Matka suuntautui jälleen Pääkaupunkiin, aina välilllä pitää käydä haistelemassa kaupungin tuulia. Ohjelmassa oli vähän kulttuuria (Männikön Eskon loistava valokuvanäyttely Taidehallissa, suosittelen ehdottomasti, jos siellä päin liikut), mukavia ihmisiä, hyvää ruokaa sekä hiukka muuta sivistävää.
Siinä toiminnan tuoksinassa sattui pieni hauska tapaus. Huomasin, että minulla oli lounasaikaan vähän ylimääräistä aikaa, ja hiukan nälkäkin. Mieleeni tuli hiljattain avattu, loistavia arvioita saanut Pompier (ransk., palomies) -ravintola siinä sopivasti legendaarisella Helsingin VPK:n talolla. Sinne siis.
Paikka on alkuperäisessä hienossa -50-luvun asussa ja siellä tarjoillaan lounasaikaan mutkatonta kotiruokaa noutopöydästä. Täyttelin lautasen ihanan näköisillä salaateilla ja istahdin syömään. Ruokailijoita oli paljonlaisesti, ja huomasin, että siinä mustan ruokapöydän pinnalla oli vähän leivänmuruja edellisten ruokailijoiden jäljiltä, mutta ei ne minua haitanneet.
Yhtäkkiä äkkäsin, että herra Marco - bumtsibum - Bjurström hääri siellä ravintolasalissa siivousrätin kanssa tottunein elkein. Hiukan ihmettelin tätä yhteensattumaa, en ollut kuullut mitään hänen ravintolabisneksistään (olenkohan keskittynyt liiaksi pelkkiin puutarhauutisiin??).
Eipä aikaakaan, kun Marco tuli riepuineen siihen puhdistamaan pöytääni pahoitellen, että olen joutunut siinä murusten seassa syömään. - No tästä tulee ihan kotoinen olo, ei haittaa, totesin. Siihen M. että ei heillä kuitenkaan ole tarkoitus tällä keinoin asiakkaille kodikkuutta luoda. Hänen touhujaan katsellessani jatkoin vielä, että mitenkähän sitä saisi kotiinkin tuollaisen pöydänpyyhkijän? Järjestelykysymys, totesi M. Mielessäni mietin, että ehkä lähinnä koulutuskysymys, pöydänpyyhkijä kyllä jo löytyy, mutta riepu ei välttämättä heilu ihan samaan tahtiin.
Ja mikä olikaan se punainen lanka tänne puutarhablogiin? No vaikka se, että nuo salaattipöydän upeat antimet oli loihdittu näin talven keskellä pääsääntöisesti kotimaisista kasviksista, maistuvaa marinoitua kaali-porkkana-salaattia, punajuurta monessa muodossa ja pisteenä i:n päälle ihana sellerisalaatti, jota piti käydä santsaamassa!
Siitä tulikin hauska idea waldorfin salaattiin, jota usein tykkäämme syödä. Tähän mennessä olen raastanut siihen juurisellerin ja omenan, mutta tässä salaatissa olikin isompia sattumia, toimi oikein hyvin. Sen sellerin voisi vaikka rouhia jonkinlaisiksi pieniksi kuutioiksi ja omenan jättää kunnon palasiksi. Tästä pisteet Pompierille, tätä täytyy kokeilla!
Näissä tunnelmissa, oikein hyvää viikonvaihdetta!
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti