keskiviikko 24. tammikuuta 2024

Älysin vihdoin galetten idean - ja ihastuin!

Olen joskus aiemmin kokeillut tehdä ranskalaista avopiirasta galettea, mutten ole oikein saanut kiinni jutun juonesta.

Törmäsin hiljattain ohjeeseen, jossa kerrottiin ratkaiseva asia: taikina tulee kaulia tosi ohueksi, vain pari milliä paksuksi!

Tämä ratkaisi homman 😊 Mietin, että galette on siis oikeastaan vähän kuin iso karjalanpiirakka, taikinakin on hyvin saman tyyppinen. Tämä ajatus auttoi minua hahmottamaan, mistä hommassa on kyse.

Ja kun tämän hoksasin, niin johan alkoivat (gluteenittomat) galettet maistua 😊 Näin tehden taikinakuoresta tulee ihanan rapea, ja se on lisäksi todella maukas.


Galetten erinomainen juttu on se, että siihen pystyy kätkemään kaikenlaisia kasvis- ja muita jämiä, kuten vaikkapa tomaatteja ja kesäkurpitsoita. Näin sydäntalvella galettessa toimivat esimerkiksi ohuiksi siivutetut perunat ja/tai erilaiset juurekset.


Rapeutta galetteen saa myös siten, että laittaa uunipellin kuumenemaan lämpiävään uuniin, ja vetäisee leivinpaperin päällä olevan paistovalmiin galetten sitten kuumalle pellille.

Galettetaikinan päälle levitetään yleensä jotain maitotuotetta, esimerkiksi ranskankermaa tai tuorejuustoa, jota on notkistettu kermalla tai maidolla. Yhdessä ohjeessa oli maukas vinkki. Siinä tuon maitotuotteen joukkoon hienonnettiin sauvasekoittimella tai vastaavalla sipulisilppua, jota oli ensin kuullotettu pannulla. Tuli tosi maukasta 😊

Laitan tähän vielä yhden version gluteenittomasta galettetaikinasta

3,5 dl gluteenittomia jauhoja (esim. seos tattari-, riisi-/kaura- ja gluteenittomasta vehnätärkkelysjauhosta)
50-75 g leivinmargariinia (osan voi korvata ruokaöljyllä)
(noin 0,5 dl ranskankermaa, kermaviiliä tms)
1/2 tl suolaa
2-4 rkl vettä

Sekoita keskenään kuivat aineet ja rasva. Lisää halutessasi joukkoon ranskankerma tmv (tässä voi hyvin hyödyntää jämiä). Sekoita lopuksi joukkoon kylmää vettä siten, että saat melko tiiviin taikinan, jonka pystyy muotoilemaan palloksi. Laita taikinapallo kelmussa jääkaappiin kylmenemään noin tunniksi. Taikinan voi hyvin tehdä myös jo edellisenä päivänä.

Laita uuni lämpeämään 200 asteeseen ja laita sinne uunipelti lämpeämään. Kauli taikina leivinpaperin päällä mahdollisimman ohueksi. Levitä päälle haluamasi täytteet, ensimmäiseksi ranskankermaa tmv. Jätä reunoilta tyhjäksi noin kolme cm. Käännä taikinan reunat täytteiden päälle, voitele reuna ruokaöljyllä.  
Ota kuuma pelti uunista ja vedä galette sen päälle. Paista 30-40 min.

#galette #juures #piiras #herkullinen #rapea #avopiiras #ranskalainen

4 kommenttia :

  1. En ole koskaan kuullutkaan tällaisesta. Pitääkin laittaa ylös, jos vaikka testaisi. Eräänlainen pizzankorvike ikään kuin suomalaisilla sisuksilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa kiva kuulla, että oli sinulle uusi juttu 😊 Tosiaan aika kiva pizzankorvike. Minusta näppärämpi, kun ei tarvitse esim taikinaan mitään kohotusainetta.
      Myös ehkä jopa vielä hiukan monipuolisempi ja muuntuvaisempi, ainakin kivaa vaihtelua.
      Ehkä myös hiukan pizzaa kevyempi, kun juusto ei ole mikään välttämättömyys. Taikinastakin voi halutessaan jättää rasvan pois.

      Poista
  2. Herkulliselta näyttää. En ole kuullutkaan tämmöisestä herkusta. Tätä on kyllä pakko kokeilla. Gluteenittomia jauhoja minäkin käytän keliakian vuoksi ja olen harmitellut, kun esimerkiksi tilattu gluteeniton pitsa maistuu sille pahvilaatikolle, jossa ne usein kannan kotiin. Varmasti makua näissä , varsinkin punajuurta ja suolakurkkua on pakko kokeilla.
    Mukavaa viikonloppua sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla, että oli uusi juttu sinullekin 😊 Minulle tulee noihin usein niin himo, että saatan tehdä useamman peräjälkeen, kun ensimmäinen hupenee hetkessä 😊

      Poista

Kiva kun kävit, tulethan toistekin!
Ja laitathan mieluusti kommenttia,
jos sinulla on mielessä toiveita tai muuta blogini suhteen!