Palmsen kartanon komea kasvihuone on rakennettu lämmintä kivimuuria vasten. |
tiistai 14. toukokuuta 2024
Perinteinen kevätreissu Viroon
sunnuntai 12. toukokuuta 2024
Sain äitienpäivälahjan 😀
Kompostia äitienpäivälahjaksi 😄 |
Vähän oli perunantaimet päässeet venähtämään pituutta. Eivätköhän ne kuitenkin tästä hyvin lähde... |
Ehkä reilun neliön kokoinen uusi perunapenkki. |
Perunapenkin päähän mahtui vähän salaattisipulintaimia. |
sunnuntai 28. huhtikuuta 2024
Mikä pieni ihanuus pihanurmikolla 😊
Silmäni sattuivat taloyhtiön pihanurmikolla pieneen erikoiseen kevätkukkaseen, joka vei oitis huomioni. En ole koskaan nähnyt sen kaltaista.
Lehdet muistuttavat scillaa, mutta hauskannäköinen kukka lähinnä hyasinttia. Sievissä, valkoisissa kukissa on hentoja vaaleansinisiä viiruja, kukka on hyvin ainutlaatuisen näköinen. Siinähän on myös aika kauniisti maamme sinivalkoiset värit 😊
Ajattelin, että kyseessä täytyy olla joku värimuunnos jostain tutummasta kasvista.
Aika pakahduttavan ihana, vai mitä tykkäät? |
Vaan tiesihän Google tämänkin kertoa, kuvahaulla selvisi, että kyseessä on posliinihyasintti. Enpä ole ikinä kuullut moisesta. Aika jännä ja tosi kaunis nimikin 😊
Teki heti mieli tietää kasvista vähän enemmänkin, ja tietysti saada sitä myös omaan pihaan, En taida kehdata tuota yhtä yksilöä siirtää edes yön pimeydessä 😊
Näiden kasvien mukuloita ja kukkasipuleita on saatavilla vain syksyisin, jolloin koko kasvin olemassaolo tahtoo olla unohduksissa, kun niistä ei ole näkyvillä mitään merkkejä. Eikä siis meinaa muistaa tehdä hankintaa. Keväällä kasvi tulee taas mieleen, kun sen näkee kukkivan jossain. Mutta silloin sitä ei sitten olekaan saatavilla. Tämän hankinta pitää nyt ehdottomasti laittaa mieleen ensi syksyyn!
Hauskasti sitä kasvituntemus ja -tietämys laajenee, kun pitää silmät auki. Onko posliinihyasintti tuttu sinulle?
#posliinihyasintti #sipulikukka #ihana #kevätkukka #sinivalkoinen
tiistai 23. huhtikuuta 2024
Avoimet puutarhat houkuttavat jälleen!
Arboretum Väinölänniemi Orivedellä teki suuren vaikutuksen vuoden 2023 tapahtumassa. Kuvassa uskomaton kesäinen suihkupaikka :) |
sunnuntai 21. huhtikuuta 2024
Pienen pihan ja parvekkeen jutuille oma sivu
perjantai 19. huhtikuuta 2024
Kylän paras puutarhakauppa 😊
Tomaatit kasvoivat hyvin tässä isossa muoviruukussa. |
Kuvassa oikeanpuoleinen varsin pätevä muoviruukku on hankittu edullisesti samalta hovihankkijaltani 😊 Tytär tosin halusi nyt takaisin minulla lainassa olleet ruukkunsa. |
keskiviikko 17. huhtikuuta 2024
Paljon iloa bloggaamisesta 😊
Upea arboretum Frick Kangasalla. |
Porkkalan kartanonpuutarha Lammilla on myös ainutlaatuinen kohde. |
maanantai 15. huhtikuuta 2024
Viikonlopputuunailuja 😊
|
Minulla ei ole ollut koskaan istutuspöytää, mutta nyt on 😊 Tähän saakka olen tehnyt istutus- ja muut hommat aina maassa. Kyllä nyt kelpaa! |
sunnuntai 14. huhtikuuta 2024
Miten ihanan lämpöisiä aurinkopäiviä!
En laittanut kasvaria tässä vaiheessa ihan täyteen korkeutensa, vaan jätin yhden kerroksen pois. |
Olen laittanut kasvarin lämmikkeeksi öisin ison kuplamuovin. Muovi oli tilaamieni huonekalujen suojana, onneksi älysin ottaa sen talteen. Luulisi taimilla olevan tuolla mukavat oltavat 😊 |
perjantai 12. huhtikuuta 2024
Näin ei ole käynyt koskaan aiemmin 😊
Tomaatteja on kasvamassa reilun 20 taimen verran. |
Venus-kirsikkatomaatti näyttää jo tässä vaiheessa hyvin lupaavalta 😊 |
Vanha luottolajike Cereza amarilla koittaa kisata Venuksen kanssa. |
lauantai 6. huhtikuuta 2024
Mikä vaivaa tulppaaneja?
Ruukussa on tulppaanien lisäksi myös narsisseja ja hyasintteja, joilla ei onneksi ole mitään hätää. |
Kuihtunut tulppaaninvarsi. |
Vedin kokeeksi yhden varren pois ruukusta, se oli aivan irtonainen. Ja varren alapää oli kuin veitsellä poikki leikattu, mitä kummaa? |
Toisen astian tulppaanit näyttävät onneksi hyväkuntoisilta. |
Ihan pian aukeava nuppu. |