lauantai 7. kesäkuuta 2014

Ihania puutarhatunnelmia

Välillä on mukava kurkistaa muuallekin kuin omaan puutarhaan.

Nopeasti ja vaivattomasti tämä käy tänä keväänä ilmestyneen ihastuttavan P niin kuin puutarha -kirjan avulla. Sain kirjan kustantajalta tutustuttavaksi.

Näin bloggajan näkökulmasta kirjassa on erityistä se, että se on jotenkin blogityylinen, vaikka onkin ihan perinteisen kirjan muodossa.

Paljon kauniita kuvia ja lyhyesti tekstejä, joissa on monia pieniä vinkkejä puutarhahoitoon.

Kirjan vajaat 200 sivua tarjoavat yhteensä 200 toinen toistaan parempaa puutarhaideaa esittelemällä 14 erilaista puutarhakohdetta.

Olipa mukava kokemus pitää pitkästä aikaa käsissä oikein tällaista kaunista kuvakirjaa. Voi rauhassa selailla ja palailla eri kuvien tunnelmiin. Nykyään kun "kaikki" alkaa olla netissä, niin tuossa yöpöydällä on enää harvoin mitään yhtä houkuttelevaa.

Tuntuu, että tunnekokemus on voimakkaampi, kun saman asian saa eteensä kirjan muodossa, kuin että katsoo sen tietsikan näytöltä, mitä tuumaatte?

2 kommenttia :

  1. Hei, tuohan on ihan uusi kirja, onkohan se jo kirjastoissa ? Olen kyllä lukenut koko kevään niin paljon puutarhakirjoja, että ajattelin kesän pitää taukoa. Mutta tuo näyttää niin mielenkiintoiselta, että kyllä yksi kirja nyt aina pitää olla "työnalla". Se on totta, että kirjassa on sitä jotain. Ja kun saa uuden kirjan hyppysiinsä sormet syyhyten sitä täytyy lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pidän itsekin kovasti kirjastoista, ja siksipä katsoinkin ensinnä sieltä, olisiko kirjaa löytynyt. Eipä ollut vielä ainakaan lähikirjastossamme. Kirja on aika pienen kustantamon, en tiedä, vaikuttaako se mitenkään kirjastojen hankintoihin?
      Meilläpäin kirjastoon voi myös vinkata hyvistä uutuuskirjoista, ja tosi kiltisti ovat hankkineet suunnilleen kaikki toivomani kirjat :) Kannattaa kysyä!
      Tätä kirjaa voi kyllä suositella kesälukemiseksi, on runsaine kuvineen mukava selailukirja, johon on helppo palata aina uudelleen.

      Poista

Kiva kun kävit, tulethan toistekin!
Ja laitathan mieluusti kommenttia,
jos sinulla on mielessä toiveita tai muuta blogini suhteen!