torstai 27. heinäkuuta 2023

Vihdoin: väriä näkyvissä tomaateissa 😊

Tätä on saanut tänä vuonna odottaa, ensimmäisten tomaattien kypsymistä.

Laitoin taimet tulemaan hiukan tavallista myöhemmin, maaliskuun alkupuolella.

Silti ensimmäisen kypsän tomaatin odotus on ollut aika sietämättömän pitkä. 

Loppukevään/ alkukesän kylmyys varmasti kovasti hidasti tomaattien etenemistä.

Tämä ensimmäinen valmistuva tomaatti lienee hiukan yllättäen Gardeners delight -kirsikkatomaattia, eikä lempilajikettani, keltaista kirsikkatomaattia Cereza amarilla, joka on yleensä valmistunut ensimmäisenä.

Tämä muistuttaa myös kovasti erittäin makeaa Sungold-tomaattia. Niitä minulla ei kuitenkaan pitäisi olla tällä kertaa lainkaan kasvamassa.

Pihalla ja parvekkeella kasvaa yhteensä
16 tomaatintainta. Muutamia amppeleissa,
valtaosa ruukuissa terassilla ja muutama
pienessä muovikasvihuoneessa.
Tomaatteja on kyllä mukavasti tulossa, monia erilaisia lajikkeita. Joukossa on myös pari uutta lajiketta kuten yleensä, sillä aina pitää kokeilla jotain uutta 😊

Uusista lajikkeista odotan erityisesti kivan tummaraitaista Tiger-kirsikkatomaattia. Se saisi jo pian valmistua, kun ei malttaisi enää odotella... 

Isompikokoinen oranssiraitainen Tigerella-tomaatti on myös yksi lempilajikkeitani, siksi odotan erityisellä innolla tätä sen "pikkusiskoa". Se ei kuitenkaan vaikuta ainakaan olevan kovin aikainen.

Uutuutena on kasvamassa myös Canestrino-pihvitomaattia, se on myös mielenkiintoinen tuttavuus.

Jännä nähdä, millainen tomaattisato näissä uusissa rivitalo-olosuhteissa tulee. Aiemmin olen kasvattanut kaikki tomaatit isohkossa kasvihuoneessa.

Toivottavasti lupailtu lämmin elokuu toteutuu, jotta tomaatit ehtivät kypsyä.

Tästä voit lukea kokemuksiani kaikista vuosien varrella kasvattamistani tomaattilajikkeista.

#tomaatti #kasvatus #kypsyminen #hyvä #lajike #raidallinen #tomaattilajike #rivitalo #terassi

6 kommenttia :

  1. Munkaa tomaatiis oo viälä färiä ku muutamas pensastomaatis. Vaikka kasvaris ovakki, myähälle meni istutus. Oon luullukki olevani ainut Mattimyähääne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ei, on meitä onneksi muitakin... 😊 Muutoinkin tuntuu, että tänä vuonna on useilla vähän kaikki hiukan myöhässä. Toivotaan todellakin niitä lämpimiä kelejä, vaikkakin nyt ensin on sade vaikka tervetullut!
      Mukavaa tulevaa viikonloppua 😊

      Poista
  2. Onpas tulossa runsaasti ihanaa satoa. Maistuvat kyllä paremmilta kuin kaupasta haetut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se näin on, kaupan tomaatit ei maistu omiin tomaatteihin verrattuna oikein miltään. On myös hauskaa se, miten erilaisilta eri tomaattilajikkeet maistuvat, niitä on mukava vertailla keskenään.

      Poista
  3. Tänä vuonna tomaatit ovat kypsyneet tavallista myöhemmin. Ensimmäisiä sai odottaa pitkään ja hartaasti. Nyt kypsiä sentään saa hakea päivittäin.
    Gardener's Delight ja Sungold kuuluvat suosikkeihini. Cereza amarillaa en ole kokeillut. Siinäpä hyvä ehdokas ensi kesäksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu tätä olen tosiaan kuullut monilta muiltakin, että hitaasti ovat tänä vuonna kypsyneet. Ehkä johtuu siitä alkukesän kylmyydestä?
      Nuo ovat molemmat hyviä lajikkeita! Sain Cereza amarillan siemeniä kauan aikaa sitten lahjaksi jonkun lahjapaketin mukana, olikin hyvä lahja, josta on ollut iloa vuosikaudet. Olen yrittänyt huolella varjella noita siemeniä 😊

      Poista

Kiva kun kävit, tulethan toistekin!
Ja laitathan mieluusti kommenttia,
jos sinulla on mielessä toiveita tai muuta blogini suhteen!