Nyt on onneksi tilanne muuttunut parempaan päin, elokuu on ollut sopivan lämmin tomaattien kypsymiselle, niinpä nyt löytyy samanaikaisesti kypsyneenä vajaata kymmentä eri tomaattilajiketta.
Lisäksi on vielä muutama lajike, joissa ei ole vielä tai juuri tällä hetkellä kypsiä tomaatteja. Nämä ovat lempi-kirsikkatomaattilajikkeeni keltainen Cereza amarilla, kiva pihvitomaatti Canestrino sekä kelpo amppelitomaatti Tiny tim.
Tämän vuoden uusista lajikekokeiluista Black cherry ja Malinowy kapturek ovat osoittautuneet oikein hyvänmakuisiksi, joskaan eivät kovin runsassatoisiksi. Hundreds & thousands on hauska satoine pikkutomaatteineen.
![]() |
| Avomaalla kasvavan Costoluto fiorentino -tomaatin lehdet alkavat jo kovasti kellastua. |
Costoluto fiorentino-lajikkeen siemenpussissa oli maininta, että se pärjäisi avomaallakin. Niinpä istutin kokeeksi toisen taimen ihan taivasalle, ja toisen isoon ruukkuun katetulle terassille. Avomaan yksilökin on kyllä tuottanut jonkin verran tomaatteja, mutta kyllä terassilla olevassa sadon määrä on ainakin kaksinkertainen, tomaatit ovat siinä myös huomattavasti kookkaampia.
Tämä oli sinänsä mielenkiintoinen ja uudenlainen kokeilu, sillä en ole aiemmin juuri kasvatellut tomaatteja ihan taivasalla. Olen ajatellut, etteivät ne oikein menestyisi näin. Avomaantomaattien kannalta kesän säätiloilla on varmasti ratkaiseva merkitys. Tämä kokemus kyllä rohkaisi jatkamaan avomaakokeiluja tulevaisuudessakin.
Tästä pääset lukemaan lisää kokemuksiani erilaisista tomaattilajikkeista vuosien varrelta.


Ei kommentteja :
Lähetä kommentti