tiistai 22. maaliskuuta 2022

Hokkaidokurpitsantaimet aluillaan

Olen viime vuosina kirjoittanut kesän aikana sarjoja, joissa olen seurannut jotain tiettyä asiaa. Tähänastisissa sarjoissa olen seurannut erilaisten puutarhakohteiden vaiheita kesän edetessä.

Tämän vuoden sarjassani ajattelin kertoa uutuus-kasvikokeiluni, hokkaidokurpitsan kasvatuksen etenemisestä.

Tässäpä siis sarjan ensimmäinen osa 🙂

Ihastuin viime talvena kauniin oranssiin, mukavan makuiseen hokkaidokurpitsaan ostettuani sitä ohimennen kaupasta. Otin kurpitsasta talteen siemeniä, jotta voin kokeilla kasvattamista itse.

Kylvin 10.3. kolme hokkaidokurpitsan siementä. Kovasti pohdin, mikä olisi sopiva kylvöajankohta, kun ei ole aiempaa kokemusta asiasta.

Sieltä ne terhakkaina ponnistavat.

Kaksi siemenistä iti ja kasvatti vankat versot reilussa viikossa, joten näillä kahdella taimella nyt mentäneen. 

Nämä eivät vaikuta ainakaan toistaiseksi mitenkään supernopeakasvuisilta, joten ehkäpä tämä kylvöajankohta oli vallan hyvä. 

Mielenkiintoista nähdä, mitä näistä tulee, pääseekö jossain vaiheessa maistelemaan omia kurpitsoja? 

Tästä pääset sarjan seuraavaan osaan.

#hokkaido #hokkaidokurpitsa #kasvatus #kasvattaminen #siemen



2 kommenttia :

  1. Kiva nähdä, millaista satoa hokkaidonkurpitsasi tekee.
    Itse kylvän kurpitsat vasta huhtikuun lopulla, toukokuun alussa. Silloin niitä ei tarvitse kasvattaa pitkään sisällä, vaan voi siirtää kasvussa olevat taimet harson alle kasvimaalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, vähän jänskää on, aina on kiva kokeilla vähän jotain uutta. Voi tosiaan olla, että nämä on nyt aivan turhan aikaisessa, saa nähdä miten näiden kanssa pärjää 🙂

      Poista

Kiva kun kävit, tulethan toistekin!
Ja laitathan mieluusti kommenttia,
jos sinulla on mielessä toiveita tai muuta blogini suhteen!