sunnuntai 22. tammikuuta 2017

Kasvivalaisin tilauksessa :)

Ai että, innoissani kuin ilmapallo, tilasin juuri pitkään haaveilemani supertehokkaan kasvivalaisimen! Tästä ei pitäisi valonlähteen juuri parantua.

Olen aiemmin valaissut taimia erilaisilla useammasta eri valaisimesta koostuvilla virityksillä. Paras valonlähde on ollut Philipsin 18 W:n suuruinen kasvivalaisin, mistä olen kertonut tarkemmin muutamassa eri jutussa. Sen teho ei kuitenkaan yksinään riitä sille taimimäärälle, mitä kasvattelen. Nyt ajattelin, josko tämä yksi ainoa valaisin voisi ratkaista koko valaistusongelman.
Philipsin 18 W:n ledilamppu riittää hyvin
valaisemaan vähän pienemmän taimimäärän.

Tämän uuden valaisimen teho on ihan toista luokkaa, kokonaiset 300 wattia. Toki on myös valaisimen hinta, mutta onhan tämä pitkäaikainen investointi. Valaisimen sähkönkulus on siis myös kohtalaisen suuri, ajattelinkin että ehkä vähän säästelen ja käytän tuota tehovalaisinta vasta sitten, kun taimia on niin runsaasti, ettei mikään muu tunnu enää riittävän.

Ja toisaalta, nämä uudenaikaiset ledivalaisimet ovat kuitenkin hyvin energiatehokkaita verrattuna vanhanajan supersähkösyöppöihin valaisimiin.
Näitä odotellessa... :)



Tästä uudesta turbovalosta pitäisi riittää valaistusta kokonaiselle kuuden neliön alalle - sen enempää en kyllä tule koskaan tarvitsemaan.

Nyt vain odotellaan, että valaisin saapuu, ja että tänä keväänä tulee oikein supertaimia - ainakin jos se valaistuksesta kiinni :) Jos haluat kurkata, niin Saaristopuutarha-blogista löytyy juttu, missä kerrotaan tästä valaisimesta, se on noista jutussa esitellyistä valaisimista viimeisin.

Valaisintilauksestani intoutuneena kylvin jo nyt muutaman ensimmäisen tomaatinsiemenen, enpä ole koskaan aiemmin aloittanut taimikasvatusta vielä tammikuun puolella.

Mukavaa sunnuntaipäivää, ja tervetuloa mukaan teille uusille lukijoille!

10 kommenttia :

  1. Voi kkun tekisi mieleni myös tuollaisen tehokkaan valaisimen hankintaan. Katselin jo EBAYn sivuilta Saksan ja Englannin markkinoita. Sieltä saisi halvemmalla jos nyt oli ihan sama valaisin. Samalta kuitenkin näytti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi tosiaan hyvin olla, että saman tai vastaavan olisi saanut jostain edullisemminkin. Tässä kohtaa iski laiskuus, ja menin nyt tämän helpoimman kautta.
      Ainakin toimitus sujui nopeasti ja ongelmitta, valaisin saapui juuri tänään :)

      Poista
  2. Onnea valaisinkaupoista! Minäkin valaisen taimia useamman lampun voimin, mutta yksi tehokkaampi olisi kyllä kätevä. Mukavaa viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiiu, toivotaan, että tuo monien lamppujen ongelma ratkeaisi nyt tällä.

      Poista
  3. Ihastelin lamppua jo Saaristopuutarhan postauksessa ja samaa teen nyt :) Minulla on tällä hetkellä useampi pieni lamppu käytössä, mutta hieman kyllä himottaisi yksi iso ja kunnollinen. Kerro toki, kuinka valo toimii!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska juttu, että olet lukenut ja sinullekin on jäänyt mieleen tuo sama postaus :) Tänään juuri posti toikin lamppupaketin, vielä en ole kerennyt sitä avaamaan. Asiat tärkeysjärjestykseen, ensin nämä blogijutut :)
      Ja juu, mielelläni kerron kokemuksia, kunhan valaisin pääsee tositoimiin.

      Poista
  4. Tänä keväänä on ensimmäistä kertaa käväissyt mielessäni, että kasvilampusta voisi olla hyötyä. Tähän asti olen odotellut kevään etenemistä ja valon määrän lisääntymistä.
    Täytyypä seurata tilannetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin on hinku tuota valaisinta kohtaan kasvanut tässä pikkuhiljaa. Ennen muuta sen vuoksi, että myöhemmin keväällä kyllästyttää aina juoksuttaa taimia aamuisin kasvihuoneeseen saamaan kunnon valoa, ja sitten taas illalla takaisin sisälle suojaan kylmältä.
      Jospa tältä rumbalta nyt säästyisi, kun olisi sisälläkin riittävästi valoa.

      Poista
  5. Valoa ei ole kai koskaan liikaa, ainakaan kevättalvella aloitettaville kasvatuksille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin juuri, olen myös tullut siihen tulokseen, että vahvojen taimien saaminen on kaikkein eniten kiinni nimenomaan valaistuksesta.

      Poista

Kiva kun kävit, tulethan toistekin!
Ja laitathan mieluusti kommenttia,
jos sinulla on mielessä toiveita tai muuta blogini suhteen!