sunnuntai 28. kesäkuuta 2015

Nuppusillaan

Pionit ovat mielestäni parhaimmillaan tässä hauskan
pyöreänpulleassa nuppuvaiheessaan, tällaisinahan
ne yleensä myydään kukkakaupassakin.
Minun puolestani saisivat oikeastaan jäädäkin tähän vaiheeseen!

Alkukesä on mukavaa odotuksen aikaa. Kasvi toisensa perään työntää esiin herkkiä nuppujaan, joiden aukeamista saa jännityksellä odottaa - milloin? Monen kasvin kohdalla jännitystä lisää vielä se, minkä värinen kukka nupun sisältä ilmestyy?

Viimein lämmennyt sää pistänee nyt vauhtia nuppujen kehitykseen.

Kasvihuoneessa ruukussa kasvavissa lempikukissani jaloleinikeissä on nyt
ensimmäinen nuppu - nämähän näyttävät lupaavammilta kuin koskaan aiemmin!
Amppelissa kasvava hajuhernekin taitaa puhjeta pian kukkaan
- oijoi, jos tämä olisi se odottamani "Royal rose"?
Tänäänhän oli myös Avoimien puutarhojen päivä. Harmi kyllä päivämme oli niin täynnä ohjelmaa ja reitti kulki sillä tavalla, ettei valitettavasti ollut mahdollista poiketa yhdessäkään puutarhassa. Kaikkein houkuttelevimmat kohteet näyttäisivät olevan Kaakkois-Suomessa päin, mutta meidän päivämme kului ihan vastakkaisessa suunnassa. Ajellessamme pitkin Pohjanmaan lakeuksia, keskellä "ei-mitään" meidät hämmästytti yllättävä näky. Muutoin aution tien molemmat penkat olivat yhtäkkiä täynnänsä sikin sokin pysäköityjä autoja, ja ihmisiä poukkoili niiden lomassa. - Mitä ihmettä täällä oikein tapahtuu? Kunnes huomasimme tien poskessa kyltin: Avoimet puutarhat -kohde :) Kohteet ovat siis NOIN suosittuja!

Kävitkö sinä yhdessäkään puutarhassa - tai emännöitkö peräti itse Avointa puutarhaa?

4 kommenttia :

  1. Pionien nuppujen aukeamista odotellessa.
    Kävin siirtolapuutarhassa Heinolassa. Monta ihanaa kohdetta ja jaoin postaukset kolmeen erään, kun muuten olis tullut niin pitkästi juttua. Kyllä, Avoimet on niin suosittuja. Hämmästelin sitä itsekin. Ja tietysti sateeton aurinkopäivä avitti asiaa.

    VastaaPoista
  2. Nuppujen avautumista ei malttaisi millään odottaa, mutta eipä niitä pysty kiirehtimäänkään.

    Minä vierailin 3 puutarhassa ja aikaa kului huikeat 5 tuntia. Aivan mahtavia puutarhoja.

    VastaaPoista
  3. Miten mukavilta kuulostavatkaan teidän puutarhakiertueenne! En itse asiassa ole vielä koskaan päässyt käymään yhdessäkään Avoimien kohteessa. Nyt ei auta kuin odottaa vuoden päähän, jospa ensi vuonna viimein koittaisi tilaisuus...

    VastaaPoista
  4. Käytiin naisporukalla kolmessa eri puutarhassa Kanta-Hämeen alueella. Alkuun vähän mietittiin, että jaksetaanko kaikki suunnitellut kohteet käydä läpi, mutta päivä eteni hienosti ja jaksamista riitti, olihan aihe niin mielenkiintoinen. =)

    VastaaPoista

Kiva kun kävit, tulethan toistekin!
Ja laitathan mieluusti kommenttia,
jos sinulla on mielessä toiveita tai muuta blogini suhteen!