keskiviikko 7. elokuuta 2013

Olisiko jo maissia?

Jokohan?
Maissin kypsyydestä on vaikea olla varma. Periaatteessa silloin, kun "töyhtö" on muuttunut ruskeaksi ja tähkän pää tuntuu pyöreältä. Mutta milloin töyhtö on sopivan ruskea? Yleensä yrittää ottaa liian aikaisin. Ja jos raottaa keskenkasvuisen maissin suojuslehtiä kurkistaakseen jyviä, niin lehtiä ei tahdo saada kunnolla takaisin paikalle tähkää suojaamaan.

Maissi onkin yksi harvoja eksoottisempia kasveja, joka on jäänyt meillä viljelyyn. Yksi maissintaimi tuottaa Suomen oloissa pari tähkää.

Juuri sopivia!
Muista eksoottisemmista kasveista on tullut kokeiltua ainakin munakoisoa, paprikaa, erilaisia meloneja..

Ovat kuitenkin meillä aika epävarmoja, kesästä kun ei voi koskaan etukäteen tietää.

Satoakin pienestä määrästä tulee niin vähän, yksi pieni munakoiso silloin, toinen tällön, ettei niille ole oikein järkevää käyttöä.

Kiinnostavia nämä eksoottisemmat kasvit joka tapauksessa ovat ja tarjoavat myös silmänruokaa, vaikkapa munakoiso ihanine violetteine kukkineen, joten ilman muuta kokeilemisen arvoisia mieluiten kasvihuoneessa.

Tämä kesä olisi kyllä ollut aivan loistava melonikesä, harmi ettei tullut nyt laitettua.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kiva kun kävit, tulethan toistekin!
Ja laitathan mieluusti kommenttia,
jos sinulla on mielessä toiveita tai muuta blogini suhteen!