sunnuntai 10. heinäkuuta 2022

No nyt alkaapi olla kukkia!

Juhannuksen jälkeinen helle räjäytti viimein kaikki tyttären juhannushäitä varten kasvattamani kukkaset auki. Nyt löytyy kukkia joka väriä ja laatua!

Tätä pientä punakukkaista en lainkaan tunnista.
Tulisi mieleen punapellava, mutta lehdet ei täsmää...
Edit: osasihan se lopulta Google kertoa tämänkin lajin: kesä- tai syysruusuleinikki. Enpä ole aiemmin moisesta lajista kuullut, virolainen kukkasiemenseos yllätti!

Olen aiemmin kertonut, etteivät kukat ole oikein minun juttuni, vaan lähinnä hyötykasvit. Näiden ihanien hääkukkaprojektien myötä taitaa mieli olla vähän muuttunut. Onhan se aika kivaa, kun on monenlaisia kukkia vaikka millä mitalla! 

Toisaalta, olihan näissä hääkukkajutuissakin tuo hyötynäkökulma, mikä tekee minulle pitkälti sen mielekkyyden. Ja löytyyhän näistä myös syötäviä kukkia!

Saa nähdä miten tulevaisuudessa käy, osaako sitä olla ilman, vai tuleeko jatkossakin kylvettyä samanlainen kukkameri.

Kirjokakkaroista en ole aivan varma, tykkäänkö niistä vai en. Ehkä niiden ongelma on se, että väriyhdistelmät ovat minusta monesti varsin luonnottomia. Menköön nyt kuitenkin ainakin nämä pari voimakkaamman väristä, varsinkin kun tämä ensimmäinen on älynnyt kasvaa juuri oikean värisen ruiskaunokin kainaloon. Pian varmaan jo suorastaan rakastan näitä 🙂

Tähän loppuun täytyy vielä kertoa, ei ole todellista, tänään vasta vahingossa hoksasin, että täällä Bloggerissa voi säätää kuvien kokoa tarkasti ja helposti vain nurkista vetämällä! Olen tehnyt tovin jos toisenkin töitä säätäessäni kuvakokoja html-koodin kautta! Ei mennyt hukkaan tämäkään päivä... :) 

6 kommenttia :

  1. Myöhäiset onnittelut tyttäresi häiden johdosta. Hienoa että sait häiden myötä kaunista kukintaa puutarhaasi. Ihanaa kukkaloistoa!

    VastaaPoista
  2. Kaikki kukkii nyt ja helteiden aikana kukinta oli myös nopeasti ohi. Onneksi on vielä ns. syyskukkijoita jäljellä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, toivotaan että nyt hieman viilennyt sää edesauttaisi kukinnan jatkumista. Kesäkukista ainakin kehäkukat jaksanevat onneksi vielä jatkaa kukintaansa 🙂

      Poista
  3. Hyvä, että kukkivat, vaikkakin vähän myöhässä. Nyt sitä kukintaa riittääkin sitten varmasti ihan pakkasiin saakka. Syysruusuleinikki oli minullekin aivan uusi nimi. Ihana, pörheä pioniunikko! Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin toivotaan, että kukinta jatkuisi mahdollisimman pitkään, kun on alkuun päässyt 🙂 Röyhelöinen pioniunikko oli kiva yllätys siemenseoksessa. Kivaa viikonjatkoa myös sinulle Minna!

      Poista

Kiva kun kävit, tulethan toistekin!
Ja laitathan mieluusti kommenttia,
jos sinulla on mielessä toiveita tai muuta blogini suhteen!