jaloleinikkien kasvattamiseen. Jouduin toteamaan, että tämä on sen verran haastava kasvi, etten valitettavasti pysty antamaan mitään pomminvarmoja neuvoja.

Tämän vuoden kokemuksella suosittelen kuitenkin ehdottomasti kasvattamista ruukussa, ei suoraan maahan istutettamista, mistä minulla on huonoja kokemuksia. Istutin toukokuun alussa kolmeen ruukkuun yhteensä 25 eri väristä jaloleinikin mukulaa.

Yksi ruukku on ollut koko ajan kasvihuoneessa, ja siinä leinikit ovat parhaassa kunnossa. Toinen on ollut koko ajan ulkosalla ja kolmas seilannut ees taas. Ulkona on varmaan ollut liian kylmää ja aivan liian sateista, ulkoruukun leinikinvarret ovat aneemisia ja kellastuneita, saa nähdä tulevatko lainkaan kukkimaan. Eli ruukut on hyvä pitää suojaisassa paikassa.

Keskustelimme tuon lukijan kanssa siitä, että leinikinkasvatuksessa olennaista vaikuttaisi olevan juuri oikeanlainen kastelu - ei ainakaan yhtään liikaa vettä.

Saldo ei kuitenkaan vaikuta kovin huikealta, 25 mukulasta muutama kukka. Mutta jos mukulat onnistuisi nyt saamaan säilymään talven yli, olisi niiden kanssa mukava jatkaa jälleen ensi vuonna.

Olisipa myös kiva päästä näkemään, millaisissa oloissa ja miten kukkakaupoissa myytävät upeat jaloleinikit kasvatetaan!

Hajuherneiden kasvattamisesta pääset lukemaan tarkemmin tästä.

Voi kasviparkoja :(

Alkoi jo käydä niin sääli sateessa ja viileydessä riutuvia kasveja, että piti tehdä herkimmille vähän suojarakennelmia.

Mansikkamaan ylle viritin ison muovin "teltaksi". Kerrankin, kun olisi tulossa hyvänpuoleisesti mansikoita, en nyt yhtään välittäisi ylimääräisestä vedestä. Toivottavasti mansikoiden nyt kelpaa teltassaan!

Papujen suojaksi taas nostin "katon" valokatteenpaloista.

.

Ja radiossa juuri puhutaan huomisista erittäin kovista sateista, vettä voi kuulemma tulla todella rankasti. Kiitos, riittäisi jo!  

Kurkistus porkkanaharson alle...

Tarkkasilmäinen voi hyvinkin erottaa porkkanantaimia
pilkistämässä tuolta joukosta...

Jahas, tässäpä taitaakin sitten olla tämän viikon työmaa, kunhan sade hellittää. Tuli nimittäin viimein eilen raotettua harsoa porkkanakylvösten yltä, ja kas mikä viidakko sieltä löytyikään. Mutta ei hätäpäivää, kyllä siellä näyttää myös porkkanantaimia olevan.

Tällä kertaa ei tarvinne edes paljoa harventaa, kylvös vaikuttaisi olevan onnistunut niin, että porkkanat kasvavat valmiiksi juuri sopivin välein.

Rikkaruohotkin näyttäisivät onneksi olevan tuollaisia "selkeitä" kasveja, ei mitään vesiheinää. Eiköhän nuo ole suht nopeasti kitketty. Sitten vielä rivivälien haraus.

Eipä aikaakaan, kun tilanne näytti jo huomattavasti
toisenlaiselta.

Lopuksi kitketyille riveille kannattaa ripottaa vielä vähän tuhkaa. Sen pitäisi estää porkkanakemppejä ja -kärpäsiä löytämästä tietään juuri kitkettyjen hentoisten taimien kimppuun.

Kukkakimppuja luonnosta ja pihalta

Kerttuli ei ole sentään hyytynyt helteeseen, vaikka pienestä blogihiljaisuudesta voisi ehkä niinkin ajatella. On sen sijaan ollut tässä vähän muita kiiruita.

Ihanaa, kun viimein käväisi edes parin päivän kunnon lämpöaalto, pisti kasveihinkin mukavasti vauhtia.

Meillä on vähän juhlittu ja juhliin on loihdittu ihania yksinkertaisia kimppuja luonnon- ja pihakukista. Ne ovat juuri nyt parhaimmillaan, muita kukkia ei välttämättä tarvitakaan.

Mukavaa sunnuntaiehtoota - niin ja heinäkuukin tässä tulla tupsahti ihan varkain, siispä sitä myös!