sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Sipulinniskat kierteelle ja muita säilöntähommia

Syyskuun viikonloput menevät aikalailla kasvimaan satoa säilöessä. Tänä viikonloppuna mm. keittelin ensimmäisen satsin tomaattikastiketta, keräsin ja pakastin härkäpavut sekä säilöin vähän kurkkuja.

Ensimmäiset puuvajan seinällä roikkuvat sipulit olivat kuivahtaneet niin, että oli aika vääntää niiltä "niskat nurin".

Sipulinnaatti kannattaa katkaista säilytettävistä sipuleista siten, että otetaan sipuli toiseen ja naatti toiseen käteen tukevaan otteeseen. Sitten aletaan kiertää sipulia niin, että naatin tyvi "sulkeutuu" tiiviiksi ja lopulta naatti katkeaa pois.

Samalla sipuleista kuoriutuvat helposti pois myös uloimmat, vähän multaiset (tai meillä saviset...) kuorikerrokset, ja alta paljastuu kauniin puhtoinen sipulinpinta.

Näin "suljettuina" sipulit säilyvät paremmin. Kun naatit on katkaistu, viedään sipulit vielä loppukuivamaan sisälle lämpöiseen paikkaan.

Kesän "huikea" härkäpapusato ennen ryöppäystä ja siemeniä ympäröivän
vaalean kuoren poistoa. Tämän sadon tuotti reilu kymmenen
härkäpavuntainta.
Härkäpavuista poistin jokaisen pavunsiemenen ympäriltä ryöppäämisen jälkeen vielä siementä verhoavan, mielestäni vähän puisevan kuorikerroksen.

Tuo on melkoinen homma, joka osassa ohjeita neuvotaan tekemään ja osassa ei. Mielestäni härkäpavut maistuvat kuitenkin näin paljon paremmilta. Miten sinä tapaat toimia härkäpapujen kanssa, jos satut niitä kasvattamaan?

4 kommenttia :

  1. Hienon sadon olet saanut. Siitä saa lisäksi hyvän mielen. Mukavaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
  2. Kasvatan ensimmäistä kertaa härkäpapuja (tai ylipäätään papuja) ja pohdin, mistä tiedän palkojen olevan valmiita? Onko kyseessä samanmoinen taika kuin herneiden kanssa, että kun pullottaa, on parempi ottaa sato talteen?
    Kyselee noviisi Kasvihormoni-blogista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeilla jäljillä olet Sini :) Tuo herne"sääntö" toimii tässäkin! Kannattaa tosiaan korjata talteen viimeistään siinä vaiheessa kun ensimmäisten palkojen päällys alkaa muuttua pikkuisen nahkeaksi ja palot vähän halkeilla. Koko sato ei yleensä kypsy kerralla, vaan kypsimpiä palkoja voi alkaa napsia kasvien alaosista. Seuraavassa vaiheessa palot alkavat tuleentua ja mustua päistään.
      Jos haluaa kerätä joistain paloista talteen ihan kypsiä siemeniä seuraavan kesän kylvöjä varten, näiden palkojen kannattaa antaa tuleentua paikoillaan aikalailla mustiksi ja vähän ryppyisiksi.

      Poista

Kiva kun kävit, tulethan toistekin!
Ja laitathan mieluusti kommenttia,
jos sinulla on mielessä toiveita tai muuta blogini suhteen!